Avoin kirje Tuija Aallolle

Hyvä Tuija,

kiitos esityksestäsi DCL 2010 -konferenssissa. Puheenvuorosi toi lisäarvoa verkossa julkaisemallesi sisällölle – seuraan siis tekemisiäsi ja saan ajatuksistasi ammatillista inspiraatiota.

Miltei pysäytin sinut Vanajanlinnan käytävällä ja kiitin kivasta puheenvuorostasi. Miksi en tehnyt sitä?

Tilanne olisi ollut minulle vieras:

  • Olen huono puhumaan tuntemattomien ihmisten kanssa.
    (Mehän emme ole koskaan oikeasti puhuneet, minä olen vain kuunnellut sinua ja nyökytellyt samanmielisyydessäni.)
  • Ei minulla olisi ollut mitään asiaa muuta kuin peukku. Vieraan ihmisen pysäyttäminen, itsensä esitteleminen, kiitoksen sanominen ja mahdollisesti väkinäinen jatkojutustelu olisi tuntunut liian isolta toiminnalta yhden pienen asian takia.
    (No, näin jälkikäteen katsoen se ei kai olisi ollutkaan niin vaikeaa.)
  • Ei tehrä tästä ny numeroa.
    (Tuntuu vaikealta tehdä itseään tykö ja esitellä itseään gurulle ilman mitään tarkoitusta.)

Seuraavan kerran samassa fyysisessä tilassa ollessamme saatan tullakin juttelemaan, jos keksin jotain isompaa asiaa. Sosiaalisessa mediassa on paljon helpompaa tällaisen epäsosiaalisenkin saada suunsa auki.

Ystävällisin terveisin

salin puolivälin tienoilta Lotta Linko

P.S. RE: ”Salavihaa Sairiossa”. Viimeinenkin turkistehtaan takainen kerrostalo paloi tänä syksynä.

DCL2010: Verkkopresenssi vaikuttaa viivan alle

Taneli Tikka alusti DCL-konferenssissa menestyksellisestä toiminnasta ja liiketoiminnasta sosiaalisessa mediassa. Näimme liudan esimerkkejä verkkopresenssistä strategisena valintana ja osana jokapäiväisiä prosesseja. Tilastot tuntuvat osoittavan, että aito läsnäolo kuluttajan arjessa maksaa itsensä takaisin – kirjaimellisesti.

Tikka näytti listaa yrityksistä, joilla verkkopresenssi ja bisneksen menestyminen korreloivat suoraan. Erikseen hän mainitsi listan hänniltä Kellogsin ja ihmetteli ääneen, miksi yritys sijoittuu niin huonosti tässä vertailussa. Minäpä kerron.

Ostimme jokin aika sitten Kellogsin muropaketin tavanomaisen halvan sijaan. Pakkauksen koko toinen puoli oli omistettu verkossa olevalle kakkukilpailulle: Kellogsille piti lähettää kuva leipomastaan kakusta ja osallistua sillä palkinnon arvontaan. Viikkokausia katselin pakettia aamuisin pöydässä, ja kun murot oli syöty ja paketti pantu pahvilaatikkoon, tuli mieleen osallistua.

Se vaan ei ollut helppoa: Kellogsin sivuilla ei ollut mitään mainintaa kampanjasta, ja minä sentään etsin! Kuvittelin, että jos miljoonan muropaketin kylkeen painetaan mainos kilpailusta, se näkyy myös verkkopalvelussa. Kuvittelin myös, että jos kampanjaa varten suunnitellaan oma saitti, tavoitteena olisi iso kävijämäärä, käyttäjien luoma rikas ja runsas sisältö ja asiakkaiden sitoutuneisuuden kasvattaminen.

Seuraavalla siwakäynnillä luin paketin ohjeet uudestaan, kirjoitin muistiin kilpailun verkko-osoitteen ja vielä näin osallistumisen vaivan.  Jos voitan kilpailussa, jatkan halpojen murojen ostamista.

Inspiraation lähde: Taneli Tikka, Onnistuminen digimediassa -alustus DCL 2010 -konferenssissa 2.11.2010

DCL2010: Ihminen on ihmiselle verkossa

Perinteinen organisaatioviestintä uskoo yhteen totuuteen ja siitä kertomiseen valituilla sanoilla, valituilla tavoilla, valituissa kanavissa ja valittujen tahojen toimesta. Perinteisen ajattelun mukaan organisaatio pystyy hallitsemaan prosessia, sisältöjä ja tulemia. Sosiaalinen media on muuttanut tämän: totuus on neuvotteluprosessi, johon voi osallistua kuka tahansa.

Prosessiin myös osallistutaan eri tavalla kuin ennen. Kaikille sama standarditieto ei riitä, vaan rinnalle vaaditaan henkilö- ja tilannekohtaista sisältöä. Perinteinen organisaatiopuhe ei täytä ’kuluttajan’ uudenlaisia odotuksia – eikä sen paremmin tuottajankaan.

Vanhana tiedottajana olen iloinen sosiaalisesta mediasta: se

  • tarjoaa organisaation edustajalle mahdollisuuden olla ihmisenä ihmisten joukossa ja
  • mahdollistaa ihmisen puhumisen toiselle ihmiselle.

Inspiraation lähde Karoliina Luoto: Tulevaisuutemme verkossa -alustus DCL 2010 -konferenssissa 2.11.2010

Sosiaaliseen mediaan ei mennä yhdellä hyppäyksellä

Pidimme Vahtilan Outin kanssa yhdelle porukalle tänään koko päivän workshopin aiheesta ’sosiaalinen media’. Kyseessä oli miltei sweat shop, sillä ohjelma oli todella toiminnallinen: yhteiskirjoitimme dokumenttia, käytimme kalenteria, loimme yhden kyselyn ja vastasimme toiseen, teimme verkkosivun, täytimme miellekarttaa, kirjauduimme Facebookiin, kommentoimme blogia, tutustuimme Twitteriin…

Uskomme, että sosiaalisesta mediasta ei kannata puhua vaan sitä pitää näyttää ja käyttää, jotta organisaatiot voisivat oikeasti ’mennä sosiaaliseen mediaan’.

Päivän aikana toki puhuimmekin paljon. Yksi keskustelumme koski juuri sosiaaliseen mediaan menemistä. Totesimme, että yhden hyppäyksen sijaan someen kuljetaan pitkää polkua, joka on jokaiselle meistä vähän erilainen. Polulla ei myöskään ole yhtä määränpäätä, sillä ei ole olemassa paikkaa nimeltään sosiaalinen media. Reitit ovat kohteesta ja matkaseurasta riippuen erilaisia, ja etenemisvauhtikin vaihtelee. Matkan varrella voivat sivupolut houkuttaa tai maisemat pysäyttää – ja susia kannattaa varoa.

Toisen puolesta ei voi tehdä valintoja eikä toisen puolesta voi mennä sosiaaliseen mediaan. Meidän roolimme koulutuksen tarjoajana on kertoa omista näkemyksistämme, kokemuksistamme ja valinnoistamme: näin kannustamme matkaan ja autamme löytämään yhden mahdollisen polun pään.  Ja hyvässä tapauksessa myös tasoitamme tietä turhista risuista.

Koulutus: kuuntelusta käsiksi

Keskustelimme kollegoiden kanssa siitä, millainen sosiaalisen median koulutus olisi kannattavinta niin osallistujille oppijoina kuin meille järjestävänä tahona. Olemme tähän saakka toteuttaneet tunteja perinteisesti alustaen/keskustellen sekä hands-on -harjoituksin. Nyt mietimme, olisiko aika luopua luennoinnista kokonaan.

’Sosiaalinen media’ on ajattelutavan muutos: yhdessä tekemistä ja avointa jakamista. ’Sosiaaliset mediat’ puolestaan on valtava arsenaali työkaluja ja palveluita, joista jokainen valitsee itselleen senhetkiseen käyttötarkoitukseen sopivimmat sovellukset. Ajattelimme niin, että sosiaalista mediaa ei voi ulkoa valuttaa toisen päähän, vaan se on jokaisen itse käsitettävä. Käsittäminen puolestaan tapahtuu käsin tekemällä eli sosiaalisiin medioihin tutustumalla.

Tekemällä oppii, ja yhdessä tekemällä vielä enemmän. Käytännöllinen koulutus olisi kuin sosiaalisen median määritelmä itse – yhteinen merkitysten muodostamisen prosessi ennalta määritellyn ’oikean vastauksen’ sijaan.