Mobiilikesäkoulu: osallistujat määräävät tahdin ja suunnan

Mobiilikesäkoulun ensimmäinen päivä on takana. Olin Mustialan puistossa leiripaikka 6:ssa keskustelemassa verkkoidentiteetistä yhdessä Hanna-Kaisa Sulosen ja Jaana Nuuttilan kanssa. Samassa teltassa sadetta pitivät myös Agropit-osuuskunnan Sanna Lahtinen ja matkatoimisto Somen Pauliina Mäkelä.

Pisteellä kävi kolme ryhmää. Ensimmäinen sessio pidettiin englanniksi, sillä siihen ryhmään oli koottu mobiilikesäkoulun ulkomaiset vaihtarit. Keskustelu oman online-identiteetin rakentamisesta oli vilkasta, ja kokemuksia jaettiin innolla. Samat somekysymykset pätevät niin Suomessa kuin muualla Euroopassa: kuka olla, miten olla, missä olla, miksi olla? Tässä ryhmässä vain osa pääsi tehtävään saakka, kun kännykkäliittymän datamaksut pelottivat eikä wlan kuulunut riittävän hyvin sujuvaan työntekoon. Toinen porukka olivat tekniikkapainotteiset  osallistujat, ja heidän kanssaan päästiin harjoituksessa paljon pidemmälle – laitteet kun olivat viimeisen päälle!

Kolmannessa porukassa pohdinta keskittyi somen syvimpään: mistä jää paitsi, jos siellä ei ole? Pauliina Mäkelä totesi, ettei voi enää verrata aikaan ennen somea, sillä se on niin olennainen osa jokapäiväistä elämää. Some ei ole paikka, jonne mennään tekemään somejuttuja, vaan se on tapa olla yhteydessä ja tehdä sitä, mitä muutenkin tekisi. Käytännnön esimerkiksi somehyödystä Pauliina antoi ilmaisen Whatsapp-sovelluksen, jolla heidän perheensä on korvannut maksulliset tekstiviestit. Some voi siis säästää aikaa, vaivaa ja rahaa ja hoitaa sen, mitä joka tapauksessa pitää tehdä.

Oli kiva taas kerran todeta, miten hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – mutta vain puoliksi. Jokainen sessio muodostuu erilaiseksi riippuen siitä, millaisia osallistujia ryhmässä on, millaisia näkemyksiä, ominaisuuksia ja taitoja porukassa kohtaa ja millaiseksi dynamiikka kunkin aiheen ja tilanteen kohdalla muodostuu.

Lotta Lingosta tuli myös Viestintälotta

Olen blogannut jokusen vuoden. Ensimmäisen blogini perustin työnantajan suljetulle alustalle, ja sen kuihduttua siirsin sisältöjä niin ikään työnantajan tarjoamaan wikiblogiin. Yritin pitää yllä keskustelukulttuuria, mutta vääränlaisessa paikassa se oli varsin vaikeaa.

Yhden opiskelurupeaman aikana perustin oman blogin Bloggeriin ja pidin opintopäiväkirjaani siinä palvelussa. Se oli niin helppoa, että aloin tuottaa myös muuta sisältöä samaan osoitteeseen. Ennen pitkää minulla oli kirjava kokoelma postauksia aina verkkopalvelun käyttäjäpersoonan kuvauksesta puhkikuluneiden teepaitojen hyötykäyttökuviin. Tunnisteet eivät paljon tässä kaaoksessa auttaneet! Totesin, että samalla blogilla on mahdotonta osallistua oman alan keskusteluun, kirjoittaa auki työprosessejaan, rakentaa palvelevaa verkkopresenssiä sekä pitää arkista päiväkirjaa itselleen ja läheisilleen. Aika ilmeistä, kun sen näin jälkikäteen kirjoittaa.

Viestintälotta WordPressissä, muonituslotta muualla

Päätin tehdä selvän eron omaminän ja työminän välille. Syntyi Viestintälotta, joka perusti bloginsa WordPressiin, sujuttautui Slideshareen, huutelee Lotta Lingon takaaTwitterissä, piirtelee Preziin ja kaikilla näillä sisällöillään mukana LinkedInissä.  Lotta Linko puolestaan pitää Bloggerissa päiväkirjaa, jonka ovi on auki kymmenkunnalle kävijälle ja on Facebookissa kaveri niin ystävien kuin kollegoiden kanssa.

Omaminä on sama kuin työminä, mutta me puhumme eri asioista eri ihmisille. Kahdella eri nimellä annan eri näkökulmia itseeni ja toimintaani: eri puolet minusta kiinnostavat eri ihmisiä. Kahden nimen käyttö on käytännössä helppoa, ja kun ne voi monessa palvelussa yhdistää Viestintälotta Lotta Lingoksi, erehtymisen vaara ei vastapuolellakaan pitäisi olla.

Lue lisää

Itselle on ollut opettavaista kuvata omaa kehitystään yksityisestä yleiseen ja taas takaisin privaatin puolelle. Aallon ja Uusitalon ’Löydy’-kirjan 360 asteen verkkoidentiteetti tarjosi valmiin kuvan sille, mitä olin mielessäni pähkäillyt. Sen pohjalta olen kuvannut verkkoidentiteettiäni Prezissä. Blogia WordPressiin perustaessani kerroin persoonani jakamisesta.