Pidin tänään työpaikalla puolen verkkoistunnon aiheesta bloggaaminen. Väitin, että bloggaamisessa ei ole kyse kirjoittamisesta – ja heti perään kerroin, miten blogia kannattaa kirjoittaa.
Uskon prosessikirjoittamiseen. Itse vaiheistan työni aina:
- suunnittelu
- jäsennys
- kirjoittaminen
- viimeistely
Ehdottomasti eniten aikaa käytän sisällön suunnitteluun ja asioiden jäsennykseen, varsinainen kirjoittaminen on nopeaa työtä. Joskus jätän jopa viimeistelemättä, kun uskon pilkkujen tulevan selkäytimestäni.
Sisällön suunnittelua nopeuttaa se, että olen valinnut aiheeni, joista blogissani kirjoitan. Sanottavaa olisi tietysti yhdestä sun toisesta asiasta, mutta Viestintälottana kirjoitan vain viestinnän kenttään ja omaan osaamiseeni kuuluvia asioita. Pyrin näkemään aiheista sellaisen näkökulman, jota kukaan muu ei ehkä tule ajatelleeksi.
Jäsentäminen tapahtuu usein paperilla – taskussani on aina pieni muistivihko (ja usein kynäkin). Rakastan miellekarttoja, joiden avulla muodostan visuaalisen kokonaiskuvan sisällöstä.
Tekstin lisäksi käytän kuvia. Minua ei haittaa tekninen laatu, jota kännykästä näpsimällä tulee, minulle sisältö on ykkönen. Pyrin tuottaman näköisiäni sisältöjä, joita kukaan muu ei pysty tekemään. Muutenhan tässä ei ole järkeä.
(Lue myös, miksi bloggaan.)
Viestintälotta 
Jo sana prossessi kuulostaa oman kirjoitustyylini kohdalla vieraalta. En pidä miellekartoista, kuten varmasti kaikki kanssani työskentelemään joutuvat tietävät. Ennen kirjoittamisen aloittamista en yleensä hahmottele mitään paperille. Se ei tarkoita, etteikö juttu olisi alitajunnassa jo muhinut ja jäsentynyt. Kirjoittamisen aloitan siitä kohdasta, mistä tuntuu helpoimmalta aloittaa. Joskus aloitan alusta, joskus lopusta, joskus keskeltä. Joskus jopa otsikosta. Sitten lisään tekstiä sinne ja tuonne ja lopuksi muokkaan, siirtelen ja viimeistelen. Jos puhutaan vaikkapa lehtiartikkelista, usein mielessäni on vaikkapa tietty haastateltavan repliikki, jonka haluan juttuun mukaan. Silloin aloitan siitä. Tietysti joskus käy niin, että se hieno repliikki ei sitten lopullisessa jutussa olekaan niin hieno ja poistan sen. Uskon siis aloittamiseen: kunhan saa aloitettua jostakin, kyllä se loppukin sieltä tulee.
Meitä on moneen junaan ja moneen blogiin. Jokaisella on oma toimintatapansa, ja ne tavat vain täytyy löytää. En tiedä, onko kirjoittamisessa enemmän kyse ihmisen ominaisuuksista vai hankituista taidoista: toiset tarvitsevat keltaiset lappunsa ja toisilla lokerot ovat pääkopan sisällä.
Tätä kommenttia en muuten prosessoinut tai miellekartoittanut ennen kirjoittamista. 🙂
Itselläni homma menee yleensä näin:
1.Jutunaihe muhii mielessä jonkin aikaa
2.Avaan tekstieditorin
3.Opiskelen samalla kun kirjoitan
4.Julkaisen
5.Muokkailen ja jäsentelen jo julkaistua tekstiä kun huomaan kirjoitus- ja ajatusvirheitä.
Kirjoittaessani en malta useinkaan kirjoittaa loppuun, vaan palan halusta päästä julkaisuvaiheeseen. Sisältöön pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Onko tässä artikkelissa oikeasti mitään älykästä?
Taina kertoi kommentissaan aloittavansa joskus kirjoittamisen keskeltä tai lopusta. Itselleni muualta kuin alusta aloittaminen kuulostaa mahdottomalta. Kaavoihin ei saisi kangistua : )
Miellekartat ovat sinänsä käteviä, mutta itselläni miellekartat tuppaavat paisumaan liian suuriksi—>innostus lopahtaa.
Sisältö on mullekin se tärkein asia, ainakin ammattiblogissa. (Nonsense ja sanaleikit ovat arvokkaita asioita, mutta ne tahtovat viedä huomion itse pointilta – ellei ammattina ole kaunokirjoittaminen.)
Olen itsekin saanut harjoitella rajaamista: koko ajan tulee mieleen uutta ideaa ja kartat paisuvat. Onneksi niitä voi pilkkoa pienemmiksi ja kirjoittaa toisen tekstin aiheen vierestä.