Arvostettu professio vai somesekoilua?

Pidimme viime viikolla Sulosen Hanna-Kaisan kanssa kanssa mobiilikesäkoulussa kaksi päivää leiripistettä aiheesta verkkoidentiteetti ja opettajan työ. Keskiviikon ja torstain aikana meillä kävi yhdeksän eri ryhmää, joiden kanssa keskustelimme somesta opettajan työssä ja julkisesta näkymisestä persoonana ja/tai roolina. Suurin osa sessioistamme oli rauhallista konsensusta ja yhteisen näkemyksen rakentamista, mutta parissa ryhmässä käytiin myös kiivasta keskustelua sosiaalisen median merkityksestä opettajan ammattissa ja sen käytännön toteuttamisessa.

Nämä kriittiset puheenvuorot olivat todella mielenkiintoisia ja aiheuttivat lisää keskustelua: Onko opettajan ammatti niin arvostettu professio, että se ei salli menoa ”someen sekoilemaan”?

Hanna-Kaisa eli Hanzus on opettaja, paljasjalkajuoksija ja paljon muuta. Hän on valinnut sosiaalisen median osaksi professionaalista palettiaan: – Ilman somea olisin ulkona monesta hyödyllisestä ja järkevästä verkostosta. En ajattele, että edustan sosiaalisessa mediassa itseäni nimenomaan opettajana. Satun vain tekemään sellaista työtä. Muutenkin tuntuu siltä, että oma opettajaidentiteettini on paljon liberaalimpi kuin monen muun opettajan. Ehkä siksi voin sallia itselleni “somesekoilun”. Minulle somen käyttö tarkoittaa työkeskustelun ja verkostoitumisen lisäksi myös keskustelua harrastuksista, mielenkiinnon kohteista tai muusta ihanmistävain.

Niin: voiko opettaja tehdä ihanmitävain niin, että siitä jää jälki?

Mobiilikesäkoulu: osallistujat määräävät tahdin ja suunnan

Mobiilikesäkoulun ensimmäinen päivä on takana. Olin Mustialan puistossa leiripaikka 6:ssa keskustelemassa verkkoidentiteetistä yhdessä Hanna-Kaisa Sulosen ja Jaana Nuuttilan kanssa. Samassa teltassa sadetta pitivät myös Agropit-osuuskunnan Sanna Lahtinen ja matkatoimisto Somen Pauliina Mäkelä.

Pisteellä kävi kolme ryhmää. Ensimmäinen sessio pidettiin englanniksi, sillä siihen ryhmään oli koottu mobiilikesäkoulun ulkomaiset vaihtarit. Keskustelu oman online-identiteetin rakentamisesta oli vilkasta, ja kokemuksia jaettiin innolla. Samat somekysymykset pätevät niin Suomessa kuin muualla Euroopassa: kuka olla, miten olla, missä olla, miksi olla? Tässä ryhmässä vain osa pääsi tehtävään saakka, kun kännykkäliittymän datamaksut pelottivat eikä wlan kuulunut riittävän hyvin sujuvaan työntekoon. Toinen porukka olivat tekniikkapainotteiset  osallistujat, ja heidän kanssaan päästiin harjoituksessa paljon pidemmälle – laitteet kun olivat viimeisen päälle!

Kolmannessa porukassa pohdinta keskittyi somen syvimpään: mistä jää paitsi, jos siellä ei ole? Pauliina Mäkelä totesi, ettei voi enää verrata aikaan ennen somea, sillä se on niin olennainen osa jokapäiväistä elämää. Some ei ole paikka, jonne mennään tekemään somejuttuja, vaan se on tapa olla yhteydessä ja tehdä sitä, mitä muutenkin tekisi. Käytännnön esimerkiksi somehyödystä Pauliina antoi ilmaisen Whatsapp-sovelluksen, jolla heidän perheensä on korvannut maksulliset tekstiviestit. Some voi siis säästää aikaa, vaivaa ja rahaa ja hoitaa sen, mitä joka tapauksessa pitää tehdä.

Oli kiva taas kerran todeta, miten hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – mutta vain puoliksi. Jokainen sessio muodostuu erilaiseksi riippuen siitä, millaisia osallistujia ryhmässä on, millaisia näkemyksiä, ominaisuuksia ja taitoja porukassa kohtaa ja millaiseksi dynamiikka kunkin aiheen ja tilanteen kohdalla muodostuu.

Vaaleanpunainen vaanii

Likka on viiden vanha eikä sillä vielä ole vakavaa vaaleanpunaisen himoa. Käyttää kyllämielellään serkkutytöiltä saatuja vaatteita, mutta kulkee myös velipojan vanhoissa vetimissä.

Olen kauhulla odottanut, koska tarhan Pink Club ottaa jäsenikseen vain todellisia tyttöjä, joilla ei ole veljen vanhoja verkkareita – eli koska tulee hetki, jolloin vain vaaleanpunaiset vaatteet käyvät? Toistaiseksi lapsi itse ei ole kovin ponnekkaasti halunnut nimenomaan ja ainoastaan prinsessavetimiä, vaikka juhliin (ainakin suuriin) mekko ylle laitetaankin.

Olen yrittänyt tarkoituksella olla ostamatta nimenomaan ”tyttöjen vaatteita”, mutta kaupan tarjonta on yksipuolista. Tytöille on tarjolla pinkkiä ja lilaa, pojille vihreää ja sinistä. Tytöillä on koristeena kukkia ja sydämiä, pojilla autoja ja supersankareita.

Viimeksi ilahduin, kun löytyi limenvihreä/ruskea ulkoilupuku. Vasta kotona huomasin, että takissa oli piiloviesti markkinamiehiltä: ”We love shopping, style and fashion.”

Tai mikä piiloviesti se oli, kun se komeilee takin rintamuksessa ja toisessa taskunsuussa?

(Toisaalta. Mikä minä olen valittamaan: ostinhan kerran vaaleanpunaisen talvihaalarin – kun halvalla sain.)

 

Oletko, miltä näytät?

Yksi Aslak-kuntoutuksen rehellisimmistä hetkistä (UKK-kävelytestin lisäksi) oli minäkuvan pohdinta ryhmässä.

Pöytään levitettiin nivaska kortteja, joissa oli eri adjektiiveja. Saimme valita ja jakaa kortteja toisillemme, minkä jälkeen voimme keskustellen myös perustella valintojamme. Korttien adjektiivit olivat vain positiivisia: epäsosiaaliseksi tiukkapipoksi ei ketään toista voinut nimittää vaan ihmisestä kaivettiin esiin positiivisia ominaisuuksia. Korttien saaja puolestaan saattoi kommentoida, oliko oma maine saatujen mainesanojen mukainen.

Tunnistimme itsemme ja toisemme varsin hyvin, mutta harjoitus antoi aihetta miettiä, millaisia piirteitä ja missäkin piireissä itse kukin tuo esiin. Mehän olimme kuntoutuksessa yksityishenkilöinä ja vapaa-ajallamme emmekä ennen kurssin alkua kaikki tunteneet toisiamme: meillä ei siis ollut työroolia päällämme eikä ennakkokäsityksiä toisista osallistujista.

Harjoitus tarjosi mahdollisuuden katsoa itseään toisten silmin ja miettiä vaikutelmaa, jonka itsestään oli periaatteessa vieraille ihmisille antanut. Peiliin on varmasti hyvä katsoa jatkossakin.

Kastettu: Lumi ja Pyry

Oli eilen taas Hesarissa paljon kastettuja – ja tähän talveen sopivasti myös Lunta. Lumi on kaunis sana, mutta vierastan sitä nimenä: tämän ikäiselle ihmisen nimiä ovat Mari ja Sari ja Jari ja Kari. Merkillistä hienostelua ovat mielestäni Kekiliat ja Pellat.

Ihmettelen itsekin ahdasmielisyyttäni tässä asiassa. Miksi ihmeessä en olisi voinut laittaa lapsilleni nimeksi Lumi ja Pyry?

Siksi, että niidenkin sukunimi on Linko.

Lotta Lingosta tuli myös Viestintälotta

Olen blogannut jokusen vuoden. Ensimmäisen blogini perustin työnantajan suljetulle alustalle, ja sen kuihduttua siirsin sisältöjä niin ikään työnantajan tarjoamaan wikiblogiin. Yritin pitää yllä keskustelukulttuuria, mutta vääränlaisessa paikassa se oli varsin vaikeaa.

Yhden opiskelurupeaman aikana perustin oman blogin Bloggeriin ja pidin opintopäiväkirjaani siinä palvelussa. Se oli niin helppoa, että aloin tuottaa myös muuta sisältöä samaan osoitteeseen. Ennen pitkää minulla oli kirjava kokoelma postauksia aina verkkopalvelun käyttäjäpersoonan kuvauksesta puhkikuluneiden teepaitojen hyötykäyttökuviin. Tunnisteet eivät paljon tässä kaaoksessa auttaneet! Totesin, että samalla blogilla on mahdotonta osallistua oman alan keskusteluun, kirjoittaa auki työprosessejaan, rakentaa palvelevaa verkkopresenssiä sekä pitää arkista päiväkirjaa itselleen ja läheisilleen. Aika ilmeistä, kun sen näin jälkikäteen kirjoittaa.

Viestintälotta WordPressissä, muonituslotta muualla

Päätin tehdä selvän eron omaminän ja työminän välille. Syntyi Viestintälotta, joka perusti bloginsa WordPressiin, sujuttautui Slideshareen, huutelee Lotta Lingon takaaTwitterissä, piirtelee Preziin ja kaikilla näillä sisällöillään mukana LinkedInissä.  Lotta Linko puolestaan pitää Bloggerissa päiväkirjaa, jonka ovi on auki kymmenkunnalle kävijälle ja on Facebookissa kaveri niin ystävien kuin kollegoiden kanssa.

Omaminä on sama kuin työminä, mutta me puhumme eri asioista eri ihmisille. Kahdella eri nimellä annan eri näkökulmia itseeni ja toimintaani: eri puolet minusta kiinnostavat eri ihmisiä. Kahden nimen käyttö on käytännössä helppoa, ja kun ne voi monessa palvelussa yhdistää Viestintälotta Lotta Lingoksi, erehtymisen vaara ei vastapuolellakaan pitäisi olla.

Lue lisää

Itselle on ollut opettavaista kuvata omaa kehitystään yksityisestä yleiseen ja taas takaisin privaatin puolelle. Aallon ja Uusitalon ’Löydy’-kirjan 360 asteen verkkoidentiteetti tarjosi valmiin kuvan sille, mitä olin mielessäni pähkäillyt. Sen pohjalta olen kuvannut verkkoidentiteettiäni Prezissä. Blogia WordPressiin perustaessani kerroin persoonani jakamisesta.