Scoopshotin kautta kuvat mediatalon käyttöön

Yksi puhelimessani olevista sovelluksista on Scoopshot. Sen idea tavalliselle kuluttajalle on, että kännykällä otettuja kuvia voi myydä.

Hämeen Sanomat osti yhden kuvani viikonloppuna samalla kuin muutaman muunkin sumukuvaajan. Ei ollut monimutkaista:

  1. Olin ladannut Scoopshot-sovelluksen Play-kaupasta.
  2. Olin täyttänyt profiilini.
  3. Hämeen sanomat julkaisi Scoopshotissa tehtävän, jossa metsästettiin paikallisia sumukuvia.
    Julkaistuista maksettaisiin viiden euron korvaus.
  4. Otin työmatkallani kännykän kameralla kuvia sumuisesta aamusta.
  5. Valitsin tehtävään sopivan kuvan ja lähetin sen Scoopshot-sovelluksen kautta tehtävän julkaisijalle.
    (Olisin voinut käyttää myös Scoopshot-sovelluksen kameraa ja lähettää otoksen suoraan.)
  6. Minulle tuli ilmoitus, että kuvani oli ostettu.
  7. Kuva oli painetussa lehdessä.

Kuluttajistumiseen liittyy tietty monenlaisia kysymyksiä varsinkin niille tahoille, joiden toiminta ja talous perustuvat sisällön tuottamiseen, käyttämiseen, jakeluun ja myymiseen. Scoopshot-aineiston ostajina ovat esim. mediatalot, jotka haluavat saada enemmän ja erilaista materiaalia kuin omin ammattilaisvoimin olisi mahdollista tuottaa, esim. silminnäkijäaineistoa tai promokuvia.

Kuluttajana ajattelen niin, että tilanne ei ole ’joko tai’ vaan ’sekä että’: maksan mielelläni ammattimaisesti tuotetusta, valikoidusta, toimitetusta ja kootusta aineistosta, mutta on ehdottoman mukavaa päästä kurkkaamaan maailmaa myös muiden tavisten silmin. Tuottajana on kiva osallistua itseään kiinnostaviin asioihin ja samalla jakaa omia sisältöjään muille samoin ajatetteleville.

Mitähän sillä viidellä eurolla tekisi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s