Tänään olemme julkaisseet artikkelikokoelman HAMKin uuden intran suunnittelun ja rakentamisen tähänastisista vaiheista. ”Kohti yhteisöllistä viestintää SharePointilla ja Yammerilla” kokoaa eri näkökulmia henkilökunnan ja opiskelijoiden sisäisen palvelun rakentamista. Julkaisu on ladattavissa ilmaiseksi hamk.fi/O365intra-osoitteesta.
Julkaisu on valikoitu ja toimitettu projektin väliraportti. Olemme koko viimeisen vuoden ajan synnyttäneet erityyppistä dokumentaatiota ja analyysia toiminnasta, ja sen aineiston sekä omien, päällimmäisten kokemusten pohjalta olemme tehneet kootut kertomukset projektin etenemisestä. Katsomme uutta intraa viestinnällisenä ja toiminnallisena ratkaisuna, emme kuvaa teknistä toteutusta.
Julkaisu toimii projektidokumentaationa itsellemme. Toivomme sen olevan avuksi myös muille samanlaisessa tilanteessa toimiville. Kun ryhdyimme uuden intran konseptointiin ja suunnitteluun, koetimme löytää hyviä esimerkkejä tai edes vertaisia, mutta huonolla menestyksellä: SharePoint 2013 Onlinen ja Yammerin yhdistelmänä toteutetuista introista ei ollut saatavilla hyviä käytäntöjä. (Eikä huonojakaan.)
Julkaisustamme käy vahvasti ilmi, että näemme todellisen työn alkavan vasta nyt: Olemme konseptoineet, suunnitelleet ja toteuttaneet intraratkaisun, joka on lanseerattu koko organisaation käyttöön viime viikolla. Nyt ratkaisumme pitää saada osaksi arjen käytäntöjä, ja myös tästä taipaleesta keräämme jo valmiiksi aineistoa.
Palaute julkaisusta on tervetullut! Ja ennen kaikkea keskustelu aiheesta!