Taskulounas on hengen ja ruumiin ravintoa

Taskulounas on twitteriä ja tarkoittaa suomeksi nettituttujen tapaamista reaalimaailmassa eli lounaspöydässä. Hämeenlinnan ensimmäisestä taskulounaasta sovittiin pari viikkoa sitten näin:

@katleena @MinLii Sure! How about Mon 10/3? @HPulkkinen @Eija_Makinen@kirsijii @LottaLinko #Hämeenlinna #Taskulounas

 Kun toimeen tartutaan

Kutsun lähetti  Minna Takala eli @Minlii:

– Olen muuttanut Hämeenlinnaan jokin aika sitten, ja Twitteristä olen hakenut paikallisia twiittaajia Hämeenlinna-hashtagillä. Nyt oli kiva nähdä nettituttavia kasvokkain ja tutustua ihmisiin paremmin kuin 140 merkkiä kerrallaan.

Taskulounaan idea on juuri verkostoituminen, tapaaminen face-to-face (eikä esim. facebook-to-facebook) ja tuttavuuden syventäminen. Lounaalla myös syödään ja puhutaan muustakin kuin työhön liittyvistä asioista. Me ehdimme käsitellä syksyn sienisaaliin sivuten sienioppaan mobiiliversiota; visioimme pyöräliikkeen pinnankiristysiltaa bisnesideana; kehittelimme analogiaa ravintolatoiminnan ja sosiaalisen median välille –  ja sovimme tapaavamme seuraavankin kerran. Kuka muu tulee mukaan?

Tyyppi osaa kohta aakkoset

tyyppiaakkoset by LottaLinko
tyyppiaakkoset, a photo by LottaLinko on Flickr.

Ekaluokkalainen opettelee lukemaan ja kirjoittamaan.

Vanhana kaunokirjoittajana ensin kauhistelin uusia tyyppikirjaimia ja olin sitä mieltä, että kirjoittaminen on noilla turhan hidasta.

Sitten ajattelin uudestaan: tuollaisiahan kirjaimet nykyään ovat kaikkialla lasten ympäristössä.

Ajattelin toisenkin kerran uudestaan: kuinka paljon ihminen nykyään tuottaa tekstiä kynällä paperille kirjoittamalla? Vanha tapa hakkaa käsin kirjoittamisen nopeudessa uuden, mutta se ei nykymaailmassa ole vallitseva kommunikoinnin muoto.

Sähkölehti lämmittää

Terveiset lämpimästä keittiöstä aamun lehden ja kahvikupin äärestä.

Olen lopettanut paperilehden tilauksen jo jokunen vuosi sitten. Syynä ei tuolloin ollut sähköisen näköislehden paremmuus vaan postin laatikkoryhmittely:

  • ensin siirrettiin laatikko oven pielestä kauemmaksi
  • ja sitten lehden postiluukkuun tuomisesta olisi pitänyt alkaa maksaa ylimääräistä.
Viikonloppuisin jaksan, ehdin ja viitsin trombia loodalle, mutta arkiaamuisin – turha luulo. Melkein odotan marraskuuta, jolloin vaakasuora räntä lyö maahan eikä minun tarvitse lähteä lehteä hakemaan pyjama päällä puoli seitsemän.
Talosta tarvitsee lähteä vasta kahdeksalta, mutta puolitoista tuntia aamulla merkitsee jo eri maailmaa!
Kiitos inspiraatiosta, Anna Availa.

Etäpäivä oli normipäivä

Kansallisena etätyöpäivänä en käynytkään työpaikalla, mutta sitä tuskin kukaan huomasi.

  • Avasin koneen ja käynnistelin päivän sähköposteilla, syötteillä, naamakirjalla, plussalla ja viserryksillä.
  • Kävin viemässä yhden lapsen tarhaan ja toisen kouluun. Keitin kahvit. Jatkoin surffailua eli oman ammattialani keskustelujen ja uutisten seuraamista.
  • Osallistuin kokoukseen Skypen kautta. Tunnin ja kolmen vartin aikana ehdin paitsi kuunnella keskustelua myös pitää yllä toista skypetystä äkillisestä tilanteesta.
  • Kokouksen jälkeen lepuutin korviani luurien paineelta ja aloin suunnitella paperille blogipostausta. Tein hahmotelmasta Google-dokumentin ja jaoin sen kolmelle kollegalle työstämistä ja kommentointia varten.
  • Aamukokouksen aikana ilmaantunut ’äkillinen tilanne’ realisoitui sähköpostiini doc-muotoisena liitetiedostona. Kävin läpi saamani dokumentin Word Viewerillä ja toimitin muutamat korjausehdotukseni vastauksena sähköpostiin. Jos raportti olisi vaatinut enemmän editointia, olisin joutunut avaamaan editorin, tekemään korjaukset tiedostoon, tallentamaan sen toisella nimellä ja lähettämään sen takaisin sähköpostin liitteenä.
  • Päivän toinen verkkokokous käynnistyi Adobe Connectissa. Samaan aikaan kun puhuimme, viestitimme ja seurasimme yhden näytön jakoa, työstimme projektisuunnitelmaa wikissä.
    (Anteeksi muuten, että pistelin samaan aikaan popkornia. Tein töitä keittiön pöydän ääressä, ja työpöydältä se poppispussi suorastaan huusi ”Syö minut!”.
    Ja anteeksi, että jalassani oli verkkarit ja villasukat. En minä niin tulisi työpaikalle.)
  • Tein läksyjä yhdessä ekaluokkalaisen kanssa.
  • Soitin työkaverille työpaikalle työpuhelimella työasiaa.
  • Tarkistin vielä meilit ennen kuin lähdin hakemaan lasta tarhasta.
  • Ruokaa laittaessani suunnittelin tätä blogikirjoitusta ruutuvihkoon.
  • Koneen kansi kiinni ja lasten suut auki.

Normipäivä. Otsikosta huolimatta en ollut vetänyt edellisenä iltana tappiin asti.

En tee etätöitä – olen mobiili

Tänään vietetään kansallista etätyöpäivää. Muutaman läheisen etäkollegan kanssa haluamme sanoutua irti koko etätyön käsitteestä: me emme tee etätyötä vaan me teemme työtä.

Etätyö terminä viittaa ajatukseen, että on yksi päätyöpaikka, jossa työt tehdään. Etätyö on tässä ajatuksessa se toinen paikka, jossa tarvittaessa suoritetaan samoja tehtäviä samalla tavalla kuin päätyöpaikassa. Kyse on mielestäni muustakin.

Mobiililaitteet ja uusi toimintatapa vapauttavat meidät tekemään työtä muuallakin kuin konttorissa ja muulloinkin kuin kahdeksan ja kuudentoista välillä. Tämä ei ole perheeltä pois tai 24/7. Mobiilityö on sitä, että hommat hoidetaan tavoitteiden mukaan tarkoituksenmukaisimmin ajasta tai paikasta riippumatta.

Jotta saan tehtyä asioita

  • niin kuin itse haluan
  • niin kuin elämäntilanteessani on mahdollista
  • niin kuin niille passaa, joiden kanssa työtäni teen
  • niin kuin työnantajani olettaa

olen ainakin osan ajastani mobiili. Käytännössä tämä tarkoittaa läsnäoloa usein kyökistä käsin: kotona olen kiinni verkossa ja verkoissa aivan samalla tavalla kuin konttorissa.

Minulle kyse on saavutettavuudesta: olen käytettävissä, saan muihin yhteyden, pääsen tietoihin ja palveluihin, pystyn tuottamaan ja jakamaan – siitä minun työssäni on kyse.

Kymmenkätisesti etänä

Työstimme eilen viiden ihmisen kanssa Mobiilikesäkoulun loppuraporttia. Avasimme Skypeen ryhmäkeskustelun ja annoimme tajunnan virrata.

Jotenkin näin meidän spontaani tapaamisemme meni:

Yksi oli juuri lähdössä laskemaan lampaita laitumelle, yksi istui terveyskeskuksen aulassa, yksi odotti kohtsillään kotiutuvaa ekaluokkalaista, yksi piti skypetyksen lomassa asiakaspalaverin – yksi oli oikeasti työpaikalla työhuoneessaan ja johti keskustelun kulkua. Kaikki me mietimme ja tuotimme tekstiä aiheesta ”Mitä mobiilius vaatii?”.

Mobiilia ja mobiiliutta kuvattiin kolmella adjektiivilla: ajankohtainen, tilannekohtainen, henkilökohtainen. Näkemyksemme oli, että mobiilius vapauttaa ajasta ja paikasta, mutta vaatii halukkuutta kehittää itseään ja työtään sekä aktiivisuutta muuttaa toimintatapojaan.

Liikettä ja päämäärää

Skype-istuntomme  oli esimerkki siitä, miten olimme fyysisesti erillämme mutta samanaikaisesti riittävästi läsnä tilanteessa. Mobiili mahdollisti meidän kohtaamisemme tietyn tavoitteen saavuttamiseksi. Työkaluun jäi dokumentaatio keskustelustamme, mitä saatoin hyödyntää lopullista tulemaa eli loppuraportin yhtä osuutta myöhemmin kirjoittaessani.

Kaikkeen toimintaan tällainen moniajo ei tietenkään sovellu, mutta monta kertaa riittävä läsnäolo on parempi kuin ei läsnäoloa.

**

Mobiilikesäkoulun raportti ilmestyy syksyn aikana.

Hämeensaaren Cittarilla Facebook-tiistai

Hurraa 1:

Hämeenlinnaan on avattu keskustaan Citymarket. Peukku sille, että kaikkea ostamista/parkkeeraamista ei tarvitse suunnata ostohelvetteihin.

Hurraa 2:

Hämeensaaren Cittari on aktiivinen verkkomaailmassa, eritoten Facebookissa. Jo ennen kaupan avaamista putiikille perustettiin sivu, jossa nostettiin intoa, kerättiin tykkäämistä ja jopa kyseltiin mielipiteitä.

Sivulla on jo ollut arvontaa tavanomaisten tuotekuvien, ajankohtaisen fiilistelyn ja kyselevän kuluttajapaneelin lisäksi. Peukuttajia on minun lisäkseni aika liuta.

Tänään on ensimmäinen Facebook-tiistai. Kauppa jakelee verkkoaktiiveille ja vain verkkoaktiiveille oikeita etuja:

  • Ostosten loppusummasta saa tietyn määrän pois, kun kirjaa itsensä Cittariin sisään joko Foursquaressa tai Facebookin Paikoissa. Vaihtoehtona älypuhelimen käytölle on postata Juhankaupan mainos omalle FB-seinälleen ja ottaa siitä tuloste/kuva mukaan kassalle.
  • Mainitsemalla kassalla salakoodin ”Hyvää Facebook-tiistaita” saa tietyn ilmaisen tuotteen tai alennuksen.

Peukku. Voi jopa olla, että menen ostoksille!

Kunhan kirjoittelen

Markkinointi&Mainonta kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan monet bloggaajat katsovat olevansa asiantuntijoita ja oikean tiedon välittäjiä.

En minä.

Minähän vain kirjoittelen pikaisia huomioita ympäristössä liikkuvista asioista. Minulle bloggauksen tahti on niin nopea ja blogin luonne niin  kevyt, että postauksiin ei voi tulla tutkimuksellista tietoa – eikä niitä voi sellaisena pitää. Bloggaaminen on minulle kuin kahvipöytäkeskustelua; ei syvällistä akateemista debattia; ei teesiä, antiteesiä, synteesiä; ei lopullisia totuuksia tai virallisia kantoja.

Tässä blogissa on hetkellisiä huomioita ja ajankohtaisia avauksia, minun näkökulmiani. En minä tiedä, miten asiat ’oikeasti’ ovat. Eihän kukaan sitä voi tietää.