HAMKin laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin purkutilaisuuteen tänään iltapäivällä oli mahdollisuus osallistua paitsi Hämeenlinnassa myös verkossa. Verkkokokousjärjestemä Adobe Connectiin perustettiin oma huone tilaisuutta varten, ja sitä kautta sessioon liittyi kymmenkunta ihmistä eri toimipaikoista.
Yksi osallistujista oli Terhi Thuneberg Mustialasta käsin. – Etäosallistuminen on ehdottoman tärkeää. En olisi lähtenyt paikan päälle ajelemaan; nyt säästin tunnin työaikaa ja monta kymmentä kilometriä. Työssäni käytän muutenkin verkkoa palavereihin ja koulutuksiin, sen verran helppoa ja hyödyllistä se toimintatapana on.
Seija Nyman Riihimäeltä on samaa mieltä. – Tämä oli erinomainen mahdollisuus olla mukana, sillä muuten koko työpäivä olisi kulunut julkisilla kulkemiseen. Tekniikkakin toimi suhteellisen hyvin: äänet ja kuvat välittyivät Visamäen auditoriosta Riihimäen auditorioon, jossa meitä oli muutama henkilö.
Irina Salminen seurasi puheita viereisestä rakennuksesta samalla rutiinihommia tehden. – Osallistuminen ei vaatinut itseltäni mitään ylimääräistä: laitoin luurit päähän ja klikkasin itseni linkistä oikeaan virtuaalihuoneeseen. Erittäin helppoa!
HAMKin laadunvarmistusjärjestelmä auditoitiin ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna yleisarviolla ’edistynyt’. Auditoinnin purkutilaisuudessa puhuivat Korkeakoulujen arviointineuvoston ja HAMKin edustajat. Tilaisuteen pääsi myös verkon välityksellä.
Hienoa, että nykyisin voi osallistua näihin tärkeisiin tilaisuuksiin myös etänä. Ajan ja kustannusten säästö tuntuu selvästi, kuitenkin kuulen ja näen olennaisen. Etäläsnäolo voisi olla sääntö, eikä poikkeus. 🙂