Jokaisen ihmisen potentiaalin voisi valjastaa organisaation hyväksi, jos toimintatapamme olisivat toisenlaisia.

Käytännössä emme saisi vaalia yksimielisyyttä ja pitää kiinni käytännöistä:

Organisaatiokulttuurin tulisi oikeasti tukea jakamista, avoimuutta ja keskeneräisyyttä. Hullut ja herrat pitäisi saada samaan tilaan (myös mielen-) osallistumaan avoimin mielin ja virheitä pelkäämättä.

Fyysisten ja henkisten työjärjestelyjen tulisi kannustaa – tai suorastaan pakottaa – keskusteluun ja ideointiin. Näennäisesti tuottamaton seurustelu pitäisi olla kalenterissa varattuna resurssina. Pitäisi myös nähdä, että työnteko ei ole kahdeksasta neljään toimistossa istumista.

Ideat tulisi voida tallentaa ja jakaa helposti. Sähköpostin lähettäminen projektisuunnitelmaliitteineen toiminnasta vastaavalle johtajalle ja kymmenelle muulle päällikölle ei tätä ole. Sähköpostissa olevia ideoita ei myöskään seurata eikä kehitetä systemaattisesti, ei ainakaan joukolla. (’Lotan, Lindan ja Veskun loistoideat’ -mindmap ei myöskään täytä avoimen innovoinnin kriteerejä.)

Ideoinnin tavoitteena ei ole lopputulos

Tässä ajattelumallissa ideoilla on arvo itsessään, eikä niiden kaikkien odotetakaan muuttuvan tuotteiksi tai innovaatioiksi. Ideat ovat valuuttaa keskustelussa, niillä piirretään mahdollisuuksia ja muokataan toimintaa. Ideointi on toimintatapa ja sillä on arvo itsessään.

Ideointi on uusia näkökulmia ja olemassa olevan kyseenalaistamista. Siinä on samoja piirteitä kuin huumorissa, joka usein perustuu yllätykseen ja odottamattomuuteen. Kuuluuko teidän kahvihuoneestanne nauru? Me emme pyynnöstä huolimatta aio laittaa edes ovea kiinni.

Inspiraation lähde Liisa Välikangas: Innovaatiivisuuden johtaminen -alustus DCL 2010 -seminaarissa 2.11.2010