Juttelin toissapäivänä pitkän tovin yhden lehtorimme kanssa. Juttu lähti liikkeelle asiantuntijuuden jakamisesta somessa ja kiemurteli koulun brändäyksen ja oman maineen kasvattamisen kautta pohdintaan arkailusta ja tyrkyttämisestä.

Asiantuntija on asian tuntija

Olimme täysin yksimielisiä siitä, että kaiken maineenrakennuksen lähtökohtana on ihmisen osaaminen. Oma ala ja ammatti pitää osata – valelehtoreille ei liikene ymmärrystä. Kun hallitsee alansa, voi huoletta tuottaa ja laittaa jakoon vaikka

• oppimateriaalia
• uutta tietoa ja tutkimusta
• omia näkökulmia
• keskustelunavauksia
• yhteenvetoja kentän aiheista.

Omista mieltymyksistä ja osaamisista riippuu, piirtääkö kuvia, kirjoittaako tekstejä, suoltaako kalvoja, kuvaako videoita tai tekeekö muuta. Tässä on turhaa olla arka ja liian kriittinen itseään kohtaan: kyse ei ole esittäjästä vaan aihesisällöstä!

Omaa aihettansa ja alaansa esille tuodessaan tuo kuitenkin esille myös itseään ja työnantajaansa. Tässä taas ei kannata olla tyrkky tai laskea rimaa liian matalalle: kyse on omasta maineesta!

Kaikkea ei kannata jakaa

Keskustelimme avoimista oppimateriaaleista. Tulimme siihen tulokseen, että mikään materiaali itsessään ei ole opettajan tai organisaation kalleinta pääomaa tai liikesalaisuuden luokkaa. Avoin oppimateriaali voi lisätä asiantuntijan mainetta ja toimia houkuttimena kouluun, mutta varsinainen lisäarvo syntyy, kun kysyntä ja tarjonta kohtaavat koulun piirissä. (Pardon my French.) Suomeksi: Laadukkaalla julkisella opetusmateriaalilla voi saada hakijoita kiinnostumaan koulutuksesta, mutta oppiminen tapahtuu esim. tavoitteellisilla tehtävillä ja henkilökohtaisella ohjauksella. Nämä ovat erottavia tekijöitä ja osa koulun kilpailuetua. (Pardon my French.)