Verkkokoulutus on kivakin asia

Alustin juuri verkossa parillekymmenelle hengelle blogin pitämisestä ja verkkokirjoittamisesta.  Koulutukseen osallistujat olivat pääosin koulutusorganisaatioista; yksi istui Ivalossa ja yksi Helsingissä kun me muut sijoituimme maantieteellisesti johonkin siihen väliin.

Astianpesukoneen ohella verkkokokous- tai -koulutusjärjestelmät ovat yksi insinöörien parhaita keksintöjä. Kuinka helppoa on istua omassa työhuoneessaan kuulokkeet korvilla ja puhua kahdellekymmenelle tuntemattomalle ihmiselle! Kuinka helppoa on osallistua koulutukseen peräänsä penkistä nostamatta ja vaikka kahvimuki kourassa! Reaalimaailmassa samanlainen kohtaaminen olisi vaatinut aika lailla enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa – jos sitä olisi koskaan tapahtunutkaan.

"Tohon mä sen esityksen avaan."

Tilaisuus pidettiin iLinc-järjestelmässä, jota isännöi Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu. Käynnistelimme sessiota puoli tuntia ennen varsinaisen koulutuksen alkua: minä toin materiaalin sisään ja avasin tarvittavat linkit selaimeen kun taas Mehtälän Marko toivotti osallistujat tervetulleiksi, testasi äänten kuuluvuuden ja opasti ongelmien ratkaisussa. Tasan kahdelta käynnistettiin nauhoitus ja tunnin yksinpuheluni saattoi alkaa! Taustalla valvoi tietysti tekninen tuki, ja session chattia ja mahdollisia nousevia käsiä lupasi tarkkailla toinen ihminen.

Huono verkkokoulutuksessa on välittömän kontaktin puute. Vaikka järjestelmät tarjoavat mahdollisuuden kommentoida, kirjoitella ja käyttää ikoneita, osallistujat ovat varsin yksin koneidensa ääressä. Alustajanakin ehdin tunnin aikana kuunnella omaa ääntäni aivan riittävästi. (Toisaalta: tuntiin olisi tuskin mahtunut kahtakymmentä kalvoa ja vilkasta keskustelua ja osallistavaa äänestystä ja yhteistä sisällöntuotantoa.)

Koulutus kuului Aktiivi-hankkeen online-seminaarisarjaan. Aineisto ja tallenne julkaistaan hankkeen verkkosivuilla, ja materiaalia voi katsella myös Slidesharestani.

P.S. Puhun sitkeästi ’nauhoittamisesta’ enkä ’tallentamisesta’, ja kotona lapset haluavat katsoa ’nauhalta’ lastenohjelmia. Kyllä meillä digiboksi on, mutta vanha, konkreettinen termi on jäänyt kielenkäyttöön tekniikan edistymisestä huolimatta.

Yksi ajatus artikkelista “Verkkokoulutus on kivakin asia

  1. Verkkokouluttamisessa on takuulla omat haasteensa, kun ei samalla lailla saa ”luokkaa” haltuun yhdellä silmäyksellä. Hiljaisuus voi varmaankin olla aika totaalista ja tuntua ikävältä. Naamoistahan saa jo vinkkiä siitä, onko yleisö hereillä, ymmärtänyt kerrotun tai halukas kommentoimaan. Miten naamat näkyisi verkkokoulutuksessa, jossa osallistujat eivät ole kamerayhteydellä mukana, vaan käytössä on chat ja ”kädennostokommentointi”?

    Hankkeemme (AKTIVI-koordinaatiohanke) suunnittelee keväälle pientä kyselyä sekä verkkokoulutusta verkkokouluttamisen hyvistä käytännöistä. Ehkä siihen saadaan koottua vinkkejä sekä kouluttajalle että koulutukseen osallistujille, mitkä keinot saattaisivat toimia.

    Olen osallistunut itse vain muutamaan verkkokoulutukseen. Niissä keskustelua todennäköisesti edisti se, että kouluttajalla oli dioissa välillä kysymysdia, johon hän odotti rauhassa hetken vastauksia chatiin tai puheenvuorolla. Mutta yhtä hyvin saattoi olla, että osallistujilla oli paremmat tiedot ja taidot järjestelmän käytöstä. Itse ainakin huomaan olevani hidas reagoimaan esitettyihin kysymyksiin verkkokokousjärjestelmässä. Chattiin kirjoittaminenkin vaatii totuttelua ja sorminäppäryyttä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s