Toissaviikon koulutustilaisuutemme Silja Symphonylla oli hyödyllinen monessa mielessä. Osallistujat oppivat käytännössä uusia asioita verkkokokouksesta videointiin, ja me tapahtuman järjestäjät saimme myös uutta kokemusta tilaisuuksien organisoinnista:
Olimme suunnitelleet demoavamme Lync-verkkokokousta eri toimipaikkojen kanssa, mutta käytännössä emme saaneet riittävän ripeää yhteyttä videokuvan järkeväksi lähettämiseksi. Olimme testanneet toimivuuden etukäteen ja testasimme sen myös koulutustilaisuuden aamuna – ja kaikki toimi – mutta H-hetken koettaessa tapahtui demoefekti eikä yhteys laivalta maihin käynnistynyt. Onneksi olimme varautuneet tähän ja käynnistimme etukäteen tehdyn tallenteen: asiasisältö tuli esitettyä, vaikka etäosallistumisen hyöty jäikin todentamatta.
Olimme myös suunnitelleet parinkymmenen ihmisen olevan toisiinsa yhteydessä kännyköillään Lync-verkkokokouksen kautta. Tämä onnistui eli saimme ihmiset kutsuttua perustamaamme kokoukseen ja käyttämään chattia. Kokouksessa emme käynnistäneet ääntä emmekä videota, koska se olisi vienyt aivan liikaa kaistaa eikä olisi toiminut Lync 2010 -versiossa. Osa ihmisistä käytti laivan wlania, osa oli kokouksessa oman 3G:nsä kautta.
Ryhmät kuvasivat lyhyitä videoita YouTube HD -sovelluksella, jolla ne on myös mahdollista ladata YouTubeen. Suurimmalla osalla lataus onnistui ongelmitta (3G tai wlan), mutta joillain sovellus jumitti videot puhelimeen niin, että niitä ei saatu koneesta ulos millään (ei edes piuhalla). Tähänkin ongelmaan tosin keksittiin humanistiratkaisu eli kuvasimme puhelimen ruutua toisella puhelimella ja latasimme sitten tämän videokuvan toimivan puhelimen sovelluksesta YouTubeen. Videon laatu kärsi huomattavasti, mutta sisältö saatiin jakoon!
Opetus: tekniikka pettää, mutta ihmiset eivät.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...