Tekevä oppii tulevaisuuden koulussa

Pasi Mattila alusti tulevaisuuden oppimisympäristöistä Mobiilikesäkoulussa. Opettaja ja koulutusteknologi julisti nykyisen koulumaailman sitovan paikalla olemiseen ja pitkälti vain yhdenlaiseen oppimiseen: olemme edelleen liitutaulukaudella, jossa keskitytään paljon kauniiseen käsialaan sisällön kustannuksella. – Tärkeää olisi kuitenkin kiinnittää huomio oppimisen prosessiin!

– Suomi on oppimisen mallimaa, samoin meillä on paljon annettavaa arkkitehtuurin ja teknologian saroilla. Tulevaisuuden ’koulussa’ nämä voitaisiin yhdistää, sanoo Mattila. Koulu muodostuu Mattilan mukaan opiskelijoista, opettajista, tiloista, laitteista ja ympäröivästä yhteisöstä. Kaikkien näiden on muututtava, jotta pääsemme uudenlaiseen oppimisen tapaan.

Mobiilivälineet tarjoavat todellisen mahdollisuuden oman oppimisympäristön ja sen ilmiöiden havainnointiin ja sitä kautta tarkoituksenmukaiseen oppimiseen, väittää Mattila. Etukäteen määritellyn tiedon hakemisen sijaan oppimisprosessi tulee monimuotoisemmaksi ja motivoivammaksi: tuottaessaan oppii oikeasti. Tulevaisuuden koulussa opettaja ei ole tiedonjakaja vaan oppimisen resurssi.

Pedagogi ja opetusteknologi Pasi Mattila operoi mobiili- ja muita laitteita Mobiilikesäkoulussa 2010.

(Tämä artikkeli on alunperin julkaistu Avomobiilien blogissa.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s