Tuleeko hymyilemällä onnelliseksi?

Ihminen päivittää itsestään tietoja nettiin kahdesta syystä: jäsentääkseen elämäänsä ja ollakseen sosiaalinen. Sari Östman on tutkinut somepäivittäjiä, ja tullut siihen tulokseen, että some voi muuttaa myös minuutta.

Hm. Voiko sosiaalisessa mediassa toimiminen muuttaa minuutta? Itse uskon, että se voi ainakin muuttaa ihmisen toimintatapoja ja näkökulmia, jotka ajan myötä siirtyvät selkärankaan ja sitä kautta aivoihin.

’Smile, and you will be happy.’

Tyypillisestihän somessa julkaistaan parhaita paloja elämästä. Sehän ei ole valhetta eikä vääristelyä vaan valintaa, johon ihmisellä on oikeus. Hyvän näkemisellä ja siitä kertomisella voi vaikuttaa omaan ajatteluunsa. (Väite perustuu omaan kokemukseen, ei tutkimukseen tai tilastoihin.)

’Niin on, jos siltä näyttää.’

Kun pystyy näkemään arjessa kauniin ja alkaa valita ja julkaista sitä, samaan aikaan myös jäsentää omaa elämäänsä haluamallaan tavalla. Sillä pystyy vaikuttamaan omiin mielikuviinsa ja uskomuksiinsa. Some tuo tähän muut ihmiset, jotka samanhenkisinä ja kannustavina pyörittävät myönteistä kehää.

Positiiviset postauksethan eivät muuta reaalimaailman tilaa: avioero on avioero vaikka somessa paistaisi. Elämänjulkaiseminen kuitenkin kannustaa kauniin näkemiseen, rakentavaan jäsentämiseen ja muiden kanssa eteenpäin menemiseen.

Tyynyn alla on silti syytä pitää se päiväkirja.

Postaus perustuu väitöstiedotteeseen ja Ylen haastatteluun.

Yksi ajatus artikkelista “Tuleeko hymyilemällä onnelliseksi?

  1. Paluuviite: Niin on, jos siltä näyttää | Sairio

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s