Miellekartta on jumalan lahja ihmiselle

Yksi työurani mieleenpainuvimpia hetkiä oli, kun organisaation ylimmän johdon edustaja totesi miellekartta-alustukselleni: ”Ei voi hommista tulla mitään, kun tollaisia käkkyröitä piirrellään ja esitellään.” Sanamuoto ei ehkä juuri ollut tämä, mutta viesti oli selvä: olin kohdannut excel-ihmisen. Niitä on paljon!

Itse olen mindmap-uskovainen. Oli kyse sitten matkalaukun pakkaamisesta, syntymäpäivien suunnittelusta, verkkopalvelun informaatioarkkitehtuurin piirtämisestä, tiedotteen tekemisestä, osaamisen hahmottamisesta, kokousmuistiinpanojen tallentamisesta, blogipostauksen jäsennyksestä – teen kaikesta miellekartan.

Miellekartta on mulle yksinkertaisin tapa aloittaa asioiden purkaminen tai kokoaminen. Miellekartta toimii ison kokonaisuuden pilkkomiseen tai yksittäisten asioiden luokittelemiseen. Miellekartan avulla näen yhdellä silmäyksellä asiat ja niiden keskinäiset suhteet. Miellekarttaan voi lisätä asioita, siitä voi poistaa asioita, ja asioiden paikkaa voi siirrellä.

Miellekartalla voi paitsi suunnitella toimintaa myös dokumentoida sitä. Ja mikä parasta: os prosessin etenemisestä ei tarvitse jäädä jälkeä, miellekartan voi heittää pois, kun se on tehnyt tehtävänsä eli auttanut ihmistä pääsemään ajattelussaan eteenpäin.

Tällaista ilosanomaa aion kuuluttaa kollegan kanssa ITK-päivillä. Voitko auttaa? Mihin sinä käytät miellekarttoja? Jos et käytä, miksi et?

7 ajatusta artikkelista “Miellekartta on jumalan lahja ihmiselle

  1. Olenko joskus maininnut, että vihaan miellekarttoja? Ihme häkkyröitä, jossa kaikki liittyy mukamas kaikkeen, mutta esim. mitkään syy-seuraussuhteet eivät käy ilmi. Ajattelu tehdään päässä, ehkä pari ranskalaista viivaa voi heittää paperille, ei siihen tarvita mitään meduusamaista kaikenkattavaa miellekarttaa. Eikä kyllä exceliäkään. Mutta yritän sietää miellekarttoja parhaani mukaan, koska esimerkiksi yksi läheinen kollegani niitä suuresti rakastaa. Mutta itse en niitä kyllä osaa tehdä. Jokainen tyylillään :).

  2. Paluuviite: Mindmeister mobiilisti ja stabiilisti | Viestintälotta

  3. Paluuviite: Blogi: erilaisia sisältöjä samalla menetelmällä | Viestintälotta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s