Voiko tabletin ja näppäimistön yhdistää sukkahousuilla?

Mulla on töissä tabletti, jonka kuoressa on erillinen näppäimistö. Nyt näppäimistö on jonkun aikaa kiukuteltuaan lakannut toimimasta kokonaan: se ei edes ala muodostaa bluetooth-yhteyttä. Kauhuskenaario: joutua kirjoittamaan ilman fyysisiä nappuloita.

Meillä on myös kotona tabletti, jossa kotelon näppäimistö toimii ongelmitta. Kotelo on kuitenkin murtunut kulmastaan niin, että tabletti ei pysy siinä paikoillaan. (Pyykkipoika ei ole käytännöllinen ratkaisu eikä kaksipuolinen teippikään.)

läppärinäppisviritysPitäisi tänään lähteä reissuun, jossa pitäisi myös kirjoittaa. Näppärä emäntä siis leikkaa kotitabletin kuoresta toimivan näppäimistön irti ja käyttää sitä työtabletin kanssa. Tabletit ovat kuitenkin (tietysti) eri kokoiset: näppäimistö ei mahdu tabletin kanssa koteloon. Näppärä emäntä ottaa tekemänsä suojapussin ja tunkee sinne tabletin, kuoren ja näppäimistön.

Näppärä emäntä miettii, olisiko sukkahousuista apua tähän ongelmaan. Olisiko?

 

HAMKin laatuleima on minunkin ansiotani

HAMKissa oli keväällä kansainvälinen auditointiryhmä arvioimassa laatujärjestelmäämme: viime perjantaina kuulimme, että auditointi meni komeasti läpi ja saimme laatuleiman taas seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Sain olla maaliskuussa mukana yhdessä henkilökuntahaastattelussa, ja kokemus oli mielenkiintoinen.

Meitä oli kymmenkunta ihmistä pöydän toisella puolella, toisella puolella istuivat haastattelijat. Edustimme HAMKin yhteisiä palveluita, tukitoimintoja ja hallintoa, jotka teemme työtämme koulutukselle ja tutkimukselle sekä muille HAMKin toiminnoille. Haastattelu oli itse asiassa keskustelutilaisuus, jota audintointiryhmä suuntasi haluamiinsa aiheisiin sekä täsmäkysymyksillä että puhetta johdattelemalla ja kommentteja herättelemällä. Oli meillä siellä yksi piirrustustehtäväkin: aaneloselle piti piirtää kuva HAMKin kehittämisen kehästä eli Plan-Do-Check-Act -mallista.

Tunti oli kiinnostava kahdesta syystä: Haastattelijat kertoivat kysymyksillään, mitkä ovat heistä meidän laatutyömme ydinkohtia. Kollegat muista yksiköistä puolestaan kertoivat omasta työstään ja toivat esiin omia näkökulmiaan – tätä ei arjessa pääse liikaa tapahtumaan. Välillä puhuimme toistemme päälle ja välillä kenelläkään ei tuntunut olevan vastausta kysymyksiin, mikä varmasti loi kuvaa yhteisten palvelujen toiminnasta itsenäisten asiantuntijatiimien jopa autonomisena työskentelynä. (Tähän asiaan olemme muuten itsekin kiinnittäneet huomiotamme ilman auditointia, ja jo sille asialle on jotain alettu tehdäkin.)

Kaiken kaikkiaan HAMK sai raportissa hyvän arvion laatutyöstään: ”Auditointiryhmä vaikuttui siitä, miten henkilökunta on omassa työssään ja yhteisessä laatukulttuurissa sitoutunut laatupolitiikkaan ja kehittämisen kehään.”  Siinä mielessä laatuleima on myös minun ansiotani ja minun vastuullani, niin kuin jokaisen meistä.

(Ja ihan varmasti piirsin sen kuvion just enkä melkein!)

 

 

Open sovelluskehityspaja kiinnosti mobiilikesäkoulussa

Työkaverini Rintalan Mika ja Sinkkosen Jani olivat viime viikolla mobiilikesäkoulussa pitämässä joka open sovelluskehityspajaa. Rastilla oli mahdollisuus tutustua sovellusten tekemiseen tai tehdä oma appi luokalleen tai koululleen. Jälkimmäisiä ei vielä mobiilikesäkoulun aikana syntynyt, mutta käytännön ideoita tuli ja kiinnostusta aiheeseen riitti.

– Meillä oli pisteellä omat mobiililaitteet, pari läppäriä ja kännykästä jaettu netti appsien luontialustan demoamiseksi. Näytimme käytännössä appsien tekemisen konseptia ja esittelimme tapahtumaa varten tekemiämme demoappseja. Lisäksi osallistujat pääsivät halutessaan testaamaan omilla laitteillaan, Jani kertoo käytännön järjestelyistä.

– Kehitysvälineet ja sovellusten ajoalustat ovat ennusteiden mukaan seuraava iso trendi tällä alalla. IImaisia sovelluskehitysalustoja on jo olemassa, avointa dataa hyvin saatavilla, eikä oman appsin tekeminen vaadi korkeakoulututkintoa tai vuosikymmenen kokemusta. Näppärä tekee simppelin sovelluksen kymmenessä minuutissa jo nyt! Koodaushan on jo nyt peruskouluissa, muistuttaa Mika maailman muutoksesta. – Ei tee siis opellekaan pahaa olla perillä periaatteista, joten tällä rastilla haluttiin kääntää katse mobiilisovellusten käyttämisestä niiden tuottamiseen.

Käykö tälle sektorille samoin kuin sisällöntuotannolle? Tarvitaanko tulevaisuudessa ohjelmoijia vai riittävätkö kehitysvälineet ja avoin data rivimiehen ja -naisen tarpeisiin? Onko sovelluskehitys uusi sisällöntuotanto, jossa massat vievät työt suunnittelun ja toteutuksen ammattilaisilta?

Pitäiskö itsekin vähän perehtyä asiaan?

 

Brändinrakennuksen alkeet

Meillä on tänään HAMKin henkilökunnan yhteinen koulutus- ja työskentelypäivä. Meille kävi yksi opiskelijamme puhumassa somesta sekä henkilö- ja organisaatiobrändistä. Puhujalla oli neljä pääväitettä:

  1. Osaaminen. Mimmi väitti itsevarmasti, että verkko-osaaminen ja somen  ymmärtäminen ovat nykyajan välttämättömiä työtaitoja. Tarvitaan paitsi teknistä osaamista myös verkko- ja medianlukutaitoa ja  ymmärrystä brändien rakentumisesta. Uusi teknologia rakentuu aina edellisen käytännön päälle, joten kärryillä on syytä pysytellä, ettei käy kuin  entiselle mummolle kaukosäätimen kanssa. (Jäi ohjelmat näkemättä.)
  2. Brändi. Brändi on muiden käsitystä meistä. Se, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat vaikuttaa kuitenkin eniten minuun ja toimintamahdollisuuksiini. Ammattilaisen on aktiivisesti otettava ohjat käsiinsä ja kerrottava muille, millainen on tai ei ole, kuului vaatimus. Brändinrakennus (anteeksi  ruma sana) ei ole vain isojen firmojen asia.
  3. Ihmiset ovat mielenkiintoisempia kuin organisaatiot. Hyvä henkilöbrändi vetää enemmän puoleensa kuin kasvoton organisaatiobrändi. Tähän perustuu työntekijälähettilyys (anteeksi toinen ruma sana). Tuli ihan itse mieleen ilman alleviivausta, että varsinkin korkeakoulussa se osaaminen ja pääoma on meissä työntekijöissä ja koko koulun maine rakentuu meidän jokapäiväisestä tekemisestämme.
  4. Oma vastuu. On aina minun vallassani, miten missäkin tilanteessa toimin tai mitä esim. somessa jaan. Koskaan en voi hallita tilannetta sataprosenttisesti, mutta käytössäni on aina enemmän kuin nolla prosenttia tilaa toimia. Minä itse teen päätökseni, väitti opiskelija nuoruuden kokemuksella.

Ei voi olla eri mieltä. Luulisi, että Katleena Kortesuo tietää, mistä puhuu.

Yhteistä aikaa osaamismerkeille

Meillä on huomenna koko henkilökunnan koulutuspäivä. Tälle kampukselle kerääntyy vajaat viisisataa ihmistä, ja iltapäivän teemana ovat osaamismerkit. Olemme suunnitelleet toistakymmentä eri työpajaa, joissa keskitytään eri aiheisiin aina esimiestyöstä tiedonkäyttöön. Mulla on vastuullani yhteisöllisen työskentelyn osaamismerkit eli käytännössä O365-palvelu (OneDrive, Skype, Outlook, SharePoint), Yammer ja tietosuoja.

Toimintakonsepti on yksinkertainen (ainakin näin etukäteen kuvitellen): Jokaiselle työpajalle on varattu tunti aikaa. Osallistujat ovat etukäteen ilmoittautuneet niihin osaamismerkkipajoihin, joista haluavat merkin suorittaa. Jokaisessa pajassa on kaksi vetäjää, jotka alustavat lyhyesti aiheeseen, mahdollisesti ohjeistavat tai demoavat suoritusta ja sitten päästävät ihmiset työskentelemään itsenäisesti. Vetäjät myös vastailevat kysymyksiin ja auttavat kiperissä kohdissa, mutta eivät tietenkään anna etukäteen oikeita vastauksia tai tee merkkinäyttöä kenenkään puolesta.

Osaamismerkkipajan tärkein tehtävä on tuoda tärkeää aihetta esiin, antaa ihmisille aikaa työkalun oppimiseen ja ennen kaikkea jo opitun näyttämiseen. Mikä on myös tärkeää: työpajojen vetäjät kirjaavat kysymyksiä ja kuullostelevat fiiliksiä, jotta pystymme mm. korjaamaan käsityksiämme, kehittämään ohjeistuksiamme ja rakentamaan vertaistukiverkostoa.

Meillä on tavoitteena, että käytännössä koko henkilökunta suorittaa yhteisöllisen työskentelyn osaamismerkit. Kun työkalut ovat hallussa ja yhteistyön toimintaperiaate tuttu, on toimintakulttuurin muuttaminenkin mahdollista. Meillä on kouluorganisaationa ehkä vähän historiallisena taakkana näkemys yksittäisestä asiantuntijasta supersankarina, vaikka toimintakulttuuri onkin kehittynyt yhteiseen tekemiseen ja esim. tiimiopettajuuteen. Yhteisöllisen työskentelyn osaamismerkit korostavat nimenomaan jaettua vastuuta ja ryhmätyötä, ei niinkään yksilöllistä huippuosaamista.

Työpajojen vetäjät kyllä hallitsevat suvereenisti omat alueensa. Taidankin viedä osaamismerkkiohjausryhmään ehdotuksen seuraavan tason merkeistä: kun nykymerkit on meillä itsenäisiä osaajia (taso 3), niiden kouluttajat ja suunnittelijat saisivat astetta paremman prenikan astetta vaativammasta suorituksesta. Niin että sitä odotellessa kiitos teille kollegoille, jotka huomenna vedätte osaamismerkkipajat ja tuotte tuliaisiksi hyvät kehittämisideat!

Sähkökirja ei paljon paina

Saa kuulemma viedä lentokoneeseen ylipainoa, jos se on kirjoja. Minä ottaisin halvemman lipun, sillä minulla on tabletti.

E-kirjat on ihana keksintö, ja ihmettelen, että olen löytänyt ne vasta pari vuotta sitten. E-kirjojen ansiosta olen taas alkanut lukea kotimaisia tekijöitä: kirjan lataaminen ja maksaminen ja lukeminen on niin vaivatonta, että ei ole edes tekosyitä olla lukematta. Kätevää on myös se, että lukemisen jälkeen kirjaa ei tarvitse säilyttää kirjahyllyssä tai koettaa kierrättää jollekulle (saati hävittää), vaan tiedoston voi poistaa laitteesta ja ottaa digihyllystä uuden. Juuri aloitin Antero-trilogian, ja ilta kuluu nopeasti kassulla.

E-kirjan ainoa huono puoli on heikko käytettävyys aurinkoisella hiekkarannalla.

Toisista kirjoista tykkään ihan fyysisinä esineinäkin. Kirjahyllyyn jätän sellaiset kirjat, joita oikeasti haluan pitää käsissä ja katsella ja lukea uudestaan. Tänä kesänä olen makaillut kuistin sohvalla ja esim. pyykkikoneen pyöriessä lukenut pätkän Naisten töitä – säilyy perspektiivi asioihin myös digiaikana.

 

Konmari konttorissa

Siivosin työhuoneeni Konmari-menetelmällä. Sen ytimenähän on, että hankkiutuu eroon kaikesta, mikä ei tuota iloa ja viikkaa loput tasakokoisiksi säilytettäviksi paketeiksi.

Työpöytä: Heitin roskiin tarpeettomat tarralaput. Laitoin kynät kynäpurkkiin. Vein kahvikupit ja vesituopit tiskikoneeseen. Laitoin silmälasit koteloon. Järjestelin sekä työ- että kotipuhelimen kohtisuoraan pöydänreunaa nähden. Puristin tuubista viimeiset rasvat käsiini ja heitin tyhjän putkilon roskiin.

Kaappi: Kaikki kunnossa, vastahan vaihdoin huonetta ja laitoin kirjat ja kansiot ojennukseen.

Laatikosto: Ylälaatikko sekaisin, mutta viis siitä: tarvittavat kynät ja kumit työpöydällä purkissa. Alalaatikossa kolme seminaarikassia täynnä papereita, mappitaskut täynnä ja pohjallakin muinaismuistoja. Juuri tämän vuoksi ns. laatikkosiivous ei ole hyvä eikä ainakaan kestävä ratkaisu.

Aloin oikeaoppisesti: tyhjensin kassit ja kasasin kaikki paperit pöydälle. Kävin keittämässä kahvia ja – opin hengen mukaisesti – join sen paperivuorta katsellen ja vein kupin takaisin keittiöön ennen kuin jatkoin työtä. Otin jokaisen paperin käteeni, tunnustelin sitä ja kysyin itseltäni, tuottiko se minulle enää iloa. Varmuuden vuoksi myös luin, mitä paperissa sanottiin.

Kierrätyspaperit heitin suoraan kierrätysroskiin ja yhden paperin vein tietosuojattujen lukolliseen keräykseen (konmariksi ’hankkiudu eroon’ eli ’kierrätä’ tai ’heitä pois’). Tein kymmenen kasaa lopuille muistiinpanoille ja muille papereille (’säilytä’). Säilytettävien läjä olisi voinut olla myös yksi, mutta järkeilin, että helpompaa on tehdä työ vain kerran ja järjestää sisällöt kerralla kuntoon (vrt. pitkähihaiset, lyhythihaiset, hihattomat teepaidat ja aluspaidat).

Säilytettäviä en valitettavasti voinut säilöä pystyssä, sillä A4 edes nippuna on paljon huonompi pysymään kyljellään kuin vaate. Tein siis paperipinoja, jotka joko laitoin klemmarilla yhteen, pahvikansiin, taitetun A3:n väliin tai Ikean isoihin säilytyspusseihin ja tein päälle tarralapuista nimilaput. Laitoin pinot roikkuviin mappitaskuihin. Ja otin ne sieltä pois, sillä jos ne eivät ole silmissä, ne eivät ole mielessä. Kasasin pöydälleni -pöydänreunan suuntaisesti – yhden nippupinon.

Tein vielä nimilappujen perusteella miellekartan, jossa on syksyn ensimmäiset tehtäväkokonaisuuteni. Sen teippasin seinään. Aloittamista vaille valmis.