#ITK2011: eka kerta ja heti haluaa lisää

Melkein häpeällistä tunnustaa: tänään oli ensimmäinen kertani. Vaikka olen ollut koulutusorganisaatiossa työssä jo seitsemän vuotta. Vaikka innokkaasti olen neuvomassa muita. Vaikka toimenkuvani on verkkoviestinnässä. Vaikka Aulangolle on niin lyhyt matka.

Osallistuin siis ensimmäistä kertaa elämässäni Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -konferenssiin. Kolme kerrosta täynnä asiaa, alustuksia, näkökulmia, tekniikkaa, pedagogiikkaa, keskustelua, osallistumista, tuttuja – ja jopa verkostoitumista ja jopa ennen jatkoja.

Ajatuksia tuli mieleen jatkuvasti. Ensimmäisen päivän mielenkiintoisin juttu oli Conex-järjestelmä. Se mahdollistaa ideoiden helpon kirjaamisen täsmällisesti tiettyyn aiheeseen liittyen juuri silloin kun ne syntyvät. Tuottaa Twitteriin risuaidat automaattisesti ja mahdollistaa nimettömyyden: ei siis aiheuta viestitulvaa omaan profiiliin (ja siihen liitetyihin palveluihin). Oli kiva nakutella spontaaneja ajatuksiaan kännykällä suoraan ITK:n sivuille, lukea muiden kommentteja samaan aiheeseen, jatkaa keskustelua edellisestä ajatuksesta ja jopa vastata itselleen. Se oli todella kuin pimeästä huutelua mutta kontekstisidonnaisesti ja muiden kanssa, ei vain omassa twiittivirrassa monologinomaisesti.

Erittäin mielenkiintoista oli myös kuulla tvt:n käytöstä kirjoittamisen opettamisen välineenä. Ettäkö ensin opeteltaisiin kirjoittamaan ja sitten vasta lukemaan? Ettäkö kone olisi helpompi väline kuin kynä? Mullistavia ajatuksia ns. vanhan koulun edustajalle – joka teki muistiinpanoja kännyn lisäksi perinteisellä kynällä perinteiselle paperille.

Paperista ja muista epä-älykkäistä mutta niin tehokkaista medioista puhui myös avauksessa Pierre Dillenbourg. Oli aika virkistävää kuulla, että logistiikkaa ja varaston rakentamista oppii paremmin muovisia malleja rakentamalla kuin tietokoneella kolmiulotteista tilaa sisustamalla.  Muita sveitsiläisen huippupedagogiikan välineitä olivat lamppu ja puheen määrää mittaava pöytä.

Never as good as the first time? Katsotaanpa, mitä huominen tuo tullessaan.

*

Kiitos someneitsyyden käsitteestä, @katleena. Sille on runsaasti alalajeja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s