Hankeviestintää somessa – KIM-hanke

Hankkeiden toiminnasta voi viestiä monella eri tavalla. Yksi ääripää on tehdä rahoittajalle loppuraportti projektin päättymisen jälkeen; toinen ääri on rakentaa innolla valtava sivusto omine logoineen ja visuineen ja kaikkine somekanavineen.

Outi Tahvosen vetämässä KIM-hankkeessa on lähdetty keskitielle: on määritelty riittävä taso ja valittu kanavat sitä palvelemaan:

– Viestinnällä on kolme tarkoitusta: Raportoimme projektissa tehtyä työtä eli kerromme etenemisestä ja tuloksista tuoreeltaan. Luomme tietoisuutta hankkeesta ja siinä tehtävästä työstä tärkeän asian piirissä. Samalla myös teemme tutkimusryhmäämme ja sen taustaa tunnetuksi. Pääasiallinen käyttäjäryhmä meillä ovat hankepartnerit, mutta ihan kuka tahansa eli se kuuluisa suuri yleisö pääsee katsomaan ja kommentoimaan tekemisiämme.

Kokonaisuus on suunniteltu niin, että meillä on yksi www-sivu, jossa kerrotaan hankkeesta tiiviit taustatiedot ja perusinfo sekä upotukset muista palveluista. Sivulle vie shorturl, joka on helppo muistaa muussa viestinnässä. WWW-sivua ei ole alkurakennuksen jälkeen tarvinnut juurikaan päivitellä, sillä kaikki projektin tapahtumat raportoidaan muualla.

Sivua täydentämään ja tutkimusryhmää palvelemaan on nyt valittu Facebook ajankohtaiseen tiedotukseen, kumppaneiden kohtaamiseen ja toiminnan kehittämiseen sekä YouTube videoiden julkaisemiseen. Mietimme Twitterin käyttöä, mutta totesimme, että alan suomalaiset tekijät eivät ole siinä palvelussa – ainakaan vielä. Instagramin sijaan päätimme käyttää kuvien jakamiseen Facebookia, sillä se tarjoaa mahdollisuuden laajempaan keskusteluun. Jatkossa harkitsemme ehkä SlideSharen käyttöä diasettien jakamiseen.

Sivuja tai somea varten ei ole ’erillistä’ sisällöntuotantoa, vaan jaan projektissa syntynyttä materiaalia. Toiset sisällöt menevät julkaisuun sellaisenaan (esim. kännykkäkuvat ilman editointeja), ja toiset vaativat vähän käsittelyä: vaikkapa videoita olen tehnyt yksinkertaisesti puhumalla oman PowerPointin ja mahdolliset muut sisällöt Skype-tallenteeksi. Vaiva on sama kuin jos opettaisin tästä asiasta – periaatteessa näitä sisältöjä voisikin käyttää myös oppimateriaaleina.

Olen saanut käyttäjiltä kiittävää palautetta. Projektipartnerit ovat tyytyväisiä siihen, että tieto ja tulokset ovat tuoreeltaan saatavilla, ja sisältö onkin levinnyt verkostoissa paremmin kuin vain verkkosivuja tai väliraportteja käyttäen. Myös osallistuminen on varmasti helpompaa ja välittömämpää someympäristössä kuin virallisella foorumilla. Itselleni oli opettavaista huomata, miten hyvin Facebookia voi käyttää hankeviestinnän ja ammatillisen verkostoitumisen välineenä – meidän alallamme ja tässä hankkeessa valinnat ovat olleet toimivia.

kim-taimisto-selite

Tästä oli kyse. Kuva: KIM-hanke.

Projektiraportille uusi muoto?

Rakennettiin uusi intra toissa vuonna ja otettiin sitä käyttöön viime vuonna. Työ jatkuu (eikä koskaan lopu), mutta nyt olisi välikatsauksen paikka. Teemme käyttöönottosta projektiraportin, mutta haluaisimme jotain muuta kuin perinteisen pdf:n.

Tavoitteena on oikeasti digitaalinen julkaisu, ei A4-formaattiin taitettu ja pdf:ksi käännetty tiedosto. Suunnittelemme parhaillaan sisältöä, mutta koska muoto vaikuttaa sanoiksi tai kuviksi tai graafeiksi tai videoiksi tai muuksi pukemiseen, pitäisi ensin tehdä päätös siitä, millaista halutaan.

Julkaisun pitäisi olla kätevästi tehtävissä, avoimesti saatavilla ja helposti hyödynnettävissä.

Kysynkin nyt sulta apua:

  1. Tuleeko mieleen hyvää esimerkkiä verkossa toteutetusta projektiraportista?
  2. Millaista rapsaa itse lukisit mielelläsi?

P.S. Projektin ykkösosan eli uuden intran suunnittelun ja rakentamisen kuvaus tehtiin pdf:ksi. Eihän sekään huono ole! 😉

Yhteinen kirjoittaminen on vaikeaa ja helppoa

Kirjoitan työssäni aika lailla. Kirjoitan enimmäkseen yksin, mutta myös yhdessä muiden kanssa – ja joka kerta puren hammasta asian vaikeuden vuoksi mutta myös itken ilosta, kun kaikki sujui niin nopeasti ja lopputulos on hyvä.

Viimeksi keskiviikkona meitä oli kolme ihmistä saman asian kimpussa ihan fyysisestikin samassa huoneessa. Ennen talkoisiin ryhtymistä pidettiin kahvikuppien äärellä suunnittelupalaveri: mitä ollaan tekemässä ja miten edetään, mitä pitää saada aikaan mihin kellonaikaan mennessä. Ja koska pidetään ruokatauko.

Dokumentti oli Drivessa, ja jokainen meistä avasi sen omalla laitteellaan (pöytäkone ja ergonäppis, läppäri ja tabletti). Luimme rungon, jota yksi oli jo valmistellut, tarkistimme kirjoitusohjeet huolella, kertasimme suunnitelman ja teimme työnjaon. Meillä kaikilla oli oma menetelmämme tekstin tuottamiseen:

  1. kokonaisuuden hahmottaminen omassa päässä, pääkohtien jäsennys paperilla, sitten nopea kirjoittaminen
  2. aiemmin tuotetun mieleen palauttaminen, lähteiden käyttäminen, jo kerran kirjoitetun kopioiminen ja muokkaaminen
  3. järjestelmällinen eteneminen ensimmäiseltä riviltä ensimmäisestä sanasta loppuun saakka.

(Tästä hyvä pikatyypitys Maria Lassila-Merisalolla.)

Meillä oli myös omat tapamme toimia ympäristön kanssa: Yksi nökötti pystypöydän ääressä täysin keskittyneenä omaan tekemiseensä. Toinen prosessoi työtä ja tulosta ääneen ajatellen ja muilta kommentteja kysellen. Kolmas nousi vähän väliä hakemaan vettä tai käymään muualla tai vastaamaan puhelimeen. Kaikki menetelmät toimivat – jopa samassa suljettussa huoneessa.

Mitkä on sun kokemuksesi yhteiskirjoittamisesta?

 

Näin kirjoitat napakoita postauksia blogiisi

Lyhyestä viesti kaunis. Kirjoitan itse blogiini vain lyhyitä tekstejä: niitä on nopea tehdä ja nopea lukea.

1. Jokaisessa postauksessa on vain yksi asia.
2. Koetan parhaan kykyni mukaan tiiviiseen ilmai Tiivistän sanottavani.
3. Suunnittelen postauksen etukäteen miellekartaksi 10*10 cm:n kokoiselle muistilapulle. Siihen ei paljon mahdu.
4. Jätän vain vähän aikaa kirjoittamiselle: kirjoitan esim. ennen palaverin alkua tai ennen töihin lähtöä.
5. Pidän riman riittävän matalalla.

Tämän kirjoittamiseen ei mennyt kovin monta minuuttia. Lukemiseen vielä vähemmän, vai mitä?

Laukku auki Instagramissa

HAMK tuo esiin omia opiskelijoita ja aitoja ympäristöjä kuvamateriaalissaan ja muussa viestinnässä. Yhteishaun toisen vaiheen aikana meillä oli Instagramissa opiskelijoille suunnattu haaste oman laukun sisällön kuvaamisessa – tällä halusimme näyttää myös hakijoille yhden kulman amk-opiskelun arkeen. Haku päättyy tänään, samoin instakisamme.

Käypä kurkkaamassa, miltä opiskelijoiden laukut näyttävät.

Haasteen otti vastaan reilut parikymmentä Instagramin käyttäjää, ja kuvia on kiinnostavaa katsella: on etäopiskelijan minimaalinen kukkaronsisältö, päiväopiskelijan versio balettitossujen kera tai toisen repertuaari haalareineen ja villasukkineen.

Haasteeseen liittyy myös kisa: Eniten tykkäyksiä saanut laukunomistaja saa lahjakortin. Toinen lahjakortti arvotaan osallistujien kesken, jotta muillakin kuin superverkostoitujilla on mahdollisuus voittaa.

Kaikki ranteet auki

’Kukkiva syyspervo ruukussa’ on saanut jatko-osan nimeltään ’Kaikki ranteet auki’: uudet kirjallisen viestinnän tähtihetket esittelevät otsikoita, ilmoituksia, mainoksia ja kylttejä, joissa kaikki ei ole mennyt kohdalleen. Kiitos, Miska Rantanen, toimitustyöstä!

Siemenpussit oli muuten pääsiäisenä tarjouksessa:

20140404_155839

Scoopshotin kautta kuvat mediatalon käyttöön

Yksi puhelimessani olevista sovelluksista on Scoopshot. Sen idea tavalliselle kuluttajalle on, että kännykällä otettuja kuvia voi myydä.

Hämeen Sanomat osti yhden kuvani viikonloppuna samalla kuin muutaman muunkin sumukuvaajan. Ei ollut monimutkaista:

  1. Olin ladannut Scoopshot-sovelluksen Play-kaupasta.
  2. Olin täyttänyt profiilini.
  3. Hämeen sanomat julkaisi Scoopshotissa tehtävän, jossa metsästettiin paikallisia sumukuvia.
    Julkaistuista maksettaisiin viiden euron korvaus.
  4. Otin työmatkallani kännykän kameralla kuvia sumuisesta aamusta.
  5. Valitsin tehtävään sopivan kuvan ja lähetin sen Scoopshot-sovelluksen kautta tehtävän julkaisijalle.
    (Olisin voinut käyttää myös Scoopshot-sovelluksen kameraa ja lähettää otoksen suoraan.)
  6. Minulle tuli ilmoitus, että kuvani oli ostettu.
  7. Kuva oli painetussa lehdessä.

Kuluttajistumiseen liittyy tietty monenlaisia kysymyksiä varsinkin niille tahoille, joiden toiminta ja talous perustuvat sisällön tuottamiseen, käyttämiseen, jakeluun ja myymiseen. Scoopshot-aineiston ostajina ovat esim. mediatalot, jotka haluavat saada enemmän ja erilaista materiaalia kuin omin ammattilaisvoimin olisi mahdollista tuottaa, esim. silminnäkijäaineistoa tai promokuvia.

Kuluttajana ajattelen niin, että tilanne ei ole ’joko tai’ vaan ’sekä että’: maksan mielelläni ammattimaisesti tuotetusta, valikoidusta, toimitetusta ja kootusta aineistosta, mutta on ehdottoman mukavaa päästä kurkkaamaan maailmaa myös muiden tavisten silmin. Tuottajana on kiva osallistua itseään kiinnostaviin asioihin ja samalla jakaa omia sisältöjään muille samoin ajatetteleville.

Mitähän sillä viidellä eurolla tekisi?