Verkkonäkyvyyden rakentaminen on kokeilua

Hämeen Sanomilla on blogipohjainen Palvelut-palvelu, jossa on n. 60 Hämeenlinnan seudun yritystä tai organisaatiota. Myös HAMK on lähtenyt kokeilemaan kanavan tehoa paikallisessa markkinoinnissa. Muutaman ensimmäisen kuukauden jälkeen mietimme järkevintä jatkoa itsemme ja palvelun käyttäjien kannalta.

Kokenut tietää enemmän kuin lukenut

Verkkonäkyvyyden rakentaminen on juuri tätä: uusien palvelujen näkemistä ja niiden tutkimista, mahdollisuuksien kartoittamista ja päätösten tekemistä. Se on – ennen kaikkea – oppimista.

Kun lähdimme Facebookiin v. 2008, meillä ei ollut selvää kuvaa siitä, mihin palvelu kehittyisi, miten sosiaalinen media vaikuttaisi ihmisten tottumuksiin, miten oma viestintämme painottuisi tai miltä koko paletti näyttäisi muutaman vuoden päästä. Emme me oikeasti tienneet, mitä Facebookissa kannattaisi tehdä tai miten toiminta pitäisi järjestää! Me kuitenkin  lähdimme mukaan palveluun, joka vaikutti kiinnostavalta ja jossa näimme paljon potentiaalia.

Pitkä läsnäolomme on palkittu: meillä on yli neljätuhatta tykkääjää (kilpailuhenkisesti enemmän kuin muilla amkeilla), ja julkista sivuamme käytetään aktiivisesti paitsi markkinointiin ja tiedottamiseen myös hakijoiden neuvontaan ja yhteisön muodostamiseen.

Etukäteen ei voi varmasti tietää, mistä palvelusta tulee hitti ja mikä ajatus on kuolleena syntynyt. Tilanteet ja käyttäjät ratkaisevat, mikä palvelu jää elämään ja mikä putoaa verkon silmästä kenenkään kaipaamatta.

***

Hämeen Sanomat järjesti palvelustaan naisyrittäjille suunnatun infotilaisuuden 5.9. sosiaalisen median illan jälkimainingeissa. Myyntipäällikkö Mika Sutisen mukaan Hämeenlinnasta tehdään vuosittain n. 2,5 miljoonaa ostoskäyntiä alueen ulkopuolelle: muualta haetaan ennen kaikkea viihdettä ja kulttuuria, naisten vaatteita ja huonekaluja. Suurta sinikeltaista lukuun ottamatta tätä kaikkea on tarjolla myös omalla alueella – ja bisneksen voisi Sutisen mukaan suunnata paikallisiin yrityksiin. Logiikka on yksinkertainen: Ihmiset etsivät tuotteita ja palveluja verkossa. Paikallisen yrityksen on hyvä näkyä hakutuloksissa, jotta kauppa ylipäänsä olisi mahdollinen.

2 ajatusta artikkelista “Verkkonäkyvyyden rakentaminen on kokeilua

  1. Lotta on auttanut meitä Hämeenlinnan yrittäjänaisia todella paljon, jotta pystymme seuraamaan aikaamme verkkomarkkinoinnissa. Elokuisessa some-illassa porukka innostui kovasti, ja se näkyi vielä Hämeen Sanomien palveluhakemiston tiedoitusaamussa 5.9, tätä intoa on nyt vaan porukalla ruokittava eteenpäin.
    Seuraavaksi järjestetään Ajankäytön – koulutusilta 31.10 Kankaisten Marjatilalla, puhumassa on ansioitunut konsultti Iina Rytikangas, joka on kirjoittanut ajankäytöstä hyvin käytännönläheisen kirjankin. Nyt, kun opimme jakamaan aikaamme paremmin, niin siihenkään ei enää voi vedota, kun pitäsi viedä yrityksen markkinointia verkkoon.

    Inkeri Valtonen

    • Inkeri, kiitos itsellesi. Yrittäjänaisten kanssa on ollut todella kivaa tehdä töitä: porukka on motivoitunutta ja mukavaa. Olisi hyvä, jos saataisiin aikaan oikea verkosto, joka toimii myös verkossa – innokkaat edellä ja yhdistys tukena ja takana!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s