Kirjoittaminen on prosessi

Pidin tänään työpaikalla puolen verkkoistunnon aiheesta bloggaaminen. Väitin, että bloggaamisessa ei ole kyse kirjoittamisesta – ja heti perään kerroin, miten blogia kannattaa kirjoittaa.

Uskon prosessikirjoittamiseen. Itse vaiheistan työni aina:

  1. suunnittelu
  2. jäsennys
  3. kirjoittaminen
  4. viimeistely

Ehdottomasti eniten aikaa käytän sisällön suunnitteluun ja asioiden jäsennykseen, varsinainen kirjoittaminen on nopeaa työtä. Joskus jätän jopa viimeistelemättä, kun uskon pilkkujen tulevan selkäytimestäni.

Sisällön suunnittelua nopeuttaa se, että olen valinnut aiheeni, joista blogissani kirjoitan. Sanottavaa olisi tietysti yhdestä sun toisesta asiasta, mutta Viestintälottana kirjoitan vain viestinnän kenttään ja omaan osaamiseeni kuuluvia asioita. Pyrin näkemään aiheista sellaisen näkökulman, jota kukaan muu ei ehkä tule ajatelleeksi.

Jäsentäminen tapahtuu usein paperilla – taskussani on aina pieni muistivihko (ja usein kynäkin). Rakastan miellekarttoja, joiden avulla muodostan visuaalisen kokonaiskuvan sisällöstä.

Tekstin lisäksi käytän kuvia. Minua ei haittaa tekninen laatu, jota kännykästä näpsimällä tulee, minulle sisältö on ykkönen. Pyrin tuottaman näköisiäni sisältöjä, joita kukaan muu ei pysty tekemään. Muutenhan tässä ei ole järkeä.

(Lue myös, miksi bloggaan.)

DCL2010 – Mitä jäi käteen?

Edellisen vuoden DCL:stä olin jo oppinut sen, että muistiinpanojen teko on so last season ja sitä paitsi turhaa. Alustajien materiaalit tulevat jakoon, saleissa istuu innokkaita twiittaajia, jotka tekevät muiden puolesta työt, keskusteluihin ja niiden qaikuihin pääsee jälkikäteen helposti kiinni. Itse päätinkin rapoilun ja viserryksen sijaan keskittyä kuuntelemaan, suodattamaan, valitsemaan näkökulmia ja tuottamaan uutta sisältöä.

Innostuin kirjoittamaan kahdesta alustuksesta, innovatiivisuuden johtamisesta ja tulevaisuudestamme verkossa.

Ensimmäisestä päivästä jäi käteen myös mustelma: lounastauolla laitoin repun tuolin selkänojalle, ja sehän kaatoikin tuolin ennen kuin ehdin istua sille. Jää oli murrettu, ja lankeamisestani virisi spontaani keskustelu ennestään tuntemattomien pöytäkavereiden kanssa. ”Ei tainnut olla miniläppäri?” kuului myös naapuripöydästä.

”Autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa itselleen, sillä heiltä ei tule hupia puuttuman.”

DCL2010: Ihminen on ihmiselle verkossa

Perinteinen organisaatioviestintä uskoo yhteen totuuteen ja siitä kertomiseen valituilla sanoilla, valituilla tavoilla, valituissa kanavissa ja valittujen tahojen toimesta. Perinteisen ajattelun mukaan organisaatio pystyy hallitsemaan prosessia, sisältöjä ja tulemia. Sosiaalinen media on muuttanut tämän: totuus on neuvotteluprosessi, johon voi osallistua kuka tahansa.

Prosessiin myös osallistutaan eri tavalla kuin ennen. Kaikille sama standarditieto ei riitä, vaan rinnalle vaaditaan henkilö- ja tilannekohtaista sisältöä. Perinteinen organisaatiopuhe ei täytä ’kuluttajan’ uudenlaisia odotuksia – eikä sen paremmin tuottajankaan.

Vanhana tiedottajana olen iloinen sosiaalisesta mediasta: se

  • tarjoaa organisaation edustajalle mahdollisuuden olla ihmisenä ihmisten joukossa ja
  • mahdollistaa ihmisen puhumisen toiselle ihmiselle.

Inspiraation lähde Karoliina Luoto: Tulevaisuutemme verkossa -alustus DCL 2010 -konferenssissa 2.11.2010

Lokakuu oli blogakuu

Päättyvä lokakuu oli täynnä bloggausta ja blogeja. Minulla oli yksi teema, josta ammensin ja johon kaadoin erilaisia variaatioita.

Opin, että

  • Ihmisen ääni on kuuluvampi kuin firman ääni. Ihmisen on helpompi olla yhteydessä ihmiseen kuin organisaatioon.
  • Harjoittelemalla, tarkkailemalla ja matkimalla oppii. Apinointi ei kannata.
  • Minä osaan. Tietoani jakamalla opin itsekin.

Tätä tein:

  • Pidin blogi-webinaarin
  • Ohjasin paikallista yrittäjää bloggaamiseen ja opin samalla hänen prosessistaan
  • Raportoin oman yksikkömme blogin ensimmäisestä vuodesta ja siirsin sen uuteen osoitteeseen
  • Avasin oman ääneni omassa työblogissani ja tutustuin samalla uuteen palveluun
  • Aloin kommentoida muiden blogeja entistä aktiivisemmin
  • Siivosin syöteluetteloni ja kasvatin seuraamieni blogien määrää
  • Aloin kirjoittaa organisaatiomme verkoporukan blogiin
  • Osallistuin Blogioppaan tekemiseen
  • Kirjoitin aika monta blogitekstiä

Muiden töiden ohella, tietysti. Mutta oli hyödyllistä keskittyä yhteen ilmiöön, tutkia sitä monelta kantilta ja panna teoriaa käytäntöön. Ja oli mukavaa voida tehdä asioita pitkäjänteisesti ja jatkaa seuraavana päivänä siitä, mihin edellisenä jäi.

Mitähän marraskuu tuo tullessaan?

Yksi asia, neljä näkökulmaa

Osallistun blogioppaan tekemiseen. Kirjoitan mm. hyvästä blogikirjoittamisesta, ja haluan tukea väitteitäni käytännön esimerkeillä.

Tein yhdestä ja samasta aiheesta neljä eri kirjoitusta:

  • Blogioppaan omaan blogiin kirjoitin talkootyöstä ja yhteistuotannosta.
  • Oman organisaatiomme verkkoporukan blogiin kirjoitin verkostoitumisen ja verkon voimasta.
  • Viestintämme blogiin avasin aiheeseen liittyen omaa työtämme.
  • Omassa ammattiblogissani kerron, mitä bloggaaminen minulle merkitsee

Jatkuvana toimintatapana tällainen tehtailu ei tietenkään käy. Halusin kuitenkin koetella kykyäni käyttää erilaisia hattuja ja harjoittaa heikohkoa kymmensormijärjestelmääni. Ei mennyt hukkaan tämä testi.

Kun antaa, niin saa

Minusta bloggaaminen on mukavaa.

Bloggaaminen ei ole vain tekninen akti vaan pitkäkestoista, päämäärätietoista ja tavoitteellista toimintaa. Se on parhaimmillaan jatkuva suhde, joka tuottaa mielihyvää ja hyötyä kummallekin osapuolelle. Hyvässä tapauksessa roolit sekoittuvat, ja niin kirjoittaja kuin lukija sekä antaa että saa.

Bloggaaminen on tyydyttävää myös silloin, kun sitä tekee vain itsensä vuoksi ja omaksi ilokseen. Minä bloggaan, koska sen tekstin tekemisen avulla hahmotan maailmaa ja pääsen jäsentämään sitä pala kerrallaan: ihminen muodostaa käsityksen ilmiöstä ja kertoo kulmansa muillekin.

Sanojen sijaan katso kuvat Prezistä.

**

Tämä blogikirjoitus on osa neljän sarjaa: kirjoitin päivän aikana samasta aiheesta neljään eri blogiin. Muut ovat

Raportoin kokeesta tässä blogissa.

Verkkokoulutus on kivakin asia

Alustin juuri verkossa parillekymmenelle hengelle blogin pitämisestä ja verkkokirjoittamisesta.  Koulutukseen osallistujat olivat pääosin koulutusorganisaatioista; yksi istui Ivalossa ja yksi Helsingissä kun me muut sijoituimme maantieteellisesti johonkin siihen väliin.

Astianpesukoneen ohella verkkokokous- tai -koulutusjärjestelmät ovat yksi insinöörien parhaita keksintöjä. Kuinka helppoa on istua omassa työhuoneessaan kuulokkeet korvilla ja puhua kahdellekymmenelle tuntemattomalle ihmiselle! Kuinka helppoa on osallistua koulutukseen peräänsä penkistä nostamatta ja vaikka kahvimuki kourassa! Reaalimaailmassa samanlainen kohtaaminen olisi vaatinut aika lailla enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa – jos sitä olisi koskaan tapahtunutkaan.

"Tohon mä sen esityksen avaan."

Tilaisuus pidettiin iLinc-järjestelmässä, jota isännöi Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu. Käynnistelimme sessiota puoli tuntia ennen varsinaisen koulutuksen alkua: minä toin materiaalin sisään ja avasin tarvittavat linkit selaimeen kun taas Mehtälän Marko toivotti osallistujat tervetulleiksi, testasi äänten kuuluvuuden ja opasti ongelmien ratkaisussa. Tasan kahdelta käynnistettiin nauhoitus ja tunnin yksinpuheluni saattoi alkaa! Taustalla valvoi tietysti tekninen tuki, ja session chattia ja mahdollisia nousevia käsiä lupasi tarkkailla toinen ihminen.

Huono verkkokoulutuksessa on välittömän kontaktin puute. Vaikka järjestelmät tarjoavat mahdollisuuden kommentoida, kirjoitella ja käyttää ikoneita, osallistujat ovat varsin yksin koneidensa ääressä. Alustajanakin ehdin tunnin aikana kuunnella omaa ääntäni aivan riittävästi. (Toisaalta: tuntiin olisi tuskin mahtunut kahtakymmentä kalvoa ja vilkasta keskustelua ja osallistavaa äänestystä ja yhteistä sisällöntuotantoa.)

Koulutus kuului Aktiivi-hankkeen online-seminaarisarjaan. Aineisto ja tallenne julkaistaan hankkeen verkkosivuilla, ja materiaalia voi katsella myös Slidesharestani.

P.S. Puhun sitkeästi ’nauhoittamisesta’ enkä ’tallentamisesta’, ja kotona lapset haluavat katsoa ’nauhalta’ lastenohjelmia. Kyllä meillä digiboksi on, mutta vanha, konkreettinen termi on jäänyt kielenkäyttöön tekniikan edistymisestä huolimatta.

Miksi en toista ketään toista

 

Papukaija, http://www.sxc.hu/photo/838710

Lotta ei tahdo keksiä vaan keksiä itse

Verkossa liikkuu paljon tietoa, mutta vielä enemmän dataa. Viisauttakin varmaan piisaa.

Yksi Twitterin mukanaan tuoma lievä vitsaus on RT eli retweet. Suomeksi se on toisto, vaikka retweettaajat toista väittävätkin. RT (ja merkittävä osa markkinoinnista sosiaalisessa mediassa) toimii niin, että kun joku keksii tai löytää jotain merkittävää tai hauskaa, hän jakaa sen eteenpäin kavereilleen. Kaverit puolestaan jakavat kukin alkuperäisen edelleen jne.  Kaikukammio on pian yhtä ääntä ja maailma näyttää ja kuullostaa juuri siltä kuin miksi piiri pieni sen kuvittelee.

Itsekin kyllä osallistun kuoroon, mutta en koskaan ilman omaa kommenttiani.  Onkin haastavaa säilyttää alkuperäinen ajatus, antaa kunnia sen ensimmäiselle lähettäjälle ja vielä lisätä oma panoksensa peliin – jos en onnistu tässä, en toista.

Jakautunut persoonallisuus osallistuu

Osallistun yhteisen blogin kirjoittamiseen mielelläni:

  1. Yhteinen tekeminen ja jakaminen ovat tärkeitä niin työelämän taitoina kuin yleisinä periaatteina.
  2. Tuon esille oman ammatillisen näkökulmani muiden mielipiteiden joukkoon – näin muodostuva kuva on täydempi ja rikkaampi kuin monta ’omaa’ erikseen.
  3. Tekemällä oppii ja matkan varrella voi mielikin muuttua. Bloggaamalla ja keskustelemalla saa näkemystään esille, mutta pääsee myös osalliseksi muiden maailmankuviin.
  4. Testaan työkaluja ja niiden yhteiskäytön mahdollisuutta ja helppoutta. (Olisin voinut näiden sijasta käyttää kielteisiäkin ilmaisuja, mutta tahdon uskoa ratkaisukeskeisyyden voimaan jo ajatuksen tasolla.)

Koetan parhaillaan kanavoida ammattiminää ja siviiliminää eri profiileihin. (Työminä on vielä erikseen!) Lotta Linko sai kutsun yhteiseen blogiin, mutta Viestintälotta kirjautui sisään. En vielä tiedä, miten onnistun tarjoamaan kiinnostavan sisällön oikeille ihmisille osuvat profiilit luomalla ja sopivat työkalupaletit valitsemalla. Kaiken takanahan olen minä, yksi ja sama ihminen. Toivottavasti prosessi on kiinnostava myös lukijoille, seuraajille, vastaanottajille ja kavereille. Saa osallistua!

(Tämä kirjoitus julkaistu myös Verkottuen-fokustiimin yhteisessä blogissa 17.9.2010)