Säde Sonckin brändäysresepti: ole hyvä, oma itsesi

Yrittäjä Säde Sonck kävi kertomassa omasta urastaan ja sen rakennuspalikoista HAMKin liiketalouden opiskelijoille.

Kun tekeminen on aitoa, brändiä on helppo rakentaa

Sonckin mukaan yrittäjyyden pohjalla on oman kiinnostuksen kohteen löytäminen sekä usko itseensä ja omaan tekemiseensä. Tuotteen tai palvelun on oltava kunnossa eli perusta pitää olla mietitty ja testattu. Brändäyksessä tuotteen taakse ei kuitenkaan saa piiloutua: yrittäjä on itse liikkeensä imago.

Tuoreen yrittäjän askeleet brändiin ovat:

  1. Uskalla enemmän.
  2. Älä pelkää kilpailua.
  3. Hanki erikoisosaamista.

Uskallus merkitsee sitä, että on rohkeutta tehdä valintoja ja keskittyä siihen, missä haluaa olla vielä parempi. Uskallus on myös joukosta erottumista: Sonck tekee itse tatuointeja, mutta hänen omalla ihollaan ei ole ensimmäistäkään kuvaa.

Kun ei pelkää kilpailua, haluaa jakaa osaamistaan. Sonck on itse ryhtynyt kouluttamaan tatuioijia, joista tulee hänen kilpailijoitaan, mutta uskoo tämän vain lisäävän alan elinvoimaisuutta ja laadukkuutta.

Kun on kiinnostavalla alalla ja tekee kivaa työtä, haluaa kehittää myös itseään. Erikoistuminen todennäköisesti vaatii myös voimien keskittämistä: Säde Sonck on itse aikanaan pyörittänyt samaan aikaan jäätelökahvilaa, tanssikoulua ja tatuointiliikettä, mutta todennut, että liika itsensä hajottaminen ei ollut toimiva ratkaisu.

Yksinkertainen juttu: ole hyvä, usko itseesi, tee rohkeasti ja jaa osaamistasi muille.

**

Hämeen ammattikorkeakoulu, Hämeenlinnan yrittäjät ja Hämeen kauppakamari järjestävät yhteistyössä kaikille avoimen tuoreille yrittäjille suunnatun aamukahvisarjan syksyn ja ensi kevään aikana. Paikan päällä on kokeneita yrittäjiä kertomassa omia yritystarinoitaan ja kokemuksiaan erilaisista teemoista. Tilaisuudet lähetetään verkkoon, ja tallenteet ovat jälkikäteenkin katsottavissa.