Meillä on töissä meneillään uuden intran käyttöönotto. Olemme viimeisen puoli vuotta rakentaneet uutta kuviota SharePointin ja Yammerin päälle ja saaneet tekniset ratkaisut tehtyä ja konseptin toimintakuntoon. Olen käynyt kollegan kanssa perehdyttämässä yksiköiden vastuuhenkilöitä uuteen ajattelumalliin ja uuden intran käyttöön. Vastuuhenkilöt toimivat sitten oman yksikkönsä kouluttajina ja lähitukena arkityössä.
Aiemmin viikolla olimme ammatillisella opettajakorkeakoululla, ja täytyy sanoa, että pedagogi on aina pedagogi. Enkä puhu itsestäni enkä kollegastani vaan siitä opettajasta, jota me kävimme opettamassa!
Ensin sovittiin tietysti yhdessä, mitkä meidän yhteisen tuokiomme tavoitteet olivat. Jukka kuunteli ensin alustuksemme ja teki omia muistiinpanojaan kynällä paperille. Hän keskeytti ja kyseli ja kertasi asioita, jotta ymmärsi asian itse. Sitten hän alkoi miettiä, miten asian vie eteenpäin. Prosessi meni näin:
- Tavoitemäärittely – Miksi teen tätä, mitä haluan saada aikaan?
- Kohderyhmien ja tarpeiden jäsennys – Mikä kokonaisuudessa on olennaista opiskelijalle, mikä opettajalle, mikä tutkijalle, mikä muulle henkilökunnalle? Miten eri ryhmät todennäköisesti hyödyntävät uutta palvelua?
- Toteutussuunnitelma – Miten saan viestin perille, ihmiset oppimaan ja muuttamaan toimintatapojaan?
- Oma haltuunotto – Kuinka harjoittelen itse ensin, jotta osaan vastata muidenkin kysymyksiin? Mitä teen läksyksi ennen kuin alan itse opettaa?
Voidaan olla varmoja, että Jukan digipaja on todella onnistunut ja kohderyhmää varten räätälöity koulutustilaisuus!