Kaupungin vesijohtoverkossa oli tukos, ja viemärivettä alkoi tulla saunani lattiakaivosta sisälle taloon. Akuutti tilanne on nyt rauhoittunut, joten ehdin hieman analysoida tilanteen viestintää. Lyhyesti: onneksi on kännykkä.
- Heti ongelman havaittuani soitin kaverin karhupumppu- ja viemärikemiaostoksille.
- Turhaan pumpattuani tajusin ongelman suuremmaksi ja otin yhteyttä vesilaitoksen päivystykseen.
- Otin kuvan pesuhuoneen tilanteesta.
- Soitin myös taloni entiselle omistajalle varmistaakseni talokaivojen paikan ja kysyäkseni mahdollisista aiemmista putkiongelmista.
- Entinen omistaja puolestaan soitti putkimiestutulleen ja raportoi pikadiagnoosin takaisin minulle.
- Laitoin puhelimen keittiöön lataukseen ja palasin alakertaan kuivaamaan lattiaa.
- Mummu soitti kuulumisia, ekaluokkalainen vastasi ja kertoi alakerran tilanteesta omin sanoin.
- Soitin takaisin ja kerroin, mikä tilanne oikeasti oli.
- Soitin uudestaan vesilaitokselle ja sain uusia ohjeita.
- Ystäväni soitti ja tiedusteli, haluaisimmeko perheeseen jackrusselinterrierin. Ei, emme halunneet.
- Kännykässä oli taas riittävästi virtaa taskuun tyrkättäväksi.
- Viemäriveden tulo ei ollut laantunut vaan päinvastoin kiihtynyt: soitin lokapalveluun, joka kehotti soittamaan vesilaitokseen, jotta lasku menisi oikeaan osoitteeseen.
- Soitin vesilaitoksen päivystäjälle kolmannen kerran, ja nyt totesimme tilanteen vaativan kaivon tyhjennystä.
- Otin kuvan matoilla patoamastani, lainehtivasta pesuhuoneesta.
- Seuraavat kolme tuntia olivat puhelinrauhaa.
Sen sijaan mm. etsimme vesilaitoksen ja lokapalvelun päivystäjän kanssa kaupungin viemärien sijaintia – kannet löytyivät lopulta asfaltin alta metallinpaljastimen ja rautakangen avulla. - Yhden jälkeen yöllä pääsin nukkumaan. Laitoin puhelimeen herätyksen, mutta aamulla vesilaitos ehti soittaa ennen ylösnousua.
- Heti perään soitti puhdistuspalvelu.
- Kohta tontille tuli porukkaa paikalle ja viestintä tapahtui kasvokkain. Kännykän kameralla ikuistin tilanteita – joskin luulen muistavani tämän päivän elämäni loppuun saakka ilmankin.