Keskustelin tänään kollegan kanssa työajan käytöstä ja sosiaalisesta mediasta. ”Eihän minulla olisi aikaa tehdä töitä, jos koko ajan kirjoittelisin blogeja”, väitti työkaveri toiselta osastolta ja toisenlaisista töistä.
Erittäin suuri osa toimenkuvaani on ilmiöiden ja ihmisten seuraamista, asioiden tutkimista, palveluihin perehtymistä – kärryillä pysymistä. Verkko ja verkosto ovat minulle korvaamattomia työkaluja sekä tiedon hankintaan että sen levittämiseen.
”Jos minulla tulee kysyttävää, soitan tai menen käymään” -menetelmä toimii silloin kun työtehtävissä tarvittava asiantuntemus on samassa rakennuksessa tai yhden puhelinsoiton päässä. Yleisen tiedon hankinta vaatii isompaa haravaa kuin yksittäisen asiakysymyksen selvittäminen. Verkostolta tosin löytyy usein vastaus myös täsmäkysymyksiin.
Dokumentointi tärkeää niin työn tekijälle kuin sen jatkajille
Uskon, että työlläni on muutakin annettavaa kuin konkreettiset lopputulemat. Prosessi, jonka tuloksena saadaan aikaan jotain uutta, on arvokas sinänsä. Ja prosessi, jonka tuloksena ei saada mitään aikaan vasta arvokas onkin! Kirjoittamalla työtäni auki toivon tarjoavani pyörää toisille, tukevani tulevaisuudessa muistiani ja myös takaavani selustani. Kertomalla ajatuksistani prosessin edetessä saan itsekin ohjausta ja ideoita matkan varrella. Tämä voi tehostaa tekemistä tai muuttaa menetelmiä – joskus jopa topata työn tarpeettomana.
Uskon, että nyt kirjoittamiseen käyttämäni puoli tuntia säästää omaa aikaani jatkossa moninkertaisesti. On mahdollista, että se säästää vaivaa myös monilta muilta.
Omat kokemukseni tukevat sinun uskomustasi ajan säästämisestä. Kun kirjoittaa, samalla jäsentää oman ajattelun ja tekemisen. Se auttaa muistamisessa joka auttaa työn suunnitelussa ja tekemisessä.
Kun taas avaa työnsä muille, tarjoaa se mahdollisuuden liittyä mukaan vaivatta. Kun yhteistyön hetki on käsillä, on helppo löytää yhteinen tie nopeammin. Yhteisen suunnan löytäminen on paljon helpompaa, on mihin tarttua, mistä jatkaa…
Sosiaalinen media jossakin muodossa kuuluu väistämättä moderniin tietotyöhön. Asiaa tuntemattomille voi olla vaikeaa tunnistaa somen luonnetta. Aluksi on hyvä oivaltaa, että kyse ei ole vain tietyissä palveluissa, kuten Facebookissa ja YouTubessa roikkumisesta tai blogien kirjoittamisesta sekä tekstien viilaamisesta.
Mielestäni sosiaalisen median suurimpia hyötyjä on, että se mahdollistaa useiden asioiden rinnakkaisen työstämisen ja eteenpäin kuljettamisen. Nyt käytin nettona kaksi minuuttia tämän kommentin postaamiseen. Voin tulla myöhemmin takaisin jatkamaan keskustelua, mutta sillä aikaa voin keskittyä muuhun. Saan tiedon keskustelun jatkumisesta tilaamalla RSS-syötteen, joten minun ei tarvitse edes tulla tänne blogiin asiaa tarkastamaan.
Monet karsastavat sosiaalista mediaa sanana, mutta tulevat silti huomaamatta käyttäneeksi internetiä ja web 2.0 verkkopalveluita päivittäin.
Tehokas ajankäyttö on tärkeää muuallakin kuin sosiaalisen mediassa. Ongelma on se, että yrittäjät eivät ole useinkaan omakohtaisesti kokeneet sosiaalisen median hyötyjä. Näin ollen kaikki siihen käytetty aika ajatellaan ikäänkuin ajanhukkana. Ymmärrän varsin hyvin tätä ajattelumallia. Tässä se sosiaaliseen mediaan osallistumisen vaikeus on pähkinänkuoressa.
Vesalle vielä: Ainakin itse käytän kommentin kirjoittamiseen enemmän kuin 2 minuuttia. Jos kahdessa minuutissa kirjoittaa hyvän lisäarvoa tuovan kommentin, voidaan jo puhua erittäin hyvästä saavutuksesta.