47. päivä pääsiäiskuuta
Vanajasalin kuningas on löytynyt. Minä olen valtaistuimen haltija. Miten olen voinut kuvitellakaan olevani tavallinen näyttämötyöntekijä – aatelissukua tosin – kun samaan aikaan etsitään estradin kruunupäätä ja valtikan laillista kantajaa?
***
Gogol on aina ollut suosikkini. Suosalon hienoudesta en ole ollut varma, mutta kun lauantai-iltana entisestä Irwinistä tuli vähitellen ja vaivihkaa Espanjan kuningas, vakuutuin. Oli vain ihminen, ja siinä oli kaikki.
Vielä ennen sovitun tapaamisen alkua piti tulostaa yksi paperi. Doku auki – klik, tulostus päälle – klik ja äkkiä printterille- kop kop.
Tulostin vilkuttaa punaista valoa – piip piip – ja näytöllä ohjataan avaamaan ovi ja poistamaan paperitukos. Vedän paperikasetin auki ja – pojoing – sieltä ponnahtaa jousi ja muovikappale lattialle. Niitä ei tietenkään saa laitettua takaisin omille paikoilleen, ei vaikka tietäisi, missä paikat ovat.
Hätähuuto käytävävään – prkl – mutta kukaan koneen vakituinen käyttäjä ei ole paikalla. Soitto koneen kyljessä ilmoitettuun huollon puhelimeen – valitsemanne numero ei ole käytössä. Umpikuja. Hermoromahdus. Ja kokous alkanut.
Onneksi on työkaveri, joka kaivaa netistä oikean numeron ja soittaa huollon paikalle. Onneksi on toinen työkaveri, joka käy omalta koneeltaan tulostamassa tarpeellisen lapun. Onneksi on perjantai.
Tulisipa jo se paperiton toimisto!
HAMKin laadunvarmistusjärjestelmän auditoinnin purkutilaisuuteen tänään iltapäivällä oli mahdollisuus osallistua paitsi Hämeenlinnassa myös verkossa. Verkkokokousjärjestemä Adobe Connectiin perustettiin oma huone tilaisuutta varten, ja sitä kautta sessioon liittyi kymmenkunta ihmistä eri toimipaikoista.
Yksi osallistujista oli Terhi Thuneberg Mustialasta käsin. – Etäosallistuminen on ehdottoman tärkeää. En olisi lähtenyt paikan päälle ajelemaan; nyt säästin tunnin työaikaa ja monta kymmentä kilometriä. Työssäni käytän muutenkin verkkoa palavereihin ja koulutuksiin, sen verran helppoa ja hyödyllistä se toimintatapana on.
Seija Nyman Riihimäeltä on samaa mieltä. – Tämä oli erinomainen mahdollisuus olla mukana, sillä muuten koko työpäivä olisi kulunut julkisilla kulkemiseen. Tekniikkakin toimi suhteellisen hyvin: äänet ja kuvat välittyivät Visamäen auditoriosta Riihimäen auditorioon, jossa meitä oli muutama henkilö.
Irina Salminen seurasi puheita viereisestä rakennuksesta samalla rutiinihommia tehden. – Osallistuminen ei vaatinut itseltäni mitään ylimääräistä: laitoin luurit päähän ja klikkasin itseni linkistä oikeaan virtuaalihuoneeseen. Erittäin helppoa!
HAMKin laadunvarmistusjärjestelmä auditoitiin ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna yleisarviolla ’edistynyt’. Auditoinnin purkutilaisuudessa puhuivat Korkeakoulujen arviointineuvoston ja HAMKin edustajat. Tilaisuteen pääsi myös verkon välityksellä.
Käytiin illalla lasten kanssa lähikaupassa kävellen. Päästiin ovesta sisään, ja nelivuotiaalle tuli vessahätä. Aiemmista kokemuksista monessa liikkeessä oppineena lähestyin myyjää nöyrästi: ”Anteeksi, olisiko mahdollista… Itselleni en tietenkään vaan lapselle… Yleensä kyllä käydään vessassa kotona, mutta…”
Myyjä – taisi olla Teemu nimeltään – totesi, että ”Kyllä meillä autetaan hädän hetkellä aikuistakin. Tätä tietä, olkaa hyvä.” Takahuoneen ovi auki, ohjaus sosiaalitiloihin ja hienovarainen poistuminen paikalta.
Ostettiin sitten enemmänkin kuin se siivousjätski ja saunamakkara, mitä oltiin tultu iltalenkillä hakemaan. Ja tyytyväisyysautomaatista painettiin ehdottomasti vihreintä nappia. Kaksi kertaa.
Eilen kuljin ITK:ssa kunnon seminaarivieraan tapaan reppu selässä, läppäri repussa ja ohjelma kädessä. Tänään olin kokonaan mobiili: otin vain kännykän taskuun. Janssonin Mervin vinkistä digitoin myös etenemissuunnitelmani.
Eilen pääsin kommentoinnin makuun Conexilla. Tänään minua ei pidätellyt mikään. Jos Lari Kotilaisen porukasta joku tutkii ITK-esitysten kommentteja ja löytää yhtäläisyyksiä verkkokielenkäytöstä, niin ainakin vieras158, vieras 879, vieras 106, vieras 57 ja vieras 343 useissa eri alustuksissa ovat yksi ja sama henkilö. (Eikä ainakaan se henkilö pilaa suomen kieltä!)
Toteuttajille suuri kiitos mobiilista ohjelmasta ja siinä olevasta kommentointimahdollisuudesta. Konferenssin aikana heitot, kysymykset ja mielipiteet eivät vaikuttaneet alustuksiin, mutta toivottavasti niiden avulla keskustelu jatkuu päivien jälkeen.
Melkein häpeällistä tunnustaa: tänään oli ensimmäinen kertani. Vaikka olen ollut koulutusorganisaatiossa työssä jo seitsemän vuotta. Vaikka innokkaasti olen neuvomassa muita. Vaikka toimenkuvani on verkkoviestinnässä. Vaikka Aulangolle on niin lyhyt matka.
Osallistuin siis ensimmäistä kertaa elämässäni Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -konferenssiin. Kolme kerrosta täynnä asiaa, alustuksia, näkökulmia, tekniikkaa, pedagogiikkaa, keskustelua, osallistumista, tuttuja – ja jopa verkostoitumista ja jopa ennen jatkoja.
Ajatuksia tuli mieleen jatkuvasti. Ensimmäisen päivän mielenkiintoisin juttu oli Conex-järjestelmä. Se mahdollistaa ideoiden helpon kirjaamisen täsmällisesti tiettyyn aiheeseen liittyen juuri silloin kun ne syntyvät. Tuottaa Twitteriin risuaidat automaattisesti ja mahdollistaa nimettömyyden: ei siis aiheuta viestitulvaa omaan profiiliin (ja siihen liitetyihin palveluihin). Oli kiva nakutella spontaaneja ajatuksiaan kännykällä suoraan ITK:n sivuille, lukea muiden kommentteja samaan aiheeseen, jatkaa keskustelua edellisestä ajatuksesta ja jopa vastata itselleen. Se oli todella kuin pimeästä huutelua mutta kontekstisidonnaisesti ja muiden kanssa, ei vain omassa twiittivirrassa monologinomaisesti.
Erittäin mielenkiintoista oli myös kuulla tvt:n käytöstä kirjoittamisen opettamisen välineenä. Ettäkö ensin opeteltaisiin kirjoittamaan ja sitten vasta lukemaan? Ettäkö kone olisi helpompi väline kuin kynä? Mullistavia ajatuksia ns. vanhan koulun edustajalle – joka teki muistiinpanoja kännyn lisäksi perinteisellä kynällä perinteiselle paperille.
Paperista ja muista epä-älykkäistä mutta niin tehokkaista medioista puhui myös avauksessa Pierre Dillenbourg. Oli aika virkistävää kuulla, että logistiikkaa ja varaston rakentamista oppii paremmin muovisia malleja rakentamalla kuin tietokoneella kolmiulotteista tilaa sisustamalla. Muita sveitsiläisen huippupedagogiikan välineitä olivat lamppu ja puheen määrää mittaava pöytä.
Never as good as the first time? Katsotaanpa, mitä huominen tuo tullessaan.
*
Kiitos someneitsyyden käsitteestä, @katleena. Sille on runsaasti alalajeja!
Kokoonnuimme eilen opiskelijaporukan kanssa testailemaan Webex-verkkokokousjärjestelmää. Olimme aiemmin tavanneet Adoben Connect -huoneessa ja nyt tutustuimme toiseen järjestelmään, jolla tehdään ihan samaa asiaa eli tavataan virtuaalisesti, keskustellaan ja kuunnellaan yhteisen materiaalin ympärillä.
Opiskelijat olivat vaikuttuneita Webexin monipuolisuudesta. Kaikkiin toimintoihin emme tietenkään ehtineet tunnin aikana perehtyä, hyvä kun vähän vilkaistiin. Laaja työkalupaletti toi siis mukanaan myös vaikutelman vaikeudesta.
Keskustelimme eri järjestelmien ’paremmuudesta’ tai oikeammin ominaisuuksista. Eri verkkokokousjärjestelmillä on omat kannattajansa, ja mieltymykset perustuvat hyvin paljon tottumukseen. Kun jotain järjestelmää käyttää säännöllisesti, siitä tulee helppo ja siihen vertaa muita tarjokkaita.
Suunnittelija Miikka Ruusunen kertoi kokemuksiaan tukihenkilön roolissa: ”Yksittäisen käyttäjän kannalta on tärkeää, että saa rauhassa tutustua ja totuttautua järjestelmään. HAMKissa on niin itsenäisiä toteuttajia kuin niitä, jotka toimivat mielellään verkkoassistentin kanssa, ja tämä on pitkälti kulttuurikysymys.”
Tutkimuspäällikkö Leena Vainiolla on pitkä kokemus monesta eri järjestelmästä: ”Webexin ja Connectin lisäksi on iLink, DimDim, Elluminate… Kaikki nämä toimivat suunnilleen samalla logiikalla, vaikka ohjelmakohtaisia eroja tietysti on. Käyttö onnistuu varmasti, kun on perustaito ja -tahto. Vertaisin verkkokokoustamista autolla ajamiseen: eihän jokaista automerkkiäkään tarvitse kuukausikaupalla harjoitella liikkeelle lähteäkseen!”
Sain työsähköpostiini mainoksen merkkiparfyymien alesta. Minkä ihmeen takia? 
Niin kuin en taannoin tehnyt tilausta sille puhelinmyyjälle, joka soitti työnumeroon ja tiedusteli, tarvitaanko taloudessamme miesten alushousuja.
Kuulun pariin oman alani yhdistykseen. Olen mukana toiminnassa milloin aktiivisemmin, milloin en.
Yhdistystoiminnassa parasta on saman alan kollegoiden tapaaminen, yhteisen kielen puhuminen, itseään kokeneemmilta oppiminen ja joskus myös yhteisen tuskan puolittaminen. Osallistuisin tilaisuuksiin useammin ja innokkaammin – mutta kun asun Hämeenlinnassa.
Ilmiö on tuttu monessa järjestössä: Suurin osa jäsenistä on pääkaupunkiseudulla, sillä suurin osa jäsenistä on pääkaupunkiseudulta, sillä suurin osa alan työpaikoista on pääkaupunkiseudulla. Tätähän on koetettu ratkaista mm. aluetoiminnalla, mutta silloin jää usein kriittinen massa saavuttamatta.
Olisiko virtuaalisuus mahdollisuus?
Procomin verkkoviestintäjaos kokoontui tänä iltana ISS:lle Vantaalle. Liityin seuraan virtuaalisesti ja kuuntelin alustukset Skypen kautta.
Kokemus oli kiva. Eihän Skype mikään verkkokokousjärjestelmä näytönjakoineen ja interaktivoivine ikoneineen ole, mutta seurasin sujuvasti verkkoviestintäpäällikkö Piia Kaijannon alustuksen. Niin kuin aina, äänen kanssa sai olla korva tarkkana: sen laatu vaihteli ja loppua kohden se jopa hiipui paikoitellen pois. Kärryillä oltiin kuitenkin! Pääasia oli, että pääsin osallistumaan omasta kodista käsin sillä aikaa kun sitteri leikitti lapsia.
Jos yhdestä asiasta saa oikeasti valittaa, niin verkon tässä päässä oli kyllä huomattavan huonot tarjoilut.
Eräässä kokouksessa kirjoitin muistiota. Käytin tekstin tekemiseen Notepadia, jolla yleensä kerään hajatuksia erilaisissa tilaisuuksissa. Vieressäni istunut osallistuja seurasi työtäni ja kysyi sitten, mikä noin kätevä ohjelma onkaan.
Notepad on nimensä mukaan muistio. Siihen tehdään tekstiä. Ei muotoiluja, ei tyylejä, ei kuvia – vain tekstiä. Siis sisältöä.
Ensimmäisessä oikeassa työpaikassani – jossa toimitin tietoliikennelaitteiden käyttöoppaita ja jossa opin rakastamaan Wordia – oli suunnittelija, jonka mielestä tekstituotannossa pitäisi sallia vain Notepad ja Courier 12. Päivä päivältä olen enemmän samaa mieltä hänen kanssaan!
Edelleenkin rakastan Wordia, mutta työkaluna se on ihan turha kokousmuistion naputteluun tai blogipostauksen luonnosteluun.
Viestintälotta 