Skypeperunat

Sohvaperunat taitaa olla nykyisin suosituimpia tv-ohjelmia. Sen rinnalle voisi konttorikatsojien iloksi kehittää Skypeperunat-formaatin.

Skypeperunoiden ideana olisi se, että ei seurattaisi webinaareja ja niiden sisältöjä, vaan katseltaisiin webinaareihin ja verkkokokouksiin osallistuvien ihmisten reaktioita ruudun tapahtumiin. Osallistujia olisi kaikilta aloilta ja alueilta henkilöstökehittäjästä ict-asiantuntijaan ja toimitusjohtajasta tsuppariin:

IT-asiantuntija Päivi: ”Huomaatko, että näillä ei ole mitään ymmärrystä webinaarin äänentoiston järjestämisestä? Niillä ei ole kannettavia mikkejä vaan ne on esityskoneen mikrofonin varassa, ja ääniasetuksetkin on ihan väärät. Yleisölle ei ole mikkiä ollenkaan eikä kysymyksiä toisteta. Puolet esityksestä jää etäilijöiltä kuulematta.”
Laskentapäällikkö Matti: ”Joo, ajatteles, että kun tässä näkyy etänä 48 osallistujaa ja meitäkin on täällä saman skypen päässä kaksi, niin on mahdollista, että sadalta ihmiseltä jää puolet sisällöistä kuulematta. Kun kertoo sen hukatulla henkilötyötuntimäärällä, niin tässähän palaa kahden kuukauden työpanos ihan ihmettelyyn.”

Graafinen suunnittelija Sirpa: ”Oumaigaad, mitkä kalvot. Kuka oikeasti kirjoittaa organisaation tunnuksen kirjasinleikkauksella?”
Verkkopedagogi Jari: ”Eihän tällainen monotoninen pajatus tue millään tavalla dialogisuutta eikä epälineaarista oppimista. Samanaikaisen fyysisen ja virtuaalisen kokouksen tavoitteellinen suunnittelu edellyttää samanaikaisesti sekä pedagogisia että teknisiä valmiuksia, ja ketju olisi syytä ajatella alusta loppuun saakka myös kokouksen jälkeen tapahtuvaan toimintaan ja yksittäisen ja yhteisen reflektoinnin koontiin ja kehittämiseen.”

Ruotsinopettaja Anne: ”Tolla esittäjällä oli kyllä tosi seksikäs ääni. Vähän tollainen viskibassotyyppinen. Harmi, että tässä oli vaan näitä tylsiä kalvoja eikä ollenkaan kuvaa esittäjästä.”
Terveydenhoitaja Ellu: ”Kumman kaa olisit mieluummin pimeässä: tämän esittäjän vai Remontti-Reiskan?”

Täti Instan live-lähetyksessä

Kännykkään tuli yhtäkkiä ilmoitus, että veljentyttö aloittaa Instagramissa livelähetyksen. Pitihän sitä ihmettä käydä tädin katsomassa:

Likka oli koulupöydän ääressä, kynä kädessä ja kännykkä ilmeisesti kirjapinoon tuettuna. ”Olen tässä tekemässä läksyjä ja lukemassa kokeeseen.” Plim, plim, plim – lähtykseen tuli porukkaa toistakymmentä, ja ”Naksu” ja ”Miisu” ja ”Zärzä” ja muut lähettelivät chatissa sydämiä toisilleen. Minä seurasin, mitä tapahtuu enkä lähettänyt yhtään sydäntä yhtään kenellekään.

Veljentyttö tervehti kaikkia tulijoita, kommentoi kommentteja, luki läksyjä ja piti seurustelua yllä suvereenisti. Hän johti tilannetta ja – ilman pedagogista koulutusta – aktivoi osallistujia: ”Laittakaa sinne kysymyksiä ja mielipiteitä.” Chattiin alkoi tulla merkintöjä tyyppiä ”MP Nöpö” ja MP puuro”. Minä seurasin, enkä lähettänyt yhtään ämpeetä yhtään kenellekään.

Host kertoi mielipiteitään Nöpöstä ja puurosta ja chattiin tuli lisää sydämiä ja kissanpäitä ja kukkia ja aurinkoja. Rohkaistuin ja aktivoiduin chattiin: ”Pitikö sun tehdä läksyjä?”

Mulla on nyt porttikielto veljentytön Instaan.

Voiko tabletin ja näppäimistön yhdistää sukkahousuilla?

Mulla on töissä tabletti, jonka kuoressa on erillinen näppäimistö. Nyt näppäimistö on jonkun aikaa kiukuteltuaan lakannut toimimasta kokonaan: se ei edes ala muodostaa bluetooth-yhteyttä. Kauhuskenaario: joutua kirjoittamaan ilman fyysisiä nappuloita.

Meillä on myös kotona tabletti, jossa kotelon näppäimistö toimii ongelmitta. Kotelo on kuitenkin murtunut kulmastaan niin, että tabletti ei pysy siinä paikoillaan. (Pyykkipoika ei ole käytännöllinen ratkaisu eikä kaksipuolinen teippikään.)

läppärinäppisviritysPitäisi tänään lähteä reissuun, jossa pitäisi myös kirjoittaa. Näppärä emäntä siis leikkaa kotitabletin kuoresta toimivan näppäimistön irti ja käyttää sitä työtabletin kanssa. Tabletit ovat kuitenkin (tietysti) eri kokoiset: näppäimistö ei mahdu tabletin kanssa koteloon. Näppärä emäntä ottaa tekemänsä suojapussin ja tunkee sinne tabletin, kuoren ja näppäimistön.

Näppärä emäntä miettii, olisiko sukkahousuista apua tähän ongelmaan. Olisiko?

 

Open sovelluskehityspaja kiinnosti mobiilikesäkoulussa

Työkaverini Rintalan Mika ja Sinkkosen Jani olivat viime viikolla mobiilikesäkoulussa pitämässä joka open sovelluskehityspajaa. Rastilla oli mahdollisuus tutustua sovellusten tekemiseen tai tehdä oma appi luokalleen tai koululleen. Jälkimmäisiä ei vielä mobiilikesäkoulun aikana syntynyt, mutta käytännön ideoita tuli ja kiinnostusta aiheeseen riitti.

– Meillä oli pisteellä omat mobiililaitteet, pari läppäriä ja kännykästä jaettu netti appsien luontialustan demoamiseksi. Näytimme käytännössä appsien tekemisen konseptia ja esittelimme tapahtumaa varten tekemiämme demoappseja. Lisäksi osallistujat pääsivät halutessaan testaamaan omilla laitteillaan, Jani kertoo käytännön järjestelyistä.

– Kehitysvälineet ja sovellusten ajoalustat ovat ennusteiden mukaan seuraava iso trendi tällä alalla. IImaisia sovelluskehitysalustoja on jo olemassa, avointa dataa hyvin saatavilla, eikä oman appsin tekeminen vaadi korkeakoulututkintoa tai vuosikymmenen kokemusta. Näppärä tekee simppelin sovelluksen kymmenessä minuutissa jo nyt! Koodaushan on jo nyt peruskouluissa, muistuttaa Mika maailman muutoksesta. – Ei tee siis opellekaan pahaa olla perillä periaatteista, joten tällä rastilla haluttiin kääntää katse mobiilisovellusten käyttämisestä niiden tuottamiseen.

Käykö tälle sektorille samoin kuin sisällöntuotannolle? Tarvitaanko tulevaisuudessa ohjelmoijia vai riittävätkö kehitysvälineet ja avoin data rivimiehen ja -naisen tarpeisiin? Onko sovelluskehitys uusi sisällöntuotanto, jossa massat vievät työt suunnittelun ja toteutuksen ammattilaisilta?

Pitäiskö itsekin vähän perehtyä asiaan?

 

Onko digitalisaatio kulotusta?

ITK-päivien yhdessä foorumissa keskusteltiin digitalisaation johtamisesta. Äänessä olivat Helsingin koulutoimesta Liisa Pohjolainen, Marjo Kyllönen ja Pasi Silander, ja myös yleisöstä tuli muutama kysymys. Yksi niistä herätti ajatuskulun, joka johti vertauskuvaan kulotuksesta.

Yleisökysymys kuului: Miten Helsingissä on saatu liekki syttymään ja palamaan? Panelistien mukaan mitään nopeata konstia ei siihen ollut ollut, vaan sytyttely on ollut määrätietoista ja johdettua. Alun pienistä kipinöistä on kasvanut nuotio, jota pitää edelleenkin jatkuvasti syöttää ja suorastaan vahtia, että se ei pääse hiipumaan saati sammumaan.

Panelistit lopettivat palopuheen tähän, mutta oma ajatus jatkui. Voisiko digitalisaation metaforana toimia kulotus?

Digitalisaatio on panelistien mukaan ajattelun uusimista, toiminnan muutosta, tiedon käsitteen uudelleen määrittelyä ja pedagogiikan vaihdosta. Tavoitteena on hyvä oppiminen, ja teknologia mahdollistaa sen täysin toisella tavalla kuin tähän saakka. Kyse ei ole oppimisen kohdalla robotisoinnista vaan uudenlaisesta ajattelusta ja sitä tukevasta toiminnasta koko koulutoimessa ja sen ympärillä. Digitalisaatioon myös kuuluu näkemys mahdollisuuksista ja muutoksesta, ei esteistä tai status quosta.

Kulotuksessahan luovutaan vanhasta, jotta uusi olisi mahdollista. Siinä muutetaan toiminnan pohja ja käyttötarkoitus tukemaan uutta suuntaa. Muutos on perinpohjainen ja työ on rankkaa. Kun se kerran on aloitettu, ei voi perääntyä eikä katua. Siitähän digitalisaatiossakin on kyse: eri asteissaan tehdään asioita uudella tavalla, tehdään uusia asioita tai tehdään uusia asioita uudella tavalla. Digitalisaatio on iso valinta, joka koskettaa koko toimintaa. Viime syksyn it-päivillä Taneli Tikka julisti, että digitalisaatio ei ole uusi kattila liedellä, se on keittiöremontti. Nyt Pasi Silander sanoi, että digitalisaatio siis ei ole läppäreitä luokissa, se on pulpetiton koulu. Myös kulotus koskee koko aluetta, ei vain turhia risuja.

Helsingissä on panelistien mukaan tehty systeemistä kehittämistä, joka on kohdistunut toimintakulttuuriin ja rakenteisiin, osaamisen kehittämiseen, oppimisympäristöihin ja opetus- ja opiskelukäytänteisiin. Tämän muutoksen johtaminen on ollut ennen kaikkea ajattelun johtamista konkreettisten muutosten lisäksi – ja sitähän tarvitaan, jotta riviopettaja ei tuntisi itseänsä raatajaksi rahanalaiseksi.

Hankeviestintää somessa – KIM-hanke

Hankkeiden toiminnasta voi viestiä monella eri tavalla. Yksi ääripää on tehdä rahoittajalle loppuraportti projektin päättymisen jälkeen; toinen ääri on rakentaa innolla valtava sivusto omine logoineen ja visuineen ja kaikkine somekanavineen.

Outi Tahvosen vetämässä KIM-hankkeessa on lähdetty keskitielle: on määritelty riittävä taso ja valittu kanavat sitä palvelemaan:

– Viestinnällä on kolme tarkoitusta: Raportoimme projektissa tehtyä työtä eli kerromme etenemisestä ja tuloksista tuoreeltaan. Luomme tietoisuutta hankkeesta ja siinä tehtävästä työstä tärkeän asian piirissä. Samalla myös teemme tutkimusryhmäämme ja sen taustaa tunnetuksi. Pääasiallinen käyttäjäryhmä meillä ovat hankepartnerit, mutta ihan kuka tahansa eli se kuuluisa suuri yleisö pääsee katsomaan ja kommentoimaan tekemisiämme.

Kokonaisuus on suunniteltu niin, että meillä on yksi www-sivu, jossa kerrotaan hankkeesta tiiviit taustatiedot ja perusinfo sekä upotukset muista palveluista. Sivulle vie shorturl, joka on helppo muistaa muussa viestinnässä. WWW-sivua ei ole alkurakennuksen jälkeen tarvinnut juurikaan päivitellä, sillä kaikki projektin tapahtumat raportoidaan muualla.

Sivua täydentämään ja tutkimusryhmää palvelemaan on nyt valittu Facebook ajankohtaiseen tiedotukseen, kumppaneiden kohtaamiseen ja toiminnan kehittämiseen sekä YouTube videoiden julkaisemiseen. Mietimme Twitterin käyttöä, mutta totesimme, että alan suomalaiset tekijät eivät ole siinä palvelussa – ainakaan vielä. Instagramin sijaan päätimme käyttää kuvien jakamiseen Facebookia, sillä se tarjoaa mahdollisuuden laajempaan keskusteluun. Jatkossa harkitsemme ehkä SlideSharen käyttöä diasettien jakamiseen.

Sivuja tai somea varten ei ole ’erillistä’ sisällöntuotantoa, vaan jaan projektissa syntynyttä materiaalia. Toiset sisällöt menevät julkaisuun sellaisenaan (esim. kännykkäkuvat ilman editointeja), ja toiset vaativat vähän käsittelyä: vaikkapa videoita olen tehnyt yksinkertaisesti puhumalla oman PowerPointin ja mahdolliset muut sisällöt Skype-tallenteeksi. Vaiva on sama kuin jos opettaisin tästä asiasta – periaatteessa näitä sisältöjä voisikin käyttää myös oppimateriaaleina.

Olen saanut käyttäjiltä kiittävää palautetta. Projektipartnerit ovat tyytyväisiä siihen, että tieto ja tulokset ovat tuoreeltaan saatavilla, ja sisältö onkin levinnyt verkostoissa paremmin kuin vain verkkosivuja tai väliraportteja käyttäen. Myös osallistuminen on varmasti helpompaa ja välittömämpää someympäristössä kuin virallisella foorumilla. Itselleni oli opettavaista huomata, miten hyvin Facebookia voi käyttää hankeviestinnän ja ammatillisen verkostoitumisen välineenä – meidän alallamme ja tässä hankkeessa valinnat ovat olleet toimivia.

kim-taimisto-selite

Tästä oli kyse. Kuva: KIM-hanke.

HAMKissa otettu käyttöön henkilöstön osaamismerkit

Meillä HAMKissa on otettu käyttöön henkilökunnan osaamismerkit. Osaamismerkeillä tunnistetaan ja tunnustetaan taitoja ja kannustetaan oman osaamisen kehittämiseen.

Meillä merkeillä myös suunnataan osaamista haluttuun suuntaan. HAMKin strategia painottaa mm. digitaalisuutta ja yhteisöllisyyttä, ja ensimmäinen osaamismerkkikokonaisuutemme onkin nimeltään ”yhteisöllisen työskentelyn osaaja”. Käytännössä merkit sisältävät O365-työkalujen yhteistä käyttöä, sillä me toimimme Microsoftin pilvessä.

Yhteisöllisen työskentelyn osaamismerkkiin kuuluvat seuraavat osat, joista suoritetaan vähintään viisi:

  1. Yhteisöllisen viestinnän osaaja (Yammer)
  2. Dokumenttien yhteisöllisen työstämisen osaaja (OneDrive for Business ja tiimin työtilan tiedostokirjasto)
  3. Verkkotapaamisten osaaja (Skype for Business)
  4. Yhteisen ajan hallinnan osaaja (Outlook-kalenteri)
  5. Tiimin työtilojen osaaja (HAMKin Sharepoint tai eDuuni)
  6. Ammatillinen someosaaja (vapaavalintaiset sosiaalisen median palvelut)
  7. Pilvipalvelun tietosuojan osaaja

Suunnitelmissa on, että koko henkilökunta suorittaa yhteisöllisen työskentelyn osaamismerkin. Ensimmäiset ovat merkkinsä jo ansainneet: toiset heittämällä ja toiset uutta opettelemalla – juuri niin kuin oli suunniteltukin. Piilo-opetussuunnitelma ei ole kovin piilossa tässä!

Projektiraportille uusi muoto?

Rakennettiin uusi intra toissa vuonna ja otettiin sitä käyttöön viime vuonna. Työ jatkuu (eikä koskaan lopu), mutta nyt olisi välikatsauksen paikka. Teemme käyttöönottosta projektiraportin, mutta haluaisimme jotain muuta kuin perinteisen pdf:n.

Tavoitteena on oikeasti digitaalinen julkaisu, ei A4-formaattiin taitettu ja pdf:ksi käännetty tiedosto. Suunnittelemme parhaillaan sisältöä, mutta koska muoto vaikuttaa sanoiksi tai kuviksi tai graafeiksi tai videoiksi tai muuksi pukemiseen, pitäisi ensin tehdä päätös siitä, millaista halutaan.

Julkaisun pitäisi olla kätevästi tehtävissä, avoimesti saatavilla ja helposti hyödynnettävissä.

Kysynkin nyt sulta apua:

  1. Tuleeko mieleen hyvää esimerkkiä verkossa toteutetusta projektiraportista?
  2. Millaista rapsaa itse lukisit mielelläsi?

P.S. Projektin ykkösosan eli uuden intran suunnittelun ja rakentamisen kuvaus tehtiin pdf:ksi. Eihän sekään huono ole! 😉

Epätieteellisellekin kyselylle saa hyvän vasteen

Testasimme pari viikkoa takaperin kyselyiden tekemistä tabletilla. Meillä oli ollut jo jonkin aikaa hakusessa laite ja softa, jolla voisimme tehdä hymynaamoja monipuolisempia mutta taloustutkimusta yksinkertaisempia kyselyitä niin opiskelijoille, henkilökunnalle kuin asiakkaillekin. Survey on Tablet oli tarjolla olevista vaihtoehdoista meille passelein.

Testasimme henkilöstön koulutustilaisuudessa kahta erilaista kyselyä: tabletilla täpättävää ja QR-koodilla käytettävää.

tablettikyselyTablettikyselyssä kartoitimme Yammerin tuntemusta. Meillä oli tapahtumapaikalla android-tabletti, johon olimme tehneet neljästä kysymyksestä koostuvan kyselyn. Ihmiset houkuteltiin (mm. sisäänheittäjien ja karamellien avulla) laitteen luokse vastaamaan ja osallistumaan palkinnon arvontaan. Homma oli helppo: kysymyksiin vastattiin kyllä tai ei ja lopuksi annettiin puhelinnumero palkinnon ilmoittamista varten. Yksi henkilö vastasi kyselyyn noin puolessa minuutissa, ja kaikkiaan saimme tuloksia kasaan reilut sata.

QR-koodin takana oleva kysely oli sisällöltään vielä yksinkertaisempi. Ihmisten piti lukea kännykällään ruutukoodi, joka vei suoraan mobiilikyselyyn (ja tämä oli kyselyn vaikein osuus) ja sitten valita kolmesta ikonista sopivin – hymynaama, viivanaama tai ruttunaama. Tähän kyselyyn vastasi reilut 130 henkeä, vaikka luvassa ei ollut palkintoa ja käytössä oli vain paperille painettu ruutukoodi ohjeineen.

Näin epätieteellisellä menettelyllä emme tietenkään voi tehdä tilastollisia johtopäätöksiä, mutta saamme ainakin signaaleja. Operaatiossa meillä olikin päätarkoituksena tuoda ihmisen huomio asiaan, josta kyselyä teimme. Bonuksena osa henkilökunnasta kiinnostui laitteesta ja softasta ja tunnisti heti käyttötarkoituksia palautekyselylle omassa toiminnassaan.

Pilottimme siis onnistui: Totesimme, että hankittu sovellus palveli tarkoitusta. Saimme huomiota kiinnitettyä asiaan, jota halusimme tuoda esille. Jatkon hyödyntämiseen tuli heti uusia ideoita.

ProComilla mobiili jäsenkortti

Muovia – tai peräti pahvia – meillä on kaikilla lompsassa ihan riittävästi. Sitä on niin riittävästi, että mä olen jättänyt ylimääräiset läpyskät lompakosta toisaalle, sillä seurauksella että joku kortti ei olekaan mukana kun siitä olisi hyötyä.

Muutokseen on mahdollisuus: tänään latasin kännykkääni viestinnän ammattilaisten ProCom ry:n jäsenkortin. Käyttöönotto oli helppo: etsin sovelluksen kaupasta, latasin sen, kirjauduin sisään ensin puhelinnumerolla ja sitten tekstarina tulleella varmenteella.

Tervehdin ilolla ProComin mobiilijäsenkorttia, sillä

  • se on mukana, kun puhelin on mukana (ja puhelin yleensä on mukana)
  • siinä on perinteisen kortin sisältö: jäsenedut ja yhteystiedot
  • siinä on lisäksi mobiilit verkkosivut, ajankohtaiset uutiset ja
  • sitä kautta voi ilmoittautua tapahtumiin.

Kiitos, ProCom. Tämä on edistystä.