Blogi: erilaisia sisältöjä samalla menetelmällä

Juttelin tänään kirjoittamisesta* joidenkin nykyisten ja tulevien bloggaajien kanssa. Kerroin omasta blogistani ja siitä, miten postaukset syntyvät.

Blogissani on hyvinkin erityyppisiä sisältöjä aina yksittäisestä kuvasta luentoreferaatin ja käännöksen kautta pidempään kirjoitussarjaan. Yhteistä niille kaikille on aihepiiri – Viestintälottahan kirjoittaa viestinnästä ja viestii kirjoittamisesta – sekä tuotantotapa.

Lähes kaikki postaukseni syntyvät näiden viiden vaiheen kautta:

  1. Pääasian ja näkökulman valinta -> ydinsisältö.
  2. Jäsennyksen teko (usein miellekartaksi).
  3. Sisällön hahmottaminen ja materiaalin kerääminen.
  4. Kirjoittaminen.
  5. Julkaiseminen ja jakaminen.

Yleensä eniten aikaa vievät aiheen tunnistaminen ja näkökulman valinta sekä jäsennyksen teko. Itse kirjoittaminen on varsin mekaanista, kunhan taustatyö on tehty kunnolla. Julkaisemiseen ja jakamiseen on käytössä ajastusta ja automatiikkaa.

Kiitos kurssilaiset mukavasta tunnista! Huomaatte, että toimin niin kuin sanoinkin: Tässä postauksessa käytin valmista aineistoa enkä juurikaan tuottanut uutta sisältöä. Teksti ei ole kovin pitkä ja siinä on helposti silmäiltävä lista.

Mitä teille jäi tämänpäiväisestä mieleen? Kommentoikaapa harjoitustyönä tätä postausta!

*Päivän sessio oli osa HAMKin sosiaalisen median koulutussarjaa.

Näin kirjoitat napakoita postauksia blogiisi

Lyhyestä viesti kaunis. Kirjoitan itse blogiini vain lyhyitä tekstejä: niitä on nopea tehdä ja nopea lukea.

1. Jokaisessa postauksessa on vain yksi asia.
2. Koetan parhaan kykyni mukaan tiiviiseen ilmai Tiivistän sanottavani.
3. Suunnittelen postauksen etukäteen miellekartaksi 10*10 cm:n kokoiselle muistilapulle. Siihen ei paljon mahdu.
4. Jätän vain vähän aikaa kirjoittamiselle: kirjoitan esim. ennen palaverin alkua tai ennen töihin lähtöä.
5. Pidän riman riittävän matalalla.

Tämän kirjoittamiseen ei mennyt kovin monta minuuttia. Lukemiseen vielä vähemmän, vai mitä?

Yksi asia, neljä näkökulmaa

Osallistun blogioppaan tekemiseen. Kirjoitan mm. hyvästä blogikirjoittamisesta, ja haluan tukea väitteitäni käytännön esimerkeillä.

Tein yhdestä ja samasta aiheesta neljä eri kirjoitusta:

  • Blogioppaan omaan blogiin kirjoitin talkootyöstä ja yhteistuotannosta.
  • Oman organisaatiomme verkkoporukan blogiin kirjoitin verkostoitumisen ja verkon voimasta.
  • Viestintämme blogiin avasin aiheeseen liittyen omaa työtämme.
  • Omassa ammattiblogissani kerron, mitä bloggaaminen minulle merkitsee

Jatkuvana toimintatapana tällainen tehtailu ei tietenkään käy. Halusin kuitenkin koetella kykyäni käyttää erilaisia hattuja ja harjoittaa heikohkoa kymmensormijärjestelmääni. Ei mennyt hukkaan tämä testi.

Verkkokoulutus on kivakin asia

Alustin juuri verkossa parillekymmenelle hengelle blogin pitämisestä ja verkkokirjoittamisesta.  Koulutukseen osallistujat olivat pääosin koulutusorganisaatioista; yksi istui Ivalossa ja yksi Helsingissä kun me muut sijoituimme maantieteellisesti johonkin siihen väliin.

Astianpesukoneen ohella verkkokokous- tai -koulutusjärjestelmät ovat yksi insinöörien parhaita keksintöjä. Kuinka helppoa on istua omassa työhuoneessaan kuulokkeet korvilla ja puhua kahdellekymmenelle tuntemattomalle ihmiselle! Kuinka helppoa on osallistua koulutukseen peräänsä penkistä nostamatta ja vaikka kahvimuki kourassa! Reaalimaailmassa samanlainen kohtaaminen olisi vaatinut aika lailla enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa – jos sitä olisi koskaan tapahtunutkaan.

"Tohon mä sen esityksen avaan."

Tilaisuus pidettiin iLinc-järjestelmässä, jota isännöi Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu. Käynnistelimme sessiota puoli tuntia ennen varsinaisen koulutuksen alkua: minä toin materiaalin sisään ja avasin tarvittavat linkit selaimeen kun taas Mehtälän Marko toivotti osallistujat tervetulleiksi, testasi äänten kuuluvuuden ja opasti ongelmien ratkaisussa. Tasan kahdelta käynnistettiin nauhoitus ja tunnin yksinpuheluni saattoi alkaa! Taustalla valvoi tietysti tekninen tuki, ja session chattia ja mahdollisia nousevia käsiä lupasi tarkkailla toinen ihminen.

Huono verkkokoulutuksessa on välittömän kontaktin puute. Vaikka järjestelmät tarjoavat mahdollisuuden kommentoida, kirjoitella ja käyttää ikoneita, osallistujat ovat varsin yksin koneidensa ääressä. Alustajanakin ehdin tunnin aikana kuunnella omaa ääntäni aivan riittävästi. (Toisaalta: tuntiin olisi tuskin mahtunut kahtakymmentä kalvoa ja vilkasta keskustelua ja osallistavaa äänestystä ja yhteistä sisällöntuotantoa.)

Koulutus kuului Aktiivi-hankkeen online-seminaarisarjaan. Aineisto ja tallenne julkaistaan hankkeen verkkosivuilla, ja materiaalia voi katsella myös Slidesharestani.

P.S. Puhun sitkeästi ’nauhoittamisesta’ enkä ’tallentamisesta’, ja kotona lapset haluavat katsoa ’nauhalta’ lastenohjelmia. Kyllä meillä digiboksi on, mutta vanha, konkreettinen termi on jäänyt kielenkäyttöön tekniikan edistymisestä huolimatta.