Paperilla ei ole sama kuin paikan päällä

Mobiilikesäkoulun luokkahuonekeidas oli keitaista mobiilein: jo ennen osallistujien saapumista keidas oli kerran pystytetty puistoon ja toisen kerran siirretty lähemmäksi kuuluvampaa verkkoa ja kasattu uudelleen. Oli se karavaani, kun pelle kantoi penkkiä, puumanainen toi näytelmävaatekasseja, keijukainen kuljetti nallekarhun kanssa pöytää, Lapin noidalla oli kainalossaan kaksi kassia rekvisiittaa ja kuningas kävelytti kolmijalan päällä keikkuvaa kameraa! Uusi keidaspaikka saatiin kuitenkin kasattua jo kahta minuuttia ennen kuin ohjelma alkoi.

Meillä oli hyvä suunnitelma ryhmien liikkumisesta ja liikuttamisesta. Mutta sovellettiin tilanteen mukaan:

Isoin muutos oli se, että emme päässeet käyttämään tekstituotantoon O365:tä, vaikka siihen olimme varautuneet. Lennosta napatuilla laitteilla ei vain yksinkertaisesti päässyt kirjautumaan ennalta valmisteltuun pilvipalveluun niin, että olisimme voineet järkevästi tuottaa sisältöä. Käytimme siis yhteisölliseen kirjoittamiseen OneNoten sijaan Google Drivea emmekä valinnaisesti kumpaakin, niin kuin olimme etukäteen suunnitelleet.

Taulukko tekstituotannon toimisto-olosuhteissa testatuista laite/sovellus/palveluyhdistelmistä.

Ensimmäisen ryhmän jälkeen huomasimme myös, että etukäteen ajatellulle tiedonhaulle kirjaston johdolla ei ollut aikaa. Päätimme siis jättää sen osuuden pois ja käyttää ajan suoraan sisällöntuotantoon.

Kirjaston sisäänheitto satujen maailmaan.

Ensimmäisen päivän ensimmäinen ryhmä liikkui suunnilleen suunnitelman mukaisesti, mutta huomasimme toiminnan kaipaavaan joustoa jokaisen uuden  ryhmän kohdalla. Joku porukka jakautui kahtia kolmen sijaan, jotkut pingottivat puolentoista tunnin ohjelman tunnissa, jotkut keskittyivät kuviin ja nipistivät sen ajan jostain muusta.

Kyselimme ryhmiltä palautetta rastin jälkeen. Toiveena oli, että pikajuoksun lisäksi tarjolle tulisi myös erillistä ohjeistusta omaan tekemiseen ajan kanssa.

Video-ohjeet: video iPadilta YouTubeen, ruutukoodin teko qrafter-ohjelmalla, ruutukoodin tallentaminen Dropboxiin iPadin kameran rullasta.
Postaus mobiilikirjan teosta.

Kaikki mobiilikesäkoulun materiaali löytyy mobiilipolulta.

One thought on “Paperilla ei ole sama kuin paikan päällä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s