Kansallisena etätyöpäivänä en käynytkään työpaikalla, mutta sitä tuskin kukaan huomasi.

• Avasin koneen ja käynnistelin päivän sähköposteilla, syötteillä, naamakirjalla, plussalla ja viserryksillä.
• Kävin viemässä yhden lapsen tarhaan ja toisen kouluun. Keitin kahvit. Jatkoin surffailua eli oman ammattialani keskustelujen ja uutisten seuraamista.
• Osallistuin kokoukseen Skypen kautta. Tunnin ja kolmen vartin aikana ehdin paitsi kuunnella keskustelua myös pitää yllä toista skypetystä äkillisestä tilanteesta.
• Kokouksen jälkeen lepuutin korviani luurien paineelta ja aloin suunnitella paperille blogipostausta. Tein hahmotelmasta Google-dokumentin ja jaoin sen kolmelle kollegalle työstämistä ja kommentointia varten.
• Aamukokouksen aikana ilmaantunut ’äkillinen tilanne’ realisoitui sähköpostiini doc-muotoisena liitetiedostona. Kävin läpi saamani dokumentin Word Viewerillä ja toimitin muutamat korjausehdotukseni vastauksena sähköpostiin. Jos raportti olisi vaatinut enemmän editointia, olisin joutunut avaamaan editorin, tekemään korjaukset tiedostoon, tallentamaan sen toisella nimellä ja lähettämään sen takaisin sähköpostin liitteenä.
• Päivän toinen verkkokokous käynnistyi Adobe Connectissa. Samaan aikaan kun puhuimme, viestitimme ja seurasimme yhden näytön jakoa, työstimme projektisuunnitelmaa wikissä.
  (Anteeksi muuten, että pistelin samaan aikaan popkornia. Tein töitä keittiön pöydän ääressä, ja työpöydältä se poppispussi suorastaan huusi ”Syö minut!”.
  Ja anteeksi, että jalassani oli verkkarit ja villasukat. En minä niin tulisi työpaikalle.)
• Tein läksyjä yhdessä ekaluokkalaisen kanssa.
• Soitin työkaverille työpaikalle työpuhelimella työasiaa.
• Tarkistin vielä meilit ennen kuin lähdin hakemaan lasta tarhasta.
• Ruokaa laittaessani suunnittelin tätä blogikirjoitusta ruutuvihkoon.
• Koneen kansi kiinni ja lasten suut auki.

Normipäivä. Otsikosta huolimatta en ollut vetänyt edellisenä iltana tappiin asti.