Verkkopalvelun vaiheittaisen uusimisen plussat ja miinukset

HAMKin verkkosivujen ensimmäinen osa uusittiin puolitoista kuukautta sitten. Palvelusta vielä noin puolet on vanhalla alustalla, vanhalla ilmeellä ja vanhalla jäsennyksellä. Ei ole kivan näköistä eikä käyttäjäystävällistä, mutta päädyimme vaiheittaiseen julkistukseen ja kahden järjestelmän ylläpitoon paristakin syystä.

Vähäisin ei ollut halu saada jatkuvasti jotain valmista aikaiseksi. Aiemmat www-uudistukset on tehty pitkän kaavan mukaan, ja se on tarkoittanut erittäin pitkiä suunnittelu- ja valmistumisaikoja, kun kaiken valmistumista on jouduttu odottamaan ennen minkään julkaisua. (Myös projektinhallinta on ollut organisaatiossa vesiputousmallista, mutta tässä hankkeessa olemme harjoitelleet ketterämpiä menetelmiä.)

Vaiheistuksen huonoja puolia ovat:

  • käyttäjän pitää seikkailla kahdessa järjestelmässä ja jäsennyksessä
  • meidän pitää pitää yllä kahta eri kokonaisuutta ja huolehtia linkityksistä ja piilotuksista.

Hyviä puolia ovat:

  • vaiheistamalla saa valmista aikaan
  • valmiista työstä saa palautetta
  • suunnitelmia voi muuttaa palautteen perusteella tai tilanteiden muuttuessa
  • uutta on helppoa lisätä olemassa olevaan kontekstiin.

2 ajatusta artikkelista “Verkkopalvelun vaiheittaisen uusimisen plussat ja miinukset

  1. Paluuviite: Terveiset retrosta | Viestintälotta

  2. Paluuviite: Enkkusivut uusiksi: kolme isoa muutosta | Viestintälotta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s