Sähkölehti lämmittää

Terveiset lämpimästä keittiöstä aamun lehden ja kahvikupin äärestä.

Olen lopettanut paperilehden tilauksen jo jokunen vuosi sitten. Syynä ei tuolloin ollut sähköisen näköislehden paremmuus vaan postin laatikkoryhmittely:

  • ensin siirrettiin laatikko oven pielestä kauemmaksi
  • ja sitten lehden postiluukkuun tuomisesta olisi pitänyt alkaa maksaa ylimääräistä.
Viikonloppuisin jaksan, ehdin ja viitsin trombia loodalle, mutta arkiaamuisin – turha luulo. Melkein odotan marraskuuta, jolloin vaakasuora räntä lyö maahan eikä minun tarvitse lähteä lehteä hakemaan pyjama päällä puoli seitsemän.
Talosta tarvitsee lähteä vasta kahdeksalta, mutta puolitoista tuntia aamulla merkitsee jo eri maailmaa!
Kiitos inspiraatiosta, Anna Availa.

Etäpäivä oli normipäivä

Kansallisena etätyöpäivänä en käynytkään työpaikalla, mutta sitä tuskin kukaan huomasi.

  • Avasin koneen ja käynnistelin päivän sähköposteilla, syötteillä, naamakirjalla, plussalla ja viserryksillä.
  • Kävin viemässä yhden lapsen tarhaan ja toisen kouluun. Keitin kahvit. Jatkoin surffailua eli oman ammattialani keskustelujen ja uutisten seuraamista.
  • Osallistuin kokoukseen Skypen kautta. Tunnin ja kolmen vartin aikana ehdin paitsi kuunnella keskustelua myös pitää yllä toista skypetystä äkillisestä tilanteesta.
  • Kokouksen jälkeen lepuutin korviani luurien paineelta ja aloin suunnitella paperille blogipostausta. Tein hahmotelmasta Google-dokumentin ja jaoin sen kolmelle kollegalle työstämistä ja kommentointia varten.
  • Aamukokouksen aikana ilmaantunut ’äkillinen tilanne’ realisoitui sähköpostiini doc-muotoisena liitetiedostona. Kävin läpi saamani dokumentin Word Viewerillä ja toimitin muutamat korjausehdotukseni vastauksena sähköpostiin. Jos raportti olisi vaatinut enemmän editointia, olisin joutunut avaamaan editorin, tekemään korjaukset tiedostoon, tallentamaan sen toisella nimellä ja lähettämään sen takaisin sähköpostin liitteenä.
  • Päivän toinen verkkokokous käynnistyi Adobe Connectissa. Samaan aikaan kun puhuimme, viestitimme ja seurasimme yhden näytön jakoa, työstimme projektisuunnitelmaa wikissä.
    (Anteeksi muuten, että pistelin samaan aikaan popkornia. Tein töitä keittiön pöydän ääressä, ja työpöydältä se poppispussi suorastaan huusi ”Syö minut!”.
    Ja anteeksi, että jalassani oli verkkarit ja villasukat. En minä niin tulisi työpaikalle.)
  • Tein läksyjä yhdessä ekaluokkalaisen kanssa.
  • Soitin työkaverille työpaikalle työpuhelimella työasiaa.
  • Tarkistin vielä meilit ennen kuin lähdin hakemaan lasta tarhasta.
  • Ruokaa laittaessani suunnittelin tätä blogikirjoitusta ruutuvihkoon.
  • Koneen kansi kiinni ja lasten suut auki.

Normipäivä. Otsikosta huolimatta en ollut vetänyt edellisenä iltana tappiin asti.

Verkkonäkyvyyden rakentaminen on kokeilua

Hämeen Sanomilla on blogipohjainen Palvelut-palvelu, jossa on n. 60 Hämeenlinnan seudun yritystä tai organisaatiota. Myös HAMK on lähtenyt kokeilemaan kanavan tehoa paikallisessa markkinoinnissa. Muutaman ensimmäisen kuukauden jälkeen mietimme järkevintä jatkoa itsemme ja palvelun käyttäjien kannalta.

Kokenut tietää enemmän kuin lukenut

Verkkonäkyvyyden rakentaminen on juuri tätä: uusien palvelujen näkemistä ja niiden tutkimista, mahdollisuuksien kartoittamista ja päätösten tekemistä. Se on – ennen kaikkea – oppimista.

Kun lähdimme Facebookiin v. 2008, meillä ei ollut selvää kuvaa siitä, mihin palvelu kehittyisi, miten sosiaalinen media vaikuttaisi ihmisten tottumuksiin, miten oma viestintämme painottuisi tai miltä koko paletti näyttäisi muutaman vuoden päästä. Emme me oikeasti tienneet, mitä Facebookissa kannattaisi tehdä tai miten toiminta pitäisi järjestää! Me kuitenkin  lähdimme mukaan palveluun, joka vaikutti kiinnostavalta ja jossa näimme paljon potentiaalia.

Pitkä läsnäolomme on palkittu: meillä on yli neljätuhatta tykkääjää (kilpailuhenkisesti enemmän kuin muilla amkeilla), ja julkista sivuamme käytetään aktiivisesti paitsi markkinointiin ja tiedottamiseen myös hakijoiden neuvontaan ja yhteisön muodostamiseen.

Etukäteen ei voi varmasti tietää, mistä palvelusta tulee hitti ja mikä ajatus on kuolleena syntynyt. Tilanteet ja käyttäjät ratkaisevat, mikä palvelu jää elämään ja mikä putoaa verkon silmästä kenenkään kaipaamatta.

***

Hämeen Sanomat järjesti palvelustaan naisyrittäjille suunnatun infotilaisuuden 5.9. sosiaalisen median illan jälkimainingeissa. Myyntipäällikkö Mika Sutisen mukaan Hämeenlinnasta tehdään vuosittain n. 2,5 miljoonaa ostoskäyntiä alueen ulkopuolelle: muualta haetaan ennen kaikkea viihdettä ja kulttuuria, naisten vaatteita ja huonekaluja. Suurta sinikeltaista lukuun ottamatta tätä kaikkea on tarjolla myös omalla alueella – ja bisneksen voisi Sutisen mukaan suunnata paikallisiin yrityksiin. Logiikka on yksinkertainen: Ihmiset etsivät tuotteita ja palveluja verkossa. Paikallisen yrityksen on hyvä näkyä hakutuloksissa, jotta kauppa ylipäänsä olisi mahdollinen.

Aikaa on!

image

Tietokirjailija, konsultti ja kouluttaja Katleena Kortesuo alusti yrittäjän ajankäytöstä sosiaalisen median illassa. Hän kertoi omasta työstään ja oman aikansa hallitsemisesta sekä haastoi kollegansa miettimään päivän tuntien käyttöä.

Koulutuksen järjesti Hämeenlinnan seudun yrittäjänaiset ry.

Muuttaminen kysyy pinnaa ja puhelinta

Talosta toiseen muuttaessaan pitää tehdä yksi jos toinenkin ilmoitus, mutta onneksi ne kaikki hoituvat koneitse tai puhelimitse.

Paras palveluista on muuttoilmoitus: sen voi tehdä verkossa pankkitunnuksilla ja täyttää kerralla koko perheen tiedot niin postiin kuin väestötietojärjestelmään. Nämä puolestaan välittävät uuden osoitteen kymmenille ja sadoille viranomaisille, yrityksille ja yhteisöille.

Itse tarvitsee kuitenkin huolehtia, että välttämättömät palvelut eivät katkea ja että oikeanlainen laskutus kulkee jatkossakin oikealle kuluttajalle. Minä olen asioinut kuukauden sisään mm. seuraavien tahojen kanssa:

  • vesilaitos
  • sähköyhtiö
  • kaapeli- ja laajakaistaoperaattori
  • sanomalehti
  • vakuutusyhtiö
  • jätehuolto.

Toisilla yrityksillä on omat asiointipalvelunsa verkossa, mutta niiden ongelmana ovat eri omat käyttäjätunnukset ja salasanat, jotka vielä mahdollisesti ovat riippuvaisia laskutusnumerosta, käyttöpaikka-id:stä tai muusta ihmiselle merkityksettömästä informaatiosta. Jotta firmojen verkkopalveluita käytettäisiin tehokkaasti ja turvallisesti, niissä pitäisi voida asioida pankkitunnuksilla.

Jokaisella yrityksellä on verkkosivut, mutta joskus kontaktipuhelinnumeron löytäminenkin on vaikeaa. Pahimmissa paikoissa puhelimeen ei vastata, ja jos vaihde vastaa, se ei osaa sanoa, voiko asiaansa hoitaa sähköisesti esim. palautekaavakkeella tai meilillä. Ynseää asiakaspalvelua saa onneksi vain yksittäisissä yrityksissä: pääosa palveluntarjoajista on ymmärtänyt asiakkaan voivan tehdä valintoja. Joillakin on myynti niin hyvin osa prosessia, että kuluttaja ostaa aikomaansa enemmän, ja hymy huulilla.

En listaa yrityksiä, joiden asiakas olen, mutta Paskapalvelu.comiin voisi joistain muutonaikaisista kokemuksistaan raportoida.

Kids karkottaa

Seuraan noin sadan eri verkkopalvelun syötteitä. Listani elää: Perun tilauksiani, jos aiheet alkavat liirata epäkiinnostaviksi. Lisään linkkejä, sillä Twitterin kautta tulee vinkkejä hyvän sisällön lähteistä. Oman alan kyttääminen ja kommentoiminenkin on todella iso ja tärkeä osa työtäni.

Tänään kävin twiitin houkuttelemana tutustumassa uuteen blogiin, jonka aihe kiinnostaa minua ja joka oli ihan riittävän hyvin kirjoitettukin. Päätin kuitenkin olla koskaan palaamatta sivuille: kirjasimena oli kamalista kamalin Kids.

Siinä on kaksi vikaa: (1) Se ei ole kovin hyvin päätteeltä luettava leikkaus. (2) En voi ottaa ihmistä vakavana ammattilaisena, jos hän julkaisee sosiaaliseen mediaan liittyvää sisältöä pellefontilla.

Sivustolla ei muuten ollut RSS-tilausnappulaakaan, joten sisällöt jäävät seuraamatta lukijallakin.

(Edit minuutti julkaisun jälkeen: myös otsikon kirjoitusvirhe voi karkottaa tai karkoittaa.)

Lotta Lingosta tuli myös Viestintälotta

Olen blogannut jokusen vuoden. Ensimmäisen blogini perustin työnantajan suljetulle alustalle, ja sen kuihduttua siirsin sisältöjä niin ikään työnantajan tarjoamaan wikiblogiin. Yritin pitää yllä keskustelukulttuuria, mutta vääränlaisessa paikassa se oli varsin vaikeaa.

Yhden opiskelurupeaman aikana perustin oman blogin Bloggeriin ja pidin opintopäiväkirjaani siinä palvelussa. Se oli niin helppoa, että aloin tuottaa myös muuta sisältöä samaan osoitteeseen. Ennen pitkää minulla oli kirjava kokoelma postauksia aina verkkopalvelun käyttäjäpersoonan kuvauksesta puhkikuluneiden teepaitojen hyötykäyttökuviin. Tunnisteet eivät paljon tässä kaaoksessa auttaneet! Totesin, että samalla blogilla on mahdotonta osallistua oman alan keskusteluun, kirjoittaa auki työprosessejaan, rakentaa palvelevaa verkkopresenssiä sekä pitää arkista päiväkirjaa itselleen ja läheisilleen. Aika ilmeistä, kun sen näin jälkikäteen kirjoittaa.

Viestintälotta WordPressissä, muonituslotta muualla

Päätin tehdä selvän eron omaminän ja työminän välille. Syntyi Viestintälotta, joka perusti bloginsa WordPressiin, sujuttautui Slideshareen, huutelee Lotta Lingon takaaTwitterissä, piirtelee Preziin ja kaikilla näillä sisällöillään mukana LinkedInissä.  Lotta Linko puolestaan pitää Bloggerissa päiväkirjaa, jonka ovi on auki kymmenkunnalle kävijälle ja on Facebookissa kaveri niin ystävien kuin kollegoiden kanssa.

Omaminä on sama kuin työminä, mutta me puhumme eri asioista eri ihmisille. Kahdella eri nimellä annan eri näkökulmia itseeni ja toimintaani: eri puolet minusta kiinnostavat eri ihmisiä. Kahden nimen käyttö on käytännössä helppoa, ja kun ne voi monessa palvelussa yhdistää Viestintälotta Lotta Lingoksi, erehtymisen vaara ei vastapuolellakaan pitäisi olla.

Lue lisää

Itselle on ollut opettavaista kuvata omaa kehitystään yksityisestä yleiseen ja taas takaisin privaatin puolelle. Aallon ja Uusitalon ’Löydy’-kirjan 360 asteen verkkoidentiteetti tarjosi valmiin kuvan sille, mitä olin mielessäni pähkäillyt. Sen pohjalta olen kuvannut verkkoidentiteettiäni Prezissä. Blogia WordPressiin perustaessani kerroin persoonani jakamisesta.

Elämäni toimistotalot

Elämäni talot on ollut yksi viime aikojen suosittuja uusia sovelluksia. Yksi jos toinen kaveri listaa muuttojansa, ja onhan siellä tietysti minunkin polkuni (27 askelta).

Ollapa samanlainen palvelu työpaikoille! LinkedIn kyllä tarjoaa tilaa työhistorialle, mutta olisipa kiva saada sama paikkatiedolla ja maisemakonttorikuvilla varustettuna. Vai joko on olemassa workplace-plugin? (Jossa voisi rahalla siirtää itsensä avokonttorista kulmahuoneeseen?)

Vaihtelu oikeasti virkistää

Olen juuri eilen muuttanut toiseen toimistoon nykyisessä työpaikassa, ja ensi kuussa en enää muista edellistä kämppää. Se on tässä työpaikassa seitsemän vuoden aikana seitsemäs. (Työpaikkoja ja työhuoneita on kaikkiaan ollut noin seitsemän kertaa seitsemän.)

Muuttaminen on kivaa. Ja olen todella iloinen, että teen verkkotyötä: pakkaan paperini ja mappini yhteen laatikkoon, käärin läppärin johdot kasaan ja siirrän kahvikuppikokoelman uuteen keittiöön.

Jos vielä keksisivät sen johdottoman sähkön, niin muuta en pyytäisi.

DCL2010: Verkkopresenssi vaikuttaa viivan alle

Taneli Tikka alusti DCL-konferenssissa menestyksellisestä toiminnasta ja liiketoiminnasta sosiaalisessa mediassa. Näimme liudan esimerkkejä verkkopresenssistä strategisena valintana ja osana jokapäiväisiä prosesseja. Tilastot tuntuvat osoittavan, että aito läsnäolo kuluttajan arjessa maksaa itsensä takaisin – kirjaimellisesti.

Tikka näytti listaa yrityksistä, joilla verkkopresenssi ja bisneksen menestyminen korreloivat suoraan. Erikseen hän mainitsi listan hänniltä Kellogsin ja ihmetteli ääneen, miksi yritys sijoittuu niin huonosti tässä vertailussa. Minäpä kerron.

Ostimme jokin aika sitten Kellogsin muropaketin tavanomaisen halvan sijaan. Pakkauksen koko toinen puoli oli omistettu verkossa olevalle kakkukilpailulle: Kellogsille piti lähettää kuva leipomastaan kakusta ja osallistua sillä palkinnon arvontaan. Viikkokausia katselin pakettia aamuisin pöydässä, ja kun murot oli syöty ja paketti pantu pahvilaatikkoon, tuli mieleen osallistua.

Se vaan ei ollut helppoa: Kellogsin sivuilla ei ollut mitään mainintaa kampanjasta, ja minä sentään etsin! Kuvittelin, että jos miljoonan muropaketin kylkeen painetaan mainos kilpailusta, se näkyy myös verkkopalvelussa. Kuvittelin myös, että jos kampanjaa varten suunnitellaan oma saitti, tavoitteena olisi iso kävijämäärä, käyttäjien luoma rikas ja runsas sisältö ja asiakkaiden sitoutuneisuuden kasvattaminen.

Seuraavalla siwakäynnillä luin paketin ohjeet uudestaan, kirjoitin muistiin kilpailun verkko-osoitteen ja vielä näin osallistumisen vaivan.  Jos voitan kilpailussa, jatkan halpojen murojen ostamista.

Inspiraation lähde: Taneli Tikka, Onnistuminen digimediassa -alustus DCL 2010 -konferenssissa 2.11.2010

Kätevästi netistä!

kanootit_rannalla

Tätäkään kuvaa ei koskaan teetetty.

Päätin lauantai-iltana tilata digikuvista valokuvat. Netin kauttahan se onnistuisi kätevästi ilman tilauspussin tilaamista ja rompun polttelua ja varmaan halvemmalla kuin missään liikkeessä, johon pitäisi erikseen mennä.

Kone auki ja selain tunnettuun osoitteeseen. Täällähän tuote tarjolla: valokuvat valmiina kierrevihkosena. Kuvatkin olin jo valinnut valmiiksi, joten ei tarvinnut muuta kuin tehdä tilaus.

Tilauksen tekemisen edellytys oli rekisteröityminen palveluun. Ei ongelmaa, sillä olin jo asiakas ja minulla oli käyttäjätunnus. Syötin käyttäjätunnuksen ja salasanan, mutta palvelu ilmoitti niiden olevan virheelliset. Päätin rekisteröityä uudestaan, jolloin sain ilmoituksen, että tunnus oli jo olemassa. Sain sähköpostiini uuden salasanan, jonka pystyisin palvelussa vaihtamaan. Vasta nyt siis varsinaiseen tilaamiseen.

Valitsin haluamani tuotteen ja aloin siirtää kuvia. Tai olisin alkanut, jos olisin osannut. Käyttöliittymässä oli kyllä ohjeet, mutta niiden mukaan ei voinut toimia: ”Valitse lähetä” oli mahdotonta, kun Lähetä-nappia ei ollut koko ruudulla. Onneksi oli mahdollista raahata kuvat toisesta ikkunasta tähän, kunhan ensin asensin koneelleni aktiivisen komponentin, mikä lie ollut. Kuvien latautumisen aikana ehdin selailla kaksi aikakauslehteä.

Kuvat olivat nyt palveluntarjoajan palvelimella, seuraavaksi kokoaisin kuvat kirjaksi. ”Virhe. Sovellus on suljettava.” Samalla meni kiinni koko kone, sillä kello oli puoli yksi yöllä. Jatkaisin huomenna.

Niin kuin jatkoinkin. En kylläkään enää päässyt käyttäjätunnuksellani ja salasanallani palveluun kymmenestä yrityksestä ja tarkistuksesta huolimatta. Pitäkää tunkkinne!

Googletus tuotti muitakin palveluita, joten valitsin niistä sen, jonka tunsin ennestään. Tarjolla oli tuote, jonka halusin, joten etenin palvelussa. Käyttöliittymä vaikutti paremmalta kuin eilinen, ja ainakin se oli aidosti suomenkielinen, ei Suomen kielinen ruotsin kieli oppin kanssa.

Kuvien lataaminen oli aivan yhtä hidasta kuin eilenkin, mikä tietysti kertoo laajakaistayhteydestäni. Kun kuvat olivat palveluntarjoajan palvelimella, pääsin rakentamaan omaa kuvakirjaani vaihe vaiheelta. Harmi vaan, että vaiheita ei ollut kuvattu etukäteen, että olisin voinut suunnitella järkevimmän ja nopeimman etenemisen jo ennen kuin ryhdyin lataamaan ja lajittelemaan kuvia. Käyttöliittymä kun toimi ruutu kerrallaan ja jokainen ”eikun” latasi sivun uudestaan. Pitäkää tämäkin tunkkinne!

 

Tilaa valokuvat kätevästi netistä -projektiini kului kaksi iltaa ja puoli yötä, kolme palvelua, neljä tuntia kuvien latausta, viisi asennuskaljaa – lopputulos nolla tilausta.