Brändinrakennuksen alkeet

Meillä on tänään HAMKin henkilökunnan yhteinen koulutus- ja työskentelypäivä. Meille kävi yksi opiskelijamme puhumassa somesta sekä henkilö- ja organisaatiobrändistä. Puhujalla oli neljä pääväitettä:

  1. Osaaminen. Mimmi väitti itsevarmasti, että verkko-osaaminen ja somen  ymmärtäminen ovat nykyajan välttämättömiä työtaitoja. Tarvitaan paitsi teknistä osaamista myös verkko- ja medianlukutaitoa ja  ymmärrystä brändien rakentumisesta. Uusi teknologia rakentuu aina edellisen käytännön päälle, joten kärryillä on syytä pysytellä, ettei käy kuin  entiselle mummolle kaukosäätimen kanssa. (Jäi ohjelmat näkemättä.)
  2. Brändi. Brändi on muiden käsitystä meistä. Se, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat vaikuttaa kuitenkin eniten minuun ja toimintamahdollisuuksiini. Ammattilaisen on aktiivisesti otettava ohjat käsiinsä ja kerrottava muille, millainen on tai ei ole, kuului vaatimus. Brändinrakennus (anteeksi  ruma sana) ei ole vain isojen firmojen asia.
  3. Ihmiset ovat mielenkiintoisempia kuin organisaatiot. Hyvä henkilöbrändi vetää enemmän puoleensa kuin kasvoton organisaatiobrändi. Tähän perustuu työntekijälähettilyys (anteeksi toinen ruma sana). Tuli ihan itse mieleen ilman alleviivausta, että varsinkin korkeakoulussa se osaaminen ja pääoma on meissä työntekijöissä ja koko koulun maine rakentuu meidän jokapäiväisestä tekemisestämme.
  4. Oma vastuu. On aina minun vallassani, miten missäkin tilanteessa toimin tai mitä esim. somessa jaan. Koskaan en voi hallita tilannetta sataprosenttisesti, mutta käytössäni on aina enemmän kuin nolla prosenttia tilaa toimia. Minä itse teen päätökseni, väitti opiskelija nuoruuden kokemuksella.

Ei voi olla eri mieltä. Luulisi, että Katleena Kortesuo tietää, mistä puhuu.

Yhteistä aikaa osaamismerkeille

Meillä on huomenna koko henkilökunnan koulutuspäivä. Tälle kampukselle kerääntyy vajaat viisisataa ihmistä, ja iltapäivän teemana ovat osaamismerkit. Olemme suunnitelleet toistakymmentä eri työpajaa, joissa keskitytään eri aiheisiin aina esimiestyöstä tiedonkäyttöön. Mulla on vastuullani yhteisöllisen työskentelyn osaamismerkit eli käytännössä O365-palvelu (OneDrive, Skype, Outlook, SharePoint), Yammer ja tietosuoja.

Toimintakonsepti on yksinkertainen (ainakin näin etukäteen kuvitellen): Jokaiselle työpajalle on varattu tunti aikaa. Osallistujat ovat etukäteen ilmoittautuneet niihin osaamismerkkipajoihin, joista haluavat merkin suorittaa. Jokaisessa pajassa on kaksi vetäjää, jotka alustavat lyhyesti aiheeseen, mahdollisesti ohjeistavat tai demoavat suoritusta ja sitten päästävät ihmiset työskentelemään itsenäisesti. Vetäjät myös vastailevat kysymyksiin ja auttavat kiperissä kohdissa, mutta eivät tietenkään anna etukäteen oikeita vastauksia tai tee merkkinäyttöä kenenkään puolesta.

Osaamismerkkipajan tärkein tehtävä on tuoda tärkeää aihetta esiin, antaa ihmisille aikaa työkalun oppimiseen ja ennen kaikkea jo opitun näyttämiseen. Mikä on myös tärkeää: työpajojen vetäjät kirjaavat kysymyksiä ja kuullostelevat fiiliksiä, jotta pystymme mm. korjaamaan käsityksiämme, kehittämään ohjeistuksiamme ja rakentamaan vertaistukiverkostoa.

Meillä on tavoitteena, että käytännössä koko henkilökunta suorittaa yhteisöllisen työskentelyn osaamismerkit. Kun työkalut ovat hallussa ja yhteistyön toimintaperiaate tuttu, on toimintakulttuurin muuttaminenkin mahdollista. Meillä on kouluorganisaationa ehkä vähän historiallisena taakkana näkemys yksittäisestä asiantuntijasta supersankarina, vaikka toimintakulttuuri onkin kehittynyt yhteiseen tekemiseen ja esim. tiimiopettajuuteen. Yhteisöllisen työskentelyn osaamismerkit korostavat nimenomaan jaettua vastuuta ja ryhmätyötä, ei niinkään yksilöllistä huippuosaamista.

Työpajojen vetäjät kyllä hallitsevat suvereenisti omat alueensa. Taidankin viedä osaamismerkkiohjausryhmään ehdotuksen seuraavan tason merkeistä: kun nykymerkit on meillä itsenäisiä osaajia (taso 3), niiden kouluttajat ja suunnittelijat saisivat astetta paremman prenikan astetta vaativammasta suorituksesta. Niin että sitä odotellessa kiitos teille kollegoille, jotka huomenna vedätte osaamismerkkipajat ja tuotte tuliaisiksi hyvät kehittämisideat!

Evankelistoja etsimässä

Henkilöstökoulutuksemme lähestyy. Ensi viikolla opettelemme ryhmittäin mobiilia yhteydenpitoa ja sisällöntuotantoa mobiilikesäkoulun konseptia seuraten.

Olen värvännyt organisaatiosta ryhmänjohtajia porukoiden ohjaajiksi ja opastajiksi. Nyt on koossa noin neljäkymmentä vapaaehtoista, jotka toimivat pareittain puolentoista tunnin session ajan: Toisen ryhmyrin tehtävänä on pitää ryhmä kiinni Lync-istunnossa, raportoida liikkeistä ja tekemisistä sekä olla tarvittaessa yhteydessä muihin ryhmiin neuvoa kysyäkseen tai apua antaakseen. Toisen harteilla on videon kuvaaminen ja jakaminen. Ryhmänjohtajien rooli ei tietenkään ole itse tehdä kaikkea vaan neuvoa, kannustaa ja varmistaa, että ryhmä saa yhteisvastuullisesti tuloksia aikaiseksi.

Tehtävä on otettu tosi kivasti vastaan. Ihmiset ovat suostuneet matkanjohtajiksi ilman isoja maanitteluja, ja aktiivisimmat ovat värvänneet mukaan muitakin. Toki on niitäkin, jotka mieluummin vain osallistuvat takarivissä, mutta tarvittava etujoukko on nyt käytännössä kasassa.

Vaikuttaa myös siltä, että jo miltei jokaisella on tehtävään tarvittava työkännykkä viritettynä toimintakuntoon. Osalla on vielä ongelmia joidenkin sovellusten kanssa – on mystistä, miten periaatteessa samat laitteet ja sovellukset eivät toimi käytännössä samalla tavalla! Maanantaina pidämmekin puhelinpajan eli koetamme saada kaikki kännykät valmiiksi loppuviikon koulutusta varten. Puhelinpaja pidetään sekä fyysisesti että virtuaalisesti: halukkaat voivat tulla tiettyyn neuvotteluhuoneeseen, jossa on päällä verkkokokous kuvan ja äänen kanssa. Osallistuminen kännykän kautta on siis mahdollista, mutta samanaikainen kokoustaminen ja sovellusten säätäminen ei taida onnistua!