Oletko, miltä näytät?

Yksi Aslak-kuntoutuksen rehellisimmistä hetkistä (UKK-kävelytestin lisäksi) oli minäkuvan pohdinta ryhmässä.

Pöytään levitettiin nivaska kortteja, joissa oli eri adjektiiveja. Saimme valita ja jakaa kortteja toisillemme, minkä jälkeen voimme keskustellen myös perustella valintojamme. Korttien adjektiivit olivat vain positiivisia: epäsosiaaliseksi tiukkapipoksi ei ketään toista voinut nimittää vaan ihmisestä kaivettiin esiin positiivisia ominaisuuksia. Korttien saaja puolestaan saattoi kommentoida, oliko oma maine saatujen mainesanojen mukainen.

Tunnistimme itsemme ja toisemme varsin hyvin, mutta harjoitus antoi aihetta miettiä, millaisia piirteitä ja missäkin piireissä itse kukin tuo esiin. Mehän olimme kuntoutuksessa yksityishenkilöinä ja vapaa-ajallamme emmekä ennen kurssin alkua kaikki tunteneet toisiamme: meillä ei siis ollut työroolia päällämme eikä ennakkokäsityksiä toisista osallistujista.

Harjoitus tarjosi mahdollisuuden katsoa itseään toisten silmin ja miettiä vaikutelmaa, jonka itsestään oli periaatteessa vieraille ihmisille antanut. Peiliin on varmasti hyvä katsoa jatkossakin.

Minne matka?

Terve sielu terveessä ruumiissa -ajatteluun opetetaan Aslak-kuntoutuksessakin. Runsaiden fyysisten harjoitteiden lisäksi meillä oli ryhmänä ja yksitellen keskustelusessioita, joissa puhuimme nykytilanteista ja katselimme tulevaisuuteen.

Näkymiä verannalta -kortit olivat yksi menetelmä oman tulevaisuutensa jäsentämiseen. Korttien avulla on mahdollista tunnistaa elämälleen tavoitteita, sanallistaa abstrakteja asioita ja rakentaa itselleen päämääriä.

Pöydälle rakennettiin aikajana nykyhetkestä hamaan tulevaisuuteen, ja jokainen meistä valitsi kasasta itselleen sopivat kortit ja sijoitti ne eri ajankohtiin. Joku näki polkunsa kymmenen vuoden päähän, joku odotti vain kesälomaa kahden viikon kuluttua. Kahdeksan hengen porukassamme käytetyimpiin kortteihin kuuluivat terveys, perhe ja hyvinvointi – mutta myös ’haaste’ esiintyi usealla aikajanalla.

Harjoitus oli ihan mielenkiintoinen. Kymmenistä erilaisista korteista saattoi valita itselleen omimmat ja oikeasti miettiä, koska teeman toteuttaminen olisi ajankohtaista. Kortithan eivät ole mikään step-by-step-suunnittelutyökalu vaan enemmänkin apuväline itsetutkiskeluun ja ajatusten esille tuomiseen.

Tuolilla saa keikkua

Aslak-kuntoutuksessa perehdyttiin työpaikkaergonomiaan. Saimme teoriatietoa istumisesta ja kokeilimme erilaisia toimistotuoleja polvimalleista satulan kautta vatsanojallisiin tai kiikkumalleihin.

Toimistossa istutaan parhaassa tapauksessa kahdeksan tuntia päivässä. Erimittaisia taukoja pitäisi pitää jatkuvasti, samoin olisi hyvä saada vaihtaa asentoa säännöllisesti staattisen kuormituksen vähentämiseksi. Kuntoutuslaitoksen mukaan kunnon työtuolin hinnan saa hyvin äkkiä käytettyä myös huonosta ergonomiasta johtuviin sairauslomiin.

Moni myös jatkaa työpäiväänsä kotona joko keittiöjakkaralla tai sohvannurkassa. Ne on tarkoitettu ihan muuhun kuin toimistotöihin – niin fyysisesti kuin henkisesti.

Vatsanojallinen on selkänojallisen vastakohta: siinä roikutaan eteenpäin ihan luvan kanssa.

Kolme askelta työhuoneen ergonomiaan

Olin viikon pois työpaikalta. Tänä aikana osastomme muutti rakennuksen toiseen siipeen. Palatessani vanha huone oli tyhjennetty ja tavarat kannettu uuteen kämppään – kiitos, kollegat! Kalusteita ei kuitenkaan ollut vielä sijoitettu kovin tarkoituksenmukaisesti, saati sitten ergonomisesti.

Lisäksi huoneesta puuttui työpöytä, mutta olihan ikkunalauta ja käytävän seisoskelupöytä. Pääasia oli, että verkko toimi ja tökkeleistä tuli sähköä – kiitos, tietohallinto! Aamupäivän tein töitä seisten, iltapäivän istuin ikkunalla.

Seuraavana päivänä huoneessa olivat jo asianmukaiset kalusteet asianmukaisilla paikoillaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kymmenen käyttöä kännykälle kuntoutuksessa

Viiden päivän kuntoutusmatkalla olin iloinen, että minulla oli puhelin mukana. En vain siksi, että saatoin soitella kotiin vaan myös siksi, että

  • bloggasin
  • kirjoitin
  • kuvasin
  • matkustin
  • navigoin
  • seurasin syötteitä ja luin uutisia
  • sähköpostitin
  • tekstasin
  • vertailin ja valitsin.

Bloggaukseni oli tapahtumien dokumentoimista ja niiden raportoimista niin itselleni kuin muille.  Mobiilisovelluksella valitsin ja tekstareilla sovin iltarientoja. Sähköpostilla hoidin virallisempia asioita. Käytin syötteenlukijaani ja seurasin mobiilisivuja uutisvirrassa pysyäkseni. Ratikalla matkustin normaalia halvemmalla kännykkälipulla.

Ja onneksi oli se navigointikin olemassa, kun likkojen kanssa lähdettiin autolla kauppakeskukseen yhden tietyömaan liepeille!

Kerran kielehuoltaja, aina kielenhuoltaja

image

Raportointimanian lisäksi tiedottajan ammattitauteihin kuuluu oikolukusyndrooma. Edes vessassa ei voi käydä ilman kriittistä katsetta ja korjausehdotuksia opasteisiin.

Joskus on taskussa kynäkin, ja silloin tiedottaja antaa oman panoksensa vessakirjoituksiin. Lähinnä muiden kirjoitusvirheitä korjaamalla.

Kerran tiedottaja, aina tiedottaja

Olin viime viikon Aslak-kuntoutuksessa, josta raportoin joka päivä jotain. Vanhana viestijänä tunsin velvollisuudekseni kertoa kokemuksistani muille: kerran tiedottaja, aina tiedottaja.  Halusin myös testata, miten vaivatonta tai vaikeaa mobiilibloggaus oikeasti on. Puhelimessani on Android-käyttöjärjestelmä, jolla julkaiseminen on naurettavan helppoa – ja liittymässäni datapaketti, jonka rajat paukkuivat itkettävän helposti.

Eniten kuvasin ja kirjoitin blogiin. Puhelimessani on WordPress-sovellus, jolla voi julkaista kuvaa ja tekstiä varsin kätevästi.  Käytännössä rakensin sisällön kuvista lähtien eli ensin otin tietystä tilanteesta kuvan, jonka sivuun sitten rakensin tarinani.

Kuvissa näkyy joko tunnistamattomia ihmisiä tai niitä, joilta olen saanut luvan julkaisemiseen. Käytännössä koetin kuvata varsin huomaamattomasti ja tilannetta häiritsemättömästi. Jos kuvissa oli tunnistettavia henkilöitä – jotka siis tunsin henkilökohtaisesti – näytin kuvan ja pyysin erikseen lupaa sen käyttämiseen. Tuntemattomista henkilöistä missään tilanteessa ottanut kuvia, sillä niitä en olisi voinut käyttää.

Tekstit olivat aina lyhyitä, sillä niiden näpyttely yhdellä sormella, ruokatauolla tai ennen nukkumaanmenoa ei ollut ergonomista: jo kahden kappaleen jälkeen alkoivat sormet puutua varsinkin selälläni maatessani. Näyttöni on varsin pieni tekstintuotantoon, joten koko tekstin kertasilmäily ei ollut mahdollista samoin kuin läppärillä. Kirjoittamiseen ei myöskään ollut aikaa keskittyä, joten tekstit ovat varsin kevyitä tilannekatsauksia eikä kokonaisuus ole etukäteen suunniteltu.

Tasapainoilua

Pääasia kuntoutuksessa oli fyysinen ponnistus ja henkinen rentoutus tavanomaiseen verrattuna, ei suunniteltu sisällöntuotanto tai kattava katsaus Aslak-toimintaan. Mobiili mahdollisti ajankohtaisen dokumentoinnin ja reaaliaikaisen raportoinnin helpolla ja kevyellä tavalla eikä häirinnyt itse asiaa. Tästä materiaalista on varmasti iloa itselleni ja ehkä hyötyä muillekin.

Syömään!

image

Ruokaa saa kuntoutuksessa riittävästi. Aamu aloitetaan kaurapuurolla, lounas syödään ennen puoltapäivää, iltapäiväkahvit ovat iltapäivällä ja ennen iltarientoja tarjolla on vielä päivällinen.

Huonoa on se, että laitoksen normaalit keittiö- ja ruokailutilat ovat remontissa. Jumppasalissa syöminen on ok, mutta kertakäyttöastioista tulee ihan valtavasti jätettä. (Puhumattakaan siitä, että muovilusikoilla on ikävä syödä ja -veitsillä mahdoton leikata. )

Mieli rentona, lihakset jäykkinä

image

Aslak-kuntoutuksemme on lopullisesti lopuillaan. Viikon päivät on jumpattu kroppaa, illat parannettu maailmaa ja kohennettu kansantaloutta.

Mitä jäi reppuun? UFFin alennusräkistä neljä teepaitaa; ohjatuista ryhmäkeskusteluista uusia näkökulmia; yhteisestä vapaa-ajasta parempia ystäviä. Suosittelen.

Vesi on ilmaa sakeampaa

image

Ja siksi siinä liikkuminen on tehokasta. Aslakin viimeiset vesijumpat hikoiltiin juuri, tänään ilman muita apuvälineitä kuin oman kehon paino. Siinäkin on kannattelemista, jos vielä aikoo säilyttää tasapainon – ja nokan pinnan yläpuolella.