Onnellinen somesilli

Somesilli oli täydellisen kyllästynyt elämäänsä.

– En koskaan tee muuta kuin uin muiden joukossa. Käännyn, kun muut kääntyvät. Syön, kun muut syövät. Väistän, kun muut väistävät. Kuden, kun muut kutevat.  Miksi en voisi olla iloinen somepyöriäinen, joka ui pienemmässä porukassa ja välillä yksinkin, tekee taitavia kuvioita, hyppää välillä ulos ja sukeltaa sitten hopeista kuplavanaa takaisin? Miksi minä olen vain ’väkeä’, en yksilö?

Somesilli näki somevalaan.  – Ollapa somemeren kuninkaallinen: suuri ja vaikutusvaltainen! Ollapa se, jota seurataan, jonka jokaista liikettä tarkkaillaan ja jonka hengitystä koetetaan toistaa! Ollapa se, jonka varjossa suojadutaan liialta kirkkaudelta! Miksei minullakin voi olla omaa hovia, joka on minusta riippuvainen, pitää loiset poissa ja kuljettaa kikkareenikin kauas?

Somesilli synkistyi entisestään. – Aina tätä samaa. Miksen voisi olla johtaja? Eivät ole näkymät täältä parven keskeltä kovin hääppöiset: minne katseen kääntää, siellä mulkosilmä tai peräevä. Nyt riittää!

Somesilli alkoi puskea itseään kohti parven reunaa. – Antakaa tilaa! Väistäkää! Tarvitsen vapautta!

Parven ulkopuolelle päästyään somesilli tunsi vihdoin olevansa onnellinen. – Tämä se vasta on elämää: saa olla oman itsensä herra ja päättää itse, minne ui! Etelämeri, here I come!

Somesilli kääntyi vielä näyttämään parvelle keskieväänsä eikä siis huomannut alhaalta syöksähtävää somehaita.

Somesilli sai kuolla onnellisena.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s