Hyvä Tuija,

kiitos esityksestäsi DCL 2010 -konferenssissa. Puheenvuorosi toi lisäarvoa verkossa julkaisemallesi sisällölle – seuraan siis tekemisiäsi ja saan ajatuksistasi ammatillista inspiraatiota.

Miltei pysäytin sinut Vanajanlinnan käytävällä ja kiitin kivasta puheenvuorostasi. Miksi en tehnyt sitä?

Tilanne olisi ollut minulle vieras:

• Olen huono puhumaan tuntemattomien ihmisten kanssa.
  (Mehän emme ole koskaan oikeasti puhuneet, minä olen vain kuunnellut sinua ja nyökytellyt samanmielisyydessäni.)
• Ei minulla olisi ollut mitään asiaa muuta kuin peukku. Vieraan ihmisen pysäyttäminen, itsensä esitteleminen, kiitoksen sanominen ja mahdollisesti väkinäinen jatkojutustelu olisi tuntunut liian isolta toiminnalta yhden pienen asian takia.
  (No, näin jälkikäteen katsoen se ei kai olisi ollutkaan niin vaikeaa.)
• Ei tehrä tästä ny numeroa.
  (Tuntuu vaikealta tehdä itseään tykö ja esitellä itseään gurulle ilman mitään tarkoitusta.)

Seuraavan kerran samassa fyysisessä tilassa ollessamme saatan tullakin juttelemaan, jos keksin jotain isompaa asiaa. Sosiaalisessa mediassa on paljon helpompaa tällaisen epäsosiaalisenkin saada suunsa auki.

Ystävällisin terveisin

salin puolivälin tienoilta Lotta Linko

P.S. RE: ”Salavihaa Sairiossa”. Viimeinenkin turkistehtaan takainen kerrostalo paloi tänä syksynä.