Office Lens: lyijykynäpiirroksesta digitaaliseksi tallenteeksi

Uuden suunnittelemisen ja vanhan kehittämisen hommissa humanistin tärkein työkalu on ruutuvihko ja lyijykynä. Me ollaan juuri rakentamassa uutta intraa, ja päivät kuluu erilaisia mahdollisuuksia hahmotellessa, vaihtoehtoisia toteutustapoja kartoittaessa, hyviä ja huonoja puolia pohtiessa. Aika lailla kaiken piirrän joko paperille tai valkotaululle.

Iso osa suunnitelmista menee suoraa päätä roskiin. Jotkut kuitenkin ovat jatkokehityksen arvoisia, ja silloin ollaan porukalla ymmällään kouluvihon neljää puolta: miten käsintehdyt kuvat saadaan digitaaliseen muotoon – ja niin, että niitä voisi työstää edelleen? Tähän saakka digitointi on ollut joko puhtaaksipiirtämistä Powerpointiin tai kuvan ottamista kännykällä.

Kollega vinkkasi eilen windows-puhelimen Office Lens -sovelluksesta. Office Lens

  1. ottaa kuvan
  2. tekee siihen rajaukset ja korjaukset
  3. muuttaa tiedoston Word- tai PowerPoint-muotoon.

Paras kohta on kolmonen. Testasin juuri aamulla, kuinka valkotaululle tussilla käsin suhertamani ’toimintaohjeiden julkaisemisen prosessi’ -hahmotelma muuttui pptx-muotoiseksi tiedostoksi, jossa saatoin ryhmitellä sisältöjä ja siirrellä niitä. Taikaa!

Office Lens ei tietenkään tulkkaa kaunoa digitaaliseksi tekstitiedostoksi, mutta sekin on suuri edistysaskel, että valkotaulupiirroksen sisältöjä pystyy siirtelemään tai poistamaan tai täydentämään uudella aineistolla.

Scoopshotin kautta kuvat mediatalon käyttöön

Yksi puhelimessani olevista sovelluksista on Scoopshot. Sen idea tavalliselle kuluttajalle on, että kännykällä otettuja kuvia voi myydä.

Hämeen Sanomat osti yhden kuvani viikonloppuna samalla kuin muutaman muunkin sumukuvaajan. Ei ollut monimutkaista:

  1. Olin ladannut Scoopshot-sovelluksen Play-kaupasta.
  2. Olin täyttänyt profiilini.
  3. Hämeen sanomat julkaisi Scoopshotissa tehtävän, jossa metsästettiin paikallisia sumukuvia.
    Julkaistuista maksettaisiin viiden euron korvaus.
  4. Otin työmatkallani kännykän kameralla kuvia sumuisesta aamusta.
  5. Valitsin tehtävään sopivan kuvan ja lähetin sen Scoopshot-sovelluksen kautta tehtävän julkaisijalle.
    (Olisin voinut käyttää myös Scoopshot-sovelluksen kameraa ja lähettää otoksen suoraan.)
  6. Minulle tuli ilmoitus, että kuvani oli ostettu.
  7. Kuva oli painetussa lehdessä.

Kuluttajistumiseen liittyy tietty monenlaisia kysymyksiä varsinkin niille tahoille, joiden toiminta ja talous perustuvat sisällön tuottamiseen, käyttämiseen, jakeluun ja myymiseen. Scoopshot-aineiston ostajina ovat esim. mediatalot, jotka haluavat saada enemmän ja erilaista materiaalia kuin omin ammattilaisvoimin olisi mahdollista tuottaa, esim. silminnäkijäaineistoa tai promokuvia.

Kuluttajana ajattelen niin, että tilanne ei ole ’joko tai’ vaan ’sekä että’: maksan mielelläni ammattimaisesti tuotetusta, valikoidusta, toimitetusta ja kootusta aineistosta, mutta on ehdottoman mukavaa päästä kurkkaamaan maailmaa myös muiden tavisten silmin. Tuottajana on kiva osallistua itseään kiinnostaviin asioihin ja samalla jakaa omia sisältöjään muille samoin ajatetteleville.

Mitähän sillä viidellä eurolla tekisi?

Näin saat radion Lumia 620 -luuriin

Mulla on työpuhelimena Lumia 620. Soiva peli muuten, mutta siinä ei ole FM-radiota. Eilenkin tuli aamulla Puheelta tosi kiinnostava haastattelu: tutkija Kai Huotari kertoi livetviittauksen ja televisionkatselun tutkimuksestaan, mutta osa jäi kuulematta, kun piti kävellä pisteestä a pisteeseen b.

Aloin etsiä kaupasta sopivaa sovellusta, mutta mikään FM radio -tyyppinen ei toiminut. Ihmettelin tätä ääneen viisaampien seurassa, ja syy/vastaus oli jotakuinkin ”koska Microsoft”. Sain kuitenkin vinkin netin kautta pelaavasta TuneIn Radio -sovelluksesta, jota myös testasin. Ja toimii: se listaa kuultavissa olevia ’paikallisia’ radiokanavia ja löytää paljon asemia. Löytyy Yle Puhe ja uusia herkkuja: ei mulla tavallisesta radiosta kotona koskaan kuulu esim. Gramox, joka soittaa savikiekkoja!

Wilu on Wilma kännykässä

Kiitos sulle, Ilari Juusela. Olet tehnyt elämästäni helpompaa Wilu-sovelluksellasi.

Olen käyttänyt Wilma-ohjelmaa parin vuoden ajan: idea ja toiminnot ovat ehdottomat tärkeitä vanhemman elämässä. Wilmasta näkee lukkarit, saa oppilaskohtaisia pikaviestejä opettajilta, yleisiä tiedotteita rehtorilta, tietää tekemättömistä läksyistä, tulevista kokeista ja muista merkinnöistä.

Mutta se käyttöliittymä. Ja kirjautuminen kännykällä. Huoh. Tähän saakka olen ollut sähköposti-ilmoitusten varassa: Gmail ilmoittaa mulle kännykkään, kun Wilmaan on tullut viesti, minkä jälkeen olen mahdollisuuden mukaan käynyt tietokoneella kirjautumassa järjestelmään ja lukenut sisällön.

Wilu-sovellus on toisesta maailmasta. Se toimii helposti kännykässä. Se tuntuu loogiselta ja käyttö on intuitiivista. Se mukauttaa sisällön näyttöön. Se oli ilmainen. Nyt tiedän heti, onko tunnilla ollut läksyt tekemättä, onko välitunnilla tullut pallo päähän tai pitääkö vanhempainyhdistys siivouspäivänä kirpputoria koulun pihalla.

 

Lue lisää: HeSa:n artikkeli

Postikortti peiton alta

Paperisia kortteja on mukava saada. Niitä on mukavaa kirjoittaakin, jos käsillä sattuu olemaan kaunis kortti, kynä, osoitekirja, postimerkkejä ja postilaatikko.

Postilla on puhelimeen saatavilla postikorttipalvelu, jota testasin eilen aamulla ennen nousemista.

  1. Latasin sovelluksen.
  2. Valitsin puhelimesta kauniin kesäkuvan.
  3. Toin puhelimen yhteystiedoista kahden vastaanottajan tiedot.
  4. Kirjoitin korttiin tervehdyksen.
  5. Nousin hakemaan luottokortin käsilaukusta. (Samalla matkalla kävin juomassa lasin vettä.)
  6. Maksoin kortit luottokortilla. (Onneksi pikkusummasta ei tarvittu erillistä verkkopankkivarmennusta.)
  7. Jatkoin unia.

koivu kukkii taustanaan  järvi

Eikö olisi kiva saada tälläinen postikortti ja kutsu kesäkylään?

Kehitysehdotus: jos ostokset voisi vielä saada maksettua puhelinlaskulla, vaiheen 5 voisi jättää pois. Muuten ei huomautettavaa: palvelu oli helppo, nopea ja ennen kaikkea tarpeellinen kaltaiselleni kiireelliselle ajankäyttönsä tarkasti priorisoivalle henkilölle.

Markkinointiehdotus: järjestäkää kauneimman kesä/joulu/pääsiäiskortin kisa äänestyksineen. Osallistun ylläolevalla.

 

 

 

Paperilla ei ole sama kuin paikan päällä

Mobiilikesäkoulun luokkahuonekeidas oli keitaista mobiilein: jo ennen osallistujien saapumista keidas oli kerran pystytetty puistoon ja toisen kerran siirretty lähemmäksi kuuluvampaa verkkoa ja kasattu uudelleen. Oli se karavaani, kun pelle kantoi penkkiä, puumanainen toi näytelmävaatekasseja, keijukainen kuljetti nallekarhun kanssa pöytää, Lapin noidalla oli kainalossaan kaksi kassia rekvisiittaa ja kuningas kävelytti kolmijalan päällä keikkuvaa kameraa! Uusi keidaspaikka saatiin kuitenkin kasattua jo kahta minuuttia ennen kuin ohjelma alkoi.

Meillä oli hyvä suunnitelma ryhmien liikkumisesta ja liikuttamisesta. Mutta sovellettiin tilanteen mukaan:

Isoin muutos oli se, että emme päässeet käyttämään tekstituotantoon O365:tä, vaikka siihen olimme varautuneet. Lennosta napatuilla laitteilla ei vain yksinkertaisesti päässyt kirjautumaan ennalta valmisteltuun pilvipalveluun niin, että olisimme voineet järkevästi tuottaa sisältöä. Käytimme siis yhteisölliseen kirjoittamiseen OneNoten sijaan Google Drivea emmekä valinnaisesti kumpaakin, niin kuin olimme etukäteen suunnitelleet.

Taulukko tekstituotannon toimisto-olosuhteissa testatuista laite/sovellus/palveluyhdistelmistä.

Ensimmäisen ryhmän jälkeen huomasimme myös, että etukäteen ajatellulle tiedonhaulle kirjaston johdolla ei ollut aikaa. Päätimme siis jättää sen osuuden pois ja käyttää ajan suoraan sisällöntuotantoon.

Kirjaston sisäänheitto satujen maailmaan.

Ensimmäisen päivän ensimmäinen ryhmä liikkui suunnilleen suunnitelman mukaisesti, mutta huomasimme toiminnan kaipaavaan joustoa jokaisen uuden  ryhmän kohdalla. Joku porukka jakautui kahtia kolmen sijaan, jotkut pingottivat puolentoista tunnin ohjelman tunnissa, jotkut keskittyivät kuviin ja nipistivät sen ajan jostain muusta.

Kyselimme ryhmiltä palautetta rastin jälkeen. Toiveena oli, että pikajuoksun lisäksi tarjolle tulisi myös erillistä ohjeistusta omaan tekemiseen ajan kanssa.

Video-ohjeet: video iPadilta YouTubeen, ruutukoodin teko qrafter-ohjelmalla, ruutukoodin tallentaminen Dropboxiin iPadin kameran rullasta.
Postaus mobiilikirjan teosta.

Kaikki mobiilikesäkoulun materiaali löytyy mobiilipolulta.

Mobiilikesäkoulun luokkahuonekeidas: yhteisöllistä tarinankerrontaa

Perinteinen Mobiilikesäkoulu pidettiin viime viikolla. Toimin luokkahuonekeitaan feikkisheikkinä haaremihousuineni, turbaaneineni – ja palaneine olkapäineni.

Meillä on keitaan teemoina tarinallisuus ja yhteisöllisyys. Halusimme näyttää ihmisille niitä mahdollisuuksia, mitä mobiilit tarinan kertomiseen, yhteiseen kirjoittamiseen, kuvien tuottamiseen, videoiden tekemiseen ja koosteen julkaisemiseen tarjoavat. Ryhmien tehtävänä oli tuottaa puolessatoista tunnissa satu, jossa oli tekstiä, kuvaa ja videota. Pienryhmillä oli keitaan eri toimintapisteillä yhteisiä ja omia tehtäviä sekä tiukka aikataulutus pisteestä toiseen siirtymiseen.

  • Työvälineinä käytettiin Samsungin NotePro-täppäreitä, joista muodostettiin toimiva digiluokka yhdessä opettajan hallintakoneen sekä kosketuskehyksellisen ison näytön kanssa.
  • Pienryhmät suunnittelivat yhdessä satunsa rungon tekstinä Google Driveen. Satujen maailmasta oli tarjolla oli kirjaston laatima tietopaketti.
  • Satujen tarinapätkät kirjoitettiin samaiseen Driveen, mistä ne ladattiin koontia varten Dropboxiin.
  • Kuvatuotanto tehtiin Instagramiin. Pinterestissä käytiin hakemassa inspiraatiota.
  • Videoinnissa oli iPadin apuna kolmijalka ja erillinen mikki. Videot kuvattiin Blux Moviella ja julkaistiin YouTubeen, josta niistä tehtiin Qrafterilla ruutukoodi e-kirjaa varten.
  • Kirja koostettiin Bookemon-palvelussa teksteistä ja kuvista. Videon paikalla oli ruutukoodi ja bit.ly-lyhytosoite. (’Mobiilikutri ja kolme opettajaa’ oli ensimmäisen ryhmän tuotos.)

Kahden päivän aikana meillä kävi kuusi ryhmää. Tekemisen tahti oli tiivis, mutta jokainen tiimi sai aikaan omannäköisensä sadun – jotka tosin koostettiin e-kirjoiksi vasta myöhemmin: aika ei tässä sallinut sekä suunnittelua, tuotantoa että julkaisua lopullisessa formaatissa. Normaalimmassa tilanteessahan vastaavaan projektiin varataan paljon enemmän aikaa kuin puolitoista tuntia!